Oppimiskäsityksestä jälleen

Puhuin aiemmin oppimiskäsityksestä ja muistista. Käsitys siitä, mitä oppi oikeastaan on eroaa paljon idän ja lännen välillä.

Onneksi joissain asioissa Suomi ja Kiina ovat samanlaisia. Kouyun kirjassamme on joka kappaleelle sanonta, ja ensimmäinen niistä on.

师傅领进门， 修行在个人 (Shīfu lǐng jìnmén, xiūxíng zài gèrén).

Vapaasti käännettynä tämä tarkoittaa "Mestari avaa oven, oppiminen on tehtävä itse".

Viisaus voisi tietysti kuulostaa päivänselvältä. Kuitenkin maissa, jossa yliopisto-opetus on suuri kansantaloudellinen tulonlähde (vinkki: niissä puhutaan Lontoon murretta). Näin ei välttämättä ole. Poskettoman suuria lukukausimaksuja maksava opiskelija on asiakas, jota pitää palvella. Tällöin helposti syy oppimattomuudesta vieritetään rahaa vastaanottavalle taholle.

En toki väitä, etteikö opetuksella olisi väliä. Itse opiskelijana olen istunut aika monella kurssilla, joiden opetus on ollut luokattoman huonoa. Sattumalta sekä Tsinghua että entinen TKK ovat samalla viivalla tässä. Opetus on paskaa, mutta opiskelijat hyviä. Kuitenkin kaikki ne ikävät kurssit on päästy läpi. Toiset vähemmän itkien, toiset enemmän itkien. Mestari voi vain avata oven, mutta koska tieto on vapaata, voi oven löytää itsekin. Oppiminen täytyy joka tapauksessa tehdä itse.

Itse opettaessani pyrin nimenomaan avaamaan oven ja kertomaan, mitä kurssin puitteissa täytyy oppia ja samalla vihjaamaan, mitä muuta voisi haluta oppia jos asia kiinnostaa. Tiedän, että tämä tyyli ei kaikille sovi, mutta en halua mennä siihen, että kerron luennolla mitkä listat ja kaaviot pitää osata ulkoa välikokeessa tai tentissä. Otan mielelläni vastaan palautetta opetustyylistäni. Erityisesti jos antaja viitsii antaa palautteen rakentavana, ei destruktiivisena.

Kuva liittyy. Tsinghuan vanha portti on täkäläinen turistirysä ja tietenkin keskellä kampusta.

Maailmannäyttely - ihan oikeeta kaljaa!

Expoon oli alunperin tarkoitus mennä torstaina, mutta mongoli Tenuun päätti lähteä pois perjantaina, joten aikatauluihin tuli muutos. Torstai oli viimeinen "high season" -päivä, joten pelkäsimme hirveää ihmismäärää. Pelko osoittautui tarpeettomaksi, sillä tilaa oli varsin hyvin.

Expon idea on siis se, että jokainen maa pystyttää tönön ja sit ihmiset jonottaa katsomaan tönöä. Isäntämaa saa vapaat kädet, joten tönöjen sijainnista yms. saa hyvän kuvan maan ulkopoliittisista suhteista. Esimerkiksi P-Korea, Irak ja sensellaiset olivat pieniä tönöjä ihanihan nurkassa. Hämmästyttävää kyllä Taiwanilla oli oma ständi (joka oli pieni hökkeli paaaaljon isomman Kiinan ständin vieressä).

Suomalaiset pääsivät jonon ohi Suomen paviljonkiin (ylläri). Raati arvosti pannukakkua, joka ei maistunut suomalaiselta ja Laitilan Kukkoa. Oli pieni wtf-hetki kun Suomesta demottiin Gollan ja Marimekon laukkuja ja totesimme että mulla on Gollan ja Nooralla Marimekon laukku. Olin valmistautunut näkemään jotain paljon hirveämpää. Lopulta Suomen paviljonki oli ihan siedettävä. Illemmalla pääsimme kiertämään vippikerroksessa, mistä tietty plussaa.

Suomen paviljongin ympärillä oli matala vesiallas, jossa oli suomalaisia kiviä ja läpinäkyvää, puhdasta vettä. Tämä laukaisi mielettömän kaipuun (vs. ikävä) kotiin. Kiinalainen käsitys vedestä on "se märkä juttu jonka läpi ei näe", mikä tekee välillä aika pahaa katsoa.

Suomalaiset pääsivät passia vilauttamalla muihinkin pohjoismaiden paviljonkeihin jonon ohi. Lisäksi venäläinen puhui meidät Venäjän ja Kazakstanin paviljonkeihin jonon ohi. Ensimmäinen meni sanomalla "olemme diplomaatteja lähetystöstä" ja toinen heittämällä jotain klassikkoreploja neuvostoelokuvista. En saanut selvää mitä heitti, kuitenkin jotain "Lukasz, I am your father" -settiä.

Muuten kuljimme hyvin opportunistisesti siellä, missä jonoja ei oikeastaan ollut. Mongolin kansa kierrettiin Aasian ei-kuuluisien maiden osasto joka oli aika lol. Noora ei ymmärtänyt kun fiilistelin iPod kädessä Vietnamin paviljongissa (viiden pisteen vihje biisistä: "Ho-Ho..."). P-Korean paviljonki oli ihan paras. Ostin sieltä krääsää, postikortteja ja vaikka mitä. Myös jostain pitäis löytyä hienoja kuvia musta seisomassa 8 metriä korkean Juche-aatteen pylvään edessä.

Kaikki maat toivat tietysti kulttuuriaan myyntiin expoon. Turkin dönerin joutui jättämään väliin koska 6e pienestä pitakebabista on aika paljon. Sensijaan Belgian pommes frites piti kokeilla ja Saksalta ostaa sinappia mukaan. Vasta jälkikäteen tuli mieleen et täällä ei oo mitään ruokaa mihin sinappi sopis.

Expoalueella oli myös The Porter House, Irlannin lahja maailman pienpanimoteollisuudelle. Siellä oli aivan pakko käydä ja Plain Porter iski Irlanti-ikävän päälle ensimmäistä kertaa. Pitää varmaan joskus palata sille saarelle.

Varsinaisten paviljonkien lisäksi kävimme pyörimässä Afrikka-talossa, jossa oli abt. kaikki köyhemmät Afrikan maat kynä&karkkimessumaisesti. Kyniä ja karkkia en saanut, mutta expon parhaan maan palkinnon vei Namibia. Kun kävelin sisään Namibian ständille, iskettiin mulle ensimmäiseksi käteen yksi Windhoek-olut. Teekkarit on joissain asioissa aika helppoja.

Käydyt maat järjestyksessä (piilotettu koska kaikkia ei ehkä kiinnosta)

1. Suomi


2. Venäjä


3. Liettua


4. Kroatia


5. Hollanti


6. Islanti


7. Norja


8. Ukraina


9. Ruotsi


10. Tanska


11. Eesti


12. Belgia/EU (aika arroganttia belgeiltä)


13. Irak


14. Laos


15. Vietnam


16. Kazakstan


17. Tajikistan


18. Bangladesh


19. Kirgistan


20. Mongolia


21. Pohjois-Korea


22. Iran


23. Afrikka-rakennus (ei teknisesti yksi paviljonki)


24. Kreikka


25. Thaimaa


26. Australia

Jännästi kaikki sivistysvaltiot eli Suomi, Kazakstan ja joku Afrikan maa, jonka nimi ei jääny mieleen hehkuttivat ja demosivat Augmented Realitya ihan kybällä. Kummillakin oli puolitoimiva ja söpöhkö demo aiheesta.

Voisin loppukaneetiksi sanoa, että maailmannäyttely kannattaa tsiigata jos semmoinen kohdalle sattuu. Jos on utelias niin ehkä jopa matkustaa paikan päälle. Itse kuitenkin suosin vielä Disneylandia, koska olen yhteydessä sisäiseen lapseeni enemmän kuin sisäiseen maantiedenörttiini.

Kuvia

Suomen vesijuitsu.



Venäjän paviljonki ja sienet. Oikeesti wtf Venäjä?


Sergei, Noora ja Vietnam.


Porter Housen suklaastoutti <3.



Oisko ollu Kirgisian ständillä historiallinen Kirgiisipatsas. Wtf? Lukekaa historiaa ihmiset!





Hollannin ständi yöllä.

Muistikäsitys ja oppiminen

Muisti on keskimäärin tosi jännä juttu, ja Frances Yatesin The Art of Memory (Amazon) on Ajan lyhyen historian kanssa parhaita ei-fiktiivisiä kirjoja, joita lukioikäisenä kahlasin läpi. Kirja kertoo erilaisten muistiinpainamisjärjestelmien historiasta antiikin Kreikasta uuden ajan kynnykselle.

Aalto-yliopiston SS-tiedekunnassa moisia jippoja ei hirveästi tarvitse, eikä suomalaisessa koulujärjestelmässä noin yleensäkään. Mekan itäpuolella kuitenkin oppimiskäsitys muuttuu radikaalisti, ja ulkoaoppiminen korostuu selvästi. Tämä on helppo huomata esimerkiksi siinä, että alussa meidän oletettiin opettelevan pitkiä (yksinkertaisehkoja) dialogeja ulkomuistista. Itselläni ei ole ollut mainittavia ongelmia ääneen luvun kanssa, mitä nyt tietty välillä takeltelee uusien sanojen kanssa. Koin kuitenkin erittäin vaikeaksi muistaa asioiden keskinäistä järjestystä.

Kiinalaisilla on ilmeisesti monta kertaa parempi episodinen muisti (mikä tulee minkäkin jälkeen) kuin länkkäreillä, koska sitä harjoitellaan läpi koko peruskoulun. Yksi opettaja pitää kaikki tingxiet (kuullun kirjoittamiset) aina järjestyksessä, jotta sanoja ei vahingossakaan tarvitse osata, vaan vain muistaa jokaisen sanan yhteydessä joko seuraava, tai vaikeina päivinä edellinen sana listassa.

Itseasiassa lista-analogia laajenee aika hyvin. Yleensä miellän oman muistini, maailmankuvani ja osaamiseni verkkona, jossa oppimista on solmujen lisääminen tai kaarien muodostaminen jo olemassaolevien solmujen välille. Aasialainen oppimiskäsitys tuntuisi olevan paljon lähempänä listaa.

Tämä johtaa ongelmiin, koska esimerkiksi itse tenttejä laatiessani yleensä otan joukon solmuja, jotka ovat joku kurssilla käsitelty aihe (vaikkapa TCP/IP) ja arvioin, millaisia kaaria solmujen välille olisi pitänyt muodostua jos asia on sisäistetty ja opittu. Esimerkissä TCP:n ja IP:n välillä pitäisi olla nippu kaaria. IP:n ominaisuuksien (epäluotettavuus, best effort, tilattomuus) ja TCP:n kenttien ja käytänteiden (sekvenssinumero, kuittaus) välillä pitäisi olla jonkunnäköinen yhteys. Tehtävä rakennetaan siten, että siihen oikein vastatakseen joutuu kaivamaan mielestään ilman referenssiä nämä kaaret ja niiden luonteen ja muodostamaan koherentin vastauksen paperille.

Tämä johtaa ongelmiin sellaisten ulkkariopiskelijoiden kanssa, jotka tulevat tenttiin osaten toistaa pitkiä pätkiä kurssikirjasta ulkoa. Olen kerran verta itkien korjannut Kiravuon tekemän tenttikyssärin, jossa kysyttiin soveltava kysymys asymmetrisestä kryptosta ("Mitä avaimia tarvitaan pitkän PGP-viestin salaamiseen ja allekirjoittamiseen ja mistä ne tulevat?") ja jonka mallivastauksessa oli listattuna tismalleen kysytty, eli yhteensä alle 15 sanaa. Pisin vastaus oli 4 sivua, keskipituus ja mediaani siinä 2 sivun paikkeilla. Propsit niille 3 opiskelijalle, jotka olivat ymmärtäneet, että tehtävänanossa ei pyydetty kirjoittamaan kaikkea, mitä tietää PGP:stä ja asymmetrisestä kryptosta (ainakin yksi saataa lukea tätä blogia). A priori oletus oli, että tehtävä on tentin nopein korjata. Oletus osoittautui karvaan virheelliseksi.

Täällä taas sekvenssioppiminen on ihan normia ja sitä suorastaan oletetaan ja vaaditaan opiskelijoilta. Lisäksi vaaditaan oppimaan asioita palanen kerrallaan ilman, että palaset ovat mitenkään yhteyksissä toisiinsa. Kirjoissa tämä näkyy siten, että sana ja siihen liittyvät sanat tulevat eri aikaan. Esimerkiksi kurssikirjassa nopea tulee kuukauta ennen hidasta (tjsp), ilmansuunnat kolmessa eri kappaleessa jne. Onneksi sentään osa opettajista auttaa antamalla sanoille vastakohtia tai muita liittyviä sanoja. Totuttautumista on jonkin verran, mutta onneksi arte della memoria auttaa keksimään toimivia musitisääntöjä. Palaan aiheeseen joku toinen päivä konkreettisten mielikuvien ja muistisääntöjen kanssa.

Kylmä

Ulkomailla kaikki aina olettavat että suomalaiset ovat kylmää pelkäämättömiä karpaaseja. Raju totuus on, että suomalaiset (tai ainakin kaikki tuntemani) ovat itseasiassa hirveitä vilukissoja melkein keneen tahansa verrattuna.

Syy tähän on siinä, että Suomessa talot rakennetaan hyvin ja tiiviiksi ja ulos mentäessä vaatteita puetaan sään mukaan. Muualla joko jompi kumpi tai molemmat on toteutettu huonommin ja ihmiset altistuvat kylmälle enemmän kuin suomalaiset. Esimerkiksi täällä Pekingissä ei ole tapana käynnistää lämmitystä ennen kuin joskus joulukuussa säästä riippumatta. Ulkona lämpötila on nollassa ja sisällä paksuun fleeceetakkiin, lämpöalusvaatteisiin, housuihin ja tuplasukkiin pukeutuneena sormia paleltaa. Voisin yrittää selvittää sisälämpötilaa, mutta siitä tulisi todennäköisesti vain paha mieli. Onneksi sentään ekstrakalliita vaihtarikämppiä aletaan lämmittää jo ensi kuun alussa eli viikon päästä.

Irlannissa oli sama ongelma. Jouduin lämmittämään sähköpatterilla heinäkuussa, jotta en heräisi horkkaan. Siellä tosin heinäkuukaan ei ole täysin lämmin kuukausi (siellä ei ole ikinä lämmintä). Irlannissa ei myös koskaan ole "kylmä", eli on vain kovaa merituulta nollakelillä. Siksi paikalliset eivät turhaan omista talvivaatteita, koska kestäähän moisessa vaikka millä.

Näiden johdosta mm. irlantilaiset ja kiinalaiset kestävät suomalaisia paremmin kylmää.

Paradoksaalisesti suomalaisten lämmönsietokyky on varsin hyvä. Pari kesää takaperin asuin ilmastoimattomassa kämpässä Geneven esikaupunkialueella kahden inkkarin kanssa. Aurinko lämmitti taloa huomattavasti ja ulkonakin oli miltei 30 astetta varjossa. Inkkarit huusivat tuskaansa ja valittivat kuumuutta. Itse en metallikattoisen puutalon yläkerrassa kasvaneena ollut juuri moksiskaan, mitä nyt tuli hikoiltua aika paljon.

Shoppausvinkkejä

Kiina on Kulutusyhteiskunta isolla K:lla. Juuri nyt kaikki länkkärit odottavat rinki perseen ympärillä, josko valtio päättää nostaa yuania 20% länsivaluuttoja vastaan. Tämä tietenkin tarkoittaa aika suoraan 20% nousua kaikkiin kuluihin. Onneksi sentään vuokra tuli maksettua lukukauden alussa. Kurssi ei ollut paras mahdollinen, mutta se olisi voinut olla paljon huonompikin.

Länkkäri tulee keskimäärin ihan törkeän huijatuksi, mutta toisaalta täkäläinen törkeä on 5-20 RMB ylihintaa tuotteesta. Kyseinen summa on leijonanosa paikallisen suorittavan portaan duunarin palkasta, mutta ei ehkä ihan hirveästi tunnu lolz-halpoja silmälaseja tai käsilaukkuja ostavan länkkärin kukkarossa.

Ohessa on kartta shoppausmestoista, joissa olen puolentoista kuukauden aikana ehtinyt käydä. Sisältää lähestymisohjeita jos ovat tarpeen. Täpät ovat mahdollisimman tarkasti kohdillaan karttkartalla. Satelliittikuvakartta on Kiinassa epäsynkassa koska syy X. Jos kartta ei lataudu, pääset siihen myös tästä


View Beijing Shopping & Sightseeing in a larger map

Mitä serkumpi

Löytö Lonely Planetin fraasikirjasta. Toimiskohan toi Suomessa?

Shanghain valot

Pari viikkoa sitten tuli käytyä Shanghaissa. Matkaseurueena Noora, mongoli Tenuun ja venäläinen Sergei.

Ensimmäisenä Shanghaissa iski vastaan valot, eikä edes erityisesti ennakkohypetyksen johdosta. Tulimme junalla, josta olen jo kirjoitellut. Taksi Honqqiaon juna-asemalta kesti pitkään, varsinkin kun kuski ei tiennyt minne haluamme eikä oikeastaan puhunut putonghuaa, ainakaan niin paljon että olisi ymmärtänyt länkkärien huonosti puhumaa. Noh, soitto hostelliin, josta ohjattiin soveliaammalla murteella.

Voin suositella Shanghai Mingtown Youth Hiker Hostellia kaikille, joita hotellit eivät kiinnosta. Siisti, halpa ja aivan törkeän hyvällä paikalla. Ainoa miinus siitä, että lähimmälle metroasemalle on parisataa metriä. Miinusta kompensoi, että samalla kävelyllä pääsee oheisen maiseman ääreen paikalliselle kävelykadulle eli Bundille.

Eka päivä, maanantai

Ekana iltana emme ehtineet oikein muuta kuin käydä syömässä 10 tunnin junamatkan päälle. Havaitsin, että vanukastakin pystyy syömään puikoilla jos vain tahtoo tarpeeksi.

Ruuan jälkeen kävimme nopeasti Bundilla katselemassa valoja ennen kuin ne sammuivat (23.30), mutta en ottanut varsinaista kameraa mukaan.

Toinen päivä, tiistai

Seuraavana päivänä kiersimme kliseisimmät paikat läpi. Paikallinen ökyshoppauskatu oli kävelymatkan päässä hostellilta. Sieltä mukaan tarttui jopa mun mielestä söpö versio virallisesta expo-pehmolelusta (virallisesta expo-kaupasta, tietenkin). Kadulla oli myös maailman siistein kaupan ikkuna. Vähän kävi sääliksi kilppariraukkoja, mutta selkeesti hakkaa Stockan karpit 100-0.

Kliseiseltä alueelta siirryimme seuraavalle: vanhalle ranskalaiselle alueelle. Siellä oli paljon pikkuliikkeitä halvasta kalliiseen ja kaikkea siltä väliltä. Alue oli kaunista ja siellä oli kiva shopata. Mukaan sattui muutamia kiinan kommunismi-aiheisia juttuja, jotka voisivat kelvata haalarimerkeiksi. Suosittelen lämpimästi kaikille Shanghai-matkaajille.


Törmäsimme sattumalta johonkin mestaan jossa Mao oli asunut joitain kuukausia. Sisäänpääsy oli ilmainen, joten menimme katsomaan. Meitä kierrätti 2 opiskelijaa, jotka ääni vapisten kertoivat kuinka puhemies Mao oli tosi hieno tyyppi. Venäläinen kyseli sinisilmäisenä vuosiluvuista, koska ei tiennyt Kiinan sisällissodasta, joka tapahtui osin II maailmansodan kanssa samaan aikaan. Noh, oppaat saivat jotenkin kakistettua asian.

Museosta poistumisen jälkeen meinasi tulla sanaharkkaa kun ilmaisin Jun Hallidayn kirjasta saamiani käsityksiä Maosta. Venäläinen ei uskonut, että Stalin voisi olla niin paha, että olisi kiristänyt Maoa tämän venäjällä opiskelevilla pojilla. Mongoli taas oli vakuuttunut siitä, että puhemies Mao oli henkeen ja vereen Aatteen(tm) mies ja puhdas marxisti. Ei kuulemma itsekästä solua koko miehen kropassa. Noh, historiaa kertoillaan eri tavoilla eri paikoissa.

Aurinkon madellessa alaspäin hakeuduimme Pearl of the Orient -torniin katselemaan maisemaa. Tarkoitus oli ehtiä auringonlaskuksi perille, mutta pari yllätysjonoa aiheuttivat laskun missauksen. Kannattaa varata aikaa. Näkymät olivat ihan jees, mutta hinta varsin suolainen. Muilta saatujen raporttien mukaan suosittelen kuvassa näkyvää sinireunaista rakennusta enemmän.

Kolmas päivä, keskiviikko

Kolmantena päivänä kävimme extrakliseisessä YuYuan Gardensissa shoppaamassa ja itse puutarhassa, joka oli semijees. Ehdottomasti käymisen arvoinen jos ei meinaa muualla nähdä kiinalaista puutarhaa.
Alueen ympärillä oli maailman eeppisin ja kliseisin länkkärienryöstöalue, joka oli restauroitu näyttämään vanhalta kiinalaiselta. Yllättävää kyllä osa myyjistä oli epätoivoisia ja hintoja sai tingattua alaskin. Kiinaa ei todellakaan tarvinnut osata ja yritykset johtivat väistämättä kielen vaihtoon. Mäkkäreitä oli noin giljoona. Erosimme pienempiin ryhmiin ja sovimme tapaavamme Starbucksin edessä. Kävi ilmi että niitäkin on useampia.



Illemmalla tapasimme Aallon Fudan-vaihtarit, Emmin ja Joonaksen ja kävimme syömässä. Teki hyvää vaihtaa kokemuksia, juoruta Otaniemestä ja muutenkin jutella mukavia.

Neljäs päivä, torstai

Neljäntenä päivänä kävimme expossa. Aiheesta erikseen.

Viides päivä, perjantai

Viidentenä päivänä mongoli lähti takaisin Pekingiin, koska pomon tapaaminen, tyttöystävän synttärit tai jotain. Venäläinen halusi santsata expoa ja Noora ja mä lähdimme uudelle shoppauskierrokselle. Ranskalaiselta sektorilta löytyi maailman söpöin lastenvaatekauppa:


Jahka Nooran lompakko oli väsynyt, siirryttiin Jyry-juttuun eli Maglev-junaan! Maglevissä olennaisinta on aikataulutus. Firman sivuilta löytyy ajat, jolloin juna kulkee maksiminopeudella 430km/h ja koska se ajaa demaria 300km/h vauhtia. Maglev on Shanghailaisille imagojuttu, joten se ei ole erityisen looginen osa julkista liikennettä. Se siis tuo lentokentältä osan matkaa metroasemalle. Metro kulkee lentoasemallekin, mutta lentokentällä työskentelevät saavat nipistettyä 30 min työmatkastaan kausilipulla. Munakas vehje on.

Illalla lähdimme Emmin, tämän siskon ja koulukaverien kanssa laulamaan karaokea. Kokemus oli... mielenkiintoinen. Mua dissattiin koska en tuntenut jotain 3 vuotta sit pinnalal ollutta teinityttöihqbändiä ja sen koko tuotantoa. Karaokesta jatkoimme yökerhoon, jonka nimi pakenee. Sisäänpääsy 60rmb sisältäen niin paljon kaljaa ja drinkkejä kuin haluaa juoda. Olisin kai joutunut maksamaan enemmän, mutta kun satuin tulemaan samalla taksilla kahden 180cm blondin suomalaistytön kanssa niin sain kova jätkä-alennuksen.

Kuudes päivä, lauantai

Viimeisenä päivänä kiertelimme vielä vähän huoneen luovuttamisen jälkeen. Meinasimme ottaa jokiristeilyn, mutta niiden hinnat olivat varsin suolaisia ja aikataulut eivät sopineet.

Vanhana POSIX-friikkinä yritin pitkään saada onnistuneesti valottunutta kuvaa oheisesta valomainoksesta. Tehtävää vaikeutti se, että kuva tuli n. 5 sekunniksi kerran 10 minuutissa.


T-106.1150:n kävijät: Miksi Jyrsa otti kuvan juuri tästä mainoksesta? Oletko samaa mieltä? Miksi (et)?(6p)

Kiinan opiskelu

Miten kiinaa opiskellaan "täysipäiväisesti"?

Koulua on joka päivä 4 tuntia, mulla 8-12. Tunteja on 2+2, aina eri aiheista. Opetus on jaettu kolmeen osaan, puhuttuun kieleen (kouyu), kuuntelemiseen (tingli) ja kaikenkattavaan oppimiseen (ei hajuakaan miten kirjoitetaan pinyinillä).

Kiinan erikoisuus on tietenkin merkit. Jokaisen sanan joutuu opettelemaan yksi kerrallaan, eikä oikoteitä onneen ole.

Lohduttavasti kielioppi ei tunne käsitettä taivutus, joten yhden sanan osaaminen avaa paljon enemmän kuin yhden sanan oppiminen indoeurooppalaisissa kielissä. Aivan perusperussanoja lukuunottamatta sanat koostuvat kahdesta tai kolmesta merkistä. Erilaisia partikkeleita lisäämällä saadaan lisää sanoja. Esimerkiksi tänään vihdoin aukesi että surullinen sana koostuu merkeistä "ei korkea mieliala", vs. onnellinen, joka on "korkea mieliala". Kääntöpuolena kielioppia pidetään niin yksinkertaisena, että esim. saksankirjoistat tutut "tiivistettynä 200 yleisintä kielioppijuttua" -lisäsivut puuttuvat ja mistään ei meinaa saada kattavaa käsitystä rakenteista ja niiden suhteista.
n
Merkkien viivat eivät ole aivan mielivaltaisia, vaan merkit koostuvat pääosin pienemmistä yksiköistä, radikaaleista. Radikaaleja on hanskattavat alle 400, ja niiden frekvenssijakaumassa on varsin pitkä häntä. N. 50 radikaalin jälkeen arviolta 70-80% radikaaleista on tuttuja.

Helpotuksista huolimatta jokainen merkki on opeteltava yksi kerrallaan ja siihen menee aikaa ja toistoja. Flashcardit ja flascard-softat ovat kova juttu opiskelussa.

Kouyu

Puhutun kielen tunnilla opetellaan puhumaan dialogeja paperista (merkkejä) lukien. Opettaja on nelikymppinen konkari, joka välillä eksyy opettamaan meille kaikkea asian sivusta, kuten tinkimistä, ruokalajeja, rakkauslauluja jne. Kouyuta on 4x2h viikossa.

Alussa vaikeaa oli oppia lukemaan kirjoitusmerkeistä. Houkutus huijata ja lukea pinyiniä oli suuri. Nyt noin kuukauden jälkeen tarpeeksi monta merkkiä tulee selkärangasta ja yksinkertaista tekstiä pystyy lukemaan.Kouyun vaikein osa ovat ainakin mulle ehdottomasti toonit. Joka kappaleesta pidetään koe, jossa pitää kirjoittaa merkkejä vastaavat pinyinit tooneilla. Silloin tällöin myös sanelua. Korva alkaa ehkä ihan pikkuisen erottaa tooneja, mutta aika vähäistä on. Sama on niiden muistamisen kanssa ja tuottamisen kanssa.

Toinen ongelma ovat suhuäänteet. Niitä on kiinassa niin paljon, että venäläinenkin on helisemässä. Äänteitä on ääntämistapojen samankaltaisuuden perusteella 3x3 matriisi + pari lisä-ääntä. Niiden kuuleminen on enemmän kuin hieman vaikeaa, kuten myös tuottaminen. Tässäkin kärsivällisyys ja työ auttavat. Otin myös vapaavalintaisina lisäopintoina 2h ääntämistä, missä tätä harjoitellaan intensiivisesti.

Kouyun opettaja on vaikea siinä mielessä, että pikaisen arvion mukaan hän on vahvasti auditiivinen henkilö. Ei siinä mitään, sellaiset päätyy lukemaan kieliä. Mutta kun auditiivinen oppija yrittää opettaa visuaalista, on tulos usein aika jännää. Yritän para-aikaa opetella fraaseja Lonely Planetin fraasikirjasta, koska mun kielenoppiminen tapahtuu välttämättä lukemisen kautta, mitä kouyun opetus ei tue.

Kirja "Hen Hao" on Beijing Language and Culture Pressin painama. Tässä kirjassa seikkailevat aiemmin mainitut Ma Ke ja Ma Lan.

Tingli

Kuuntelua on 2x2h viikossa ja koen tunnit hämmentäviksi. Opettaja puhuu lähes pelkästään kiinaa ja olettaa, että opiskelijat ymmärtävät välillä varsin lennokastakin puhetta. Oletus on tietenkin väärä, ja puolet ajasta kaikki opiskelijat (paitsi ehkä superahkera vietnamilainen ja lahjakas kiinalaistaustainen britti) ovat pihalla. Opettajalla on jännä taipumus ääntää oikea ja väärä esimerkki random-järjestyksessä ja jättää mainitsematta kumpi ääntämys on oikea ja kumpi väärä.

Tunneilla kuunnellaan paljon tekstiä elämää kuppaisemmista kaiuttimista huonolta nauhoitteelta. Koen turhauttavaksi sen, että vola on liian pieni, kaiuttimet ylirasitettuja ja nauhoitukset on tehty siten, että luettujen tekstien väliset ohjeet oletetaan ymmärrettävän (kiinaksi tietysti).

Kuuntelusta ei koskaan tule oikeita läksyjä, mikä on harmi. Toki aihetta on vaikea harjoitella kotona, mutta läksyt voisivat helpottaa tunneilla tulevaa shokkia.

Tämäkin kirja on BLCU:n painama. Kuvaavaa on, että en tiedä miten kirjan nimi lausutaan kiinaksi.

Comprehensive study

En oikein tiedä miten viimeisen aineen kääntäisi suomeksi. Kai se on jotain kiinan yleisoppia tai vastaavaa. Tunneilla opetellaan puhumaan, kuuntelemaan, lukemaan ja kirjoittamaaan. Koska viimeistä ei ole muualla, on sillä jonkin verran painoa.

Joka viikko on sanakoe kappaleesta ja viiden kappaleen välein kertauskoe. Lisäksi läksyinä tulee usein lauseiden muodostamista vastaopitun rakenteen avulla. Opettaja on vähän huono ilmoittamaan yksikäsitteisesti mitä haluaa tehtävän ja tämä johtaa usein jänniin tilanteisiin.

Vika kirja on Peking University Pressin Boya Chinese (saa myös Amazonista vaivaiseen kahdeksankertaiseen hintaan täkäläisiin hintoihin verrattuna). Kirjana ihan hyvä ja yleispätevä, mutta kaipaisin kovasti tiivistä kielioppiosioa kirjan loppuun.

Läksyjä tulee varsin paljon niihin tottumattomalle. Kunnolla suorittamiseen kuluu arviolta keskimäärin tunti-puolitoista päivässä. Itse voisin tehdä vähän enemmänkin ja edetä vähän nopeammin. Meidän ryhmä on siitä hitaammasta päästä alkeisryhmiä, johtuen lähinnä parista epämotivoituneesta henkilöstä, jotka eivät turhaan tee läksyjään ja joita ei voida jättää jälkeen, kun kerran ovat maksavia asiakkaita.

Chinglish IV

Täällä sit päästetään vauvat rattiin. Ehkä niissä ikärajoissa on jotain itua kuitenkin...

Hullunkuriset perheet

Tänään harjoittelimme yleistunnilla kyselemään ihmisiltä heidän perhesuhteitaan: "Onko sisaruksia?", "Onko poikaystävää" jne. jne.

Koska aikuisopetusryhmä ja ihan törkeen monesta kulttuurista ihmisiä:

• Venäläinen kertoo että ei ole tyttöystävää, mutta sitävastoin on auto.


• Poika kysyy tytöltä (,jonka kanssa on ollut pidempään vispilänkauppaa) onko tällä poikaystävää. Tyttö tuijottaa pitkään ja sanoo, notta ei.


• Yksi kurssilaisista onkin naimisissa. Vanhemmat järjestivät avioliiton jonkun Pekingissä työskentelevän tyypin kanssa. Mitäpä sitä muuta kiltti vaimo tekisi kuin muuttaisi perässä ja alkaisi opetella kieltä?

Onneksi hyvinpukeutuvalta, hennolta, kimittävällä äänellä puhuvalta kaakkois-Aasialaiselta pojalta ei kysytty mitään jännää parisuhteilusta. Sopasta olisikin enää puuttunut eri kulttuurien sukupuolivähemmistöennakkoluulojen koeponnistus.

Keskustelun ulkopuolelta epäilemäni pari puhui aamulla vahingossa avoimesti siitä, kuinka laukkuja on pakattu unenpöpperössä ristiin. Tämä siis vaikka kyseiset henkilöt ovat virallisesti hädin tuskin kavereita.

Vähän kuin ois tikillä, paitsi ei yhtään.

Samana päivänä paljastui kahden opettajan ikä. Molemmat ovat '83 syntyneitä, eli en sentään ole opettajiani vanhempi (mashallah). Yhden kohdalla on vielä epäselvää. Yhden kohdalla iän suora kysyminen olisi loukkaavaa, koska sitä selvästi on kertynyt. Palaan asiaan jos stalkkaus tuottaa prempia tuloksia

Chinglish III

Metrossa pitää olla tosi tarkkana pysäkin nimen kanssa.

I know someone you don't know...

Easy bear likes putting out
...

Nörtit ja pinkot

Ruukinmatruuna puhuu usein nörteistä ja hikipingoista. Kärjistäen maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka tuntevat tarvetta lokeroida ihmisiä pistevieraisin joukkoihin ja niitä, jotka eivät. Vaikka sattuisi kuulumaan jälkimmäiseen ryhmään, on arkkityypit hyvä tunnistaa.

Tiivistäen nörtti on voimakkaan itsenäinen, laiska ja älykäs omien teidensä kulkija, jonka ensisijainen motivaatio on aina sisäistä. Nörtille rahalla ja arvosanoilla on välinearvoa jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoitteet pitää pyrkiä aina saavuttamaan mahdollisimman vähällä vaivalla, koska siten energiaa jää muuhun kivaan.

Hikipinko taas on laumasielu ja kiltti oppilas, joka opiskelee ja menestyy, koska hänen oletetaan menestyvän. Hikipinkolle arvosanat ovat itseisarvo ja koulun jälkeen myös raha tai valta saattavat olla itseisarvoja.

Itse törmään kyseisiin stereotyyppeihin joka päivä. Olin itse ala-asteella ja alkupuolella vahvasti pinko, mutta sittemmin jokin naksahti päässä ja kävin lukion korostetun nörtisti. Yliopistossa uskon löytäneeni paremman tasapainopisteen ääripäiden välillä, mutta olen silti vahvasti nörtin puolella keskipistettä.

Ainakin yhdessä koulukirjassamme kyseistä kahtiajakoa viljellään: kanadalainen 马克 (ma ke, Mark), joka on aina myöhässä, ei tee läksyjään ja käyttää illat juomalla kaljaa on selkeä nörtti. Nemesiksenä Markilla on ranskalainen 马兰 (ma lan, ei hajua ranskankielisestä nimestä)， joka pingottaa ja on sitä mieltä, että kiltin opiskelijan kuuluu pitää kuullunkirjoituskokeista (听写, tingxie). Typottaisin toonit noihin pinyineihin, mutta en ole vielä keksinyt mistä hitosta ykkös- ja kolmostoonin merkit saa Steven bootcamp-näppiksestä (en mistään muustakan for that matter).

Kirjassa Mark tekee aimo virheen menemällä möläyttämään ääneen pitävänsä itseään fiksumpana, koska oppii pingottamatta. Vuosien kokemus kertoo, että näin ei ikipäivänä pidä mennä sanomaan hikipingolle. Toiselle nörtille näin voi sanoa hyvin mielin, minkä jälkeen voidaan yhdessä naureskella kuinka jotkut näkevät paljon enemmän vaivaa saavuttaakseen minimaalisesti parempia tuloksia.

Kaksi nörttiä voivat olla hyviä ja fiksuja samassa asiassa ja tämä ei ole kummaltakaan pois. Jotta pinko voisi näyttää hyvältä, pitää aina olla joku, jonka rinnalla voi näyttää hyvältä.

*NIX on housuissas!

Haluu!

Nyt on syys, mutta jälleen

Lauantaina 16.10. syksy saapui Pekingiin.

Toisin kuin Suomi, Peking on aika tukevasti mannerilmaston puolella. Tämä ei sitten tarkoita sitä, että Suomessa olisi meri-ilmasto. Ei suinkaan, Irlannissa on meri-ilmasto. Itämeri on merenä pieni lätäkkö ja Suomessa on miellyttävä välimuoto meri- ja mannerilmastosta.

Pekingissä syksy tosiaan kestää kuulemma noin viikon. Toissapäivänä ja sitä ennen oli päivittäin n. 20 astetta lämminta ja yön alin lämpötila oli haarukassa 14-12 astetta. Eilen illalla lämpötila lähti laskemaan ja nyt säätiedotuksen mukaan seuraavan viikon ajan on 8-12 astetta päivän ylin ja 6-10 päivän alin. Kahden viikon päästä puissa ei enää pitäisi olla lehtiä ja on ns. talvi.

Viime viikolla parina päivänä oli aamulla vähän viileää ja kouluun mennessä tuoksui syksy. Muita varoitusmerkkejä ei sitten ollutkaan. Käsitykseni mukaan tällainen syksy on tyypillinen. Muutenhan tää ei haittais, mutta syksy on mun lempivuodenaika :/

Harmittavasti kämppiä aletaan lämmittämään aikaisintaan marraskuussa (kiinalaisten kämppiä joulukuussa), mutta onneksi on villasukat <3.

Spotifyn tarjonta hakusanalle "syksy" on tosi surkea. Joku saisi tehdä kokoelma-albumin klassisista syysbiiseistä. Onneksi kaikki Juicen musa sopii syksyiseen fiilikseen.

Laseja ja militariaa

Viikonlopun kunniaksi piti käydä vähän shoppaamassa. Veijo Internetin vinkkien perusteella suuntasin kohti Pekingin silmälasiostoskeskusta. Noora lähti mukaan makutuomariksi, koska en suoraansanottuna itse näe riittävän hyvin ilman laseja ja piilareita ei tullut Aasiaan tuotua.

Pekingille tyypilliseen tapaan laseja myytiin isossa marketissa, josta sai pelkästään laseja. Kojuja oli liiaksi asti, eikä koko isosta rakennuksesta löytynyt edes kahvilaa.

Osapuilleen jokainen paikka tarjosi mulle hengettömiä pokia kun olin Silhouettet päässä ostoksilla. Viime vuonna varahengettömät ostaneena etsin kuitenkin nimenomaan ihan oikeita silmälaseja vaihtelun nimissä. Etsiä sai kotvan jos toisenkin, koska ruma naama, iso pää ja eri tasoilla olevat korvat eivät tee lasien ostamisesta helppoa.

Noin tunnin etsimisen jälkeen löysin sopivat lasit ja aurinkolasit. Pienen tinkauksen (olin aika huono) jälkeen yhteishinta molemmille putosi 380 yuaniin linsseineen päivineen. Halvemmallakin olisi irronnut, mutta halusin itse lasilaseihin muoviset linssit halvemman lasin asemasta. Pokat olivat virallisesti 120 ja 100 RMB ja linssien hinnat tulivat sitten siihen päälle. Hieman jäi harmittamaan että arskoihin ei saanut polarisointia, mutta aina ei voi voittaa.

Koska työn hinta ja sensellainen, lasit hiottiin aihioista pokiin sopiviksi odottaessa. Aikaa meni tunti, ja nopeamminkin olisi ehkä voinut saada koska mikään ruuhka paikalla ei tosiaan ollut. Odottaessa kävimme tien toisella puolella, jossa oli lisää halvemman oloisia kojuja, jotka myivät lisää silmälaseja.

Paluumatkalla kävimme stalkkaamassa 3501 army surplus storen sijaintia. Kaikkien nettisivujen vinkit ovat pielessä, sillä vanhan osoitteen tilalla on rakennustyömaa. Uusi osoite on Hujialou-metroaseman risteyksestä 150 m länteen.

Ylijäämäkauppa oli pienehkö mutta kivanoloinen. En kehdannut viettää suunnattomasti aikaa siellä jotta en tylsistyttäisi seuraa, mutta tarkoitus on palata. Kaupasta löytyi hyvä kenkävalikoima, luhia, kompasseja, taistelulapioita alkaen 35 RMB, makuupusseja alkaen 90 RMB (en haluaisi kokeilla), ensiapulaukkuja ja sokerina pohjalla valmiiksi suunniteltuja ja pakattuja bug-out-bageja (kuvassa). Bageja oli hintaluokissa 400 ja 600 RMB, joista jälkimmäinen on luonnollisesti kattavampi. Itse tietenkin suosin omaa laukkuani ja olen vahvasti sillä kannalla, että valmispaketin ostamalla saa lähinnä negatiivisia yllätyksiä. Toisaalta buy and forget -laukuksi moinen on varmasti varsin erinomainen.

Päädyin lopulta ostamaan kompassin á 35 RMB. Aion vakaasti palata ilman kromosomirajoitteista seuraa kääntämään koko handelin ylösalas.

Nämä ostospaikat ja ehkä tulevat löytyvät Google Maps -kartasta. Se on toisella kotimaisella jotta voin jakaa myös koulukavereiden yms kanssa.

Chinglish II

Vähän jännä yhdistelmä. En kyllä vastaavasti itse erottaisi Kiinan dynastioita toisistaan.

Itsepäisyyspäivä

Kiina juhlistaa valtion perustamista 1.10. Punainen lokakuu on siis punainen myös bittiesiripun takana. National dayna on perinteisesti kaikkea häppeninkiä ja se aloittaa viikon mittaisen loman, jolla kävimme Shanghaissa piipahtamassa.

Tämä loma on aikaa, jolloin kaikki mikä voi olla kiinni on kiinni (eli valtion virastot). Kyseessä on toinen paikallisista high seasoneista ja hotellit, lennot yms. ovat kalleimmillaan.

Noh, itse itsenäisyyspäivänä on joka 10. vuosi joku himmeä sotilasparaati. Viime vuonna oli joten hetkeen ei taas ole. Päivän hienoimmat tapahtumat ovat lipun nosto ja lasku Tiananmenin aukiolla. Emme länkkäriporukalla jaksaneet lähteä kohti varsinaista aamukuudelta, ja sekään ei ehkä olisi riittänyt. Lipunnosto kun saattaa olla invite only-tapahtuma. Lähdimme liikkeelle aamuyhdeksältä huomataksemme, että mikään julkinen liikenne ei jättänyt alle 2 kilometrin päähän Taivaallisen rauhan aukiolta. Kävelimme siis.



Itse aukiolle ei vielä vähän kymmenen jälkeen päässyt. Kuulimme että yhdentoista tietämillä pääsisi. Näimme vilaukselta virallisen häppeningin lopun ja kyttäsimme usean tuhannen kiinalaisen kanssa porttien aukeamista.

Aukesivathan ne ja ei kun väentungoksen mukana siirtymään.



Siirtyminen tien toiselle puolelle kesti noin puoli tuntia, koska väentungos, tunnelit, mutkat ja karja-aidat. Lopulta pääsimme kuitenkin perille aukiolle, jossa paljastui että kaikki kiinalaiset olivat turisteja eikä torilla oikeastaan ollut mitään. Onneksi kuitenkin venäläinen Sergey arvosti paikallisia kansanvallan sankarien patsaita. Ne on kuulemma prujattu suoraan venäjältä, paitsi että silmät ovat vinompia.


Kuvassa allekirjoittanut, britti Connie, venezuelalainen Jorge ja sanfransiskaani Vicky. Kuvan otti Sergey, joka osaa käyttää mun kameraa paremmin kuin mä :/

Kuten kuvista näkyy, oli vähän saasteinen päivä.

Liikennekulttuuria

juhovh sanoi hyvin, että Kiinassa autoa ajetaan kuin Suomessa polkupyörää. Tämä off-by-one toimii kautta skaalan oheisen taulukon mukaisesti.

	Suomi	Kiina
Edetään kiltisti sääntöjen mukaan. Pikkurikkeitä jos ne eivät haittaa muita.	Autoilu	???
Mennään sieltä mistä pääsee, kunhan ei tietoisesti aiheuteta muille tienkäyttäjille suuria ongelmia.	Pyöräily.	Autoilu
Edetään kyynärtuntumalla, välillä vähän törmäillään mutta ei mielellään kosketa toiseen.	Ruuhkassa kävely.	Pyöräily
Kyynärpäillä ja taklauksilla eteneminen.	???	Ruuhkassa kävely.

Erityisesti arvostan metroissa liikkumista. Pekingin metro siirtää parhaina päivinä melkein Suomen väkiluvun verran populaa. Aina on ahdasta, ja töniminen on luonnollista.

Ensin karsastin tönimistä, mutta nykyään koen sen vapauttavana. Suomessa aina meinaa verenpaine nousta kun joku idiootti pysähtyy keskelle kulkuväylää ja pakottaa mut nopeaan väistöliikkeeseen. Täällä ei tarvitse ottaa paineita. Kävelee vain päin ja jo sekunnissa jumittaja tajuaa pysähtyneensä huonoon paikkaan. Kiinalaisiin tapoihin kuuluu pysähtyä just tismalleen yhden askeleen verran oven tai muun kapean kohdan ulkopuolelle. Efekti on tietysti sama kuin oviaukkoon pysähtymisessä, mutta ilmeisesti se ei tunnu yhtä "tuhmalta".

Tulen varmaan olemaan tosi suosittu seuraavan kerran kun joudun ihmisruuhkaan Suomessa. Pyydän anteeksi jo etukäteen mahdolliselta seuralta.

Chinglish I

Saisko T-koulutusohjelman suunnittelijatädeille ton More Love -tekstin jonnekin ohjaamaan työskentelyn suuntaa ja tarkoitusta?

Junamatkustus

Halvin ja käytännöllisin tapa matkustaa Kiinan sisällä on juna. Busseja kulkee, mutta niiden kanssa on vähän niin ja näin ja käyttääkseen pitää osata Kiinaa. Lentojen hinnat ovat valtiojohtoisesti reguloituja, jos toki off-seasonina voi saada jopa 70% alennusta listahinnasta. Juna taas on halvahko jos ei ole kiirus, kuten opiskelijalla ei olekaan.

Kävimme 4 hengen porukalla junalla Shanghaihin ja takaisin. Matkaseurueessa minä, Noora, venäläinen Sergei ja mongoli Tenuun. Menomatkalle piti ostaa kalliit liput D-junasta. Paluumatkalle saimme halvat istumapaikat yöjunasta.


Kiinassa on 5 lipputyyppiä. Hintajärjestyksessä nämä ovat soft ja hard sleeper, soft ja hard seat ja seisomapaikat. Nukkumapaikkojen ero on sänkyjen määrässä (2 vai 3 päällekkäin) ja siinä, onko jonkunkokoinen osasto eristettävissä käytävästä.


Istumapaikat eroavat kooltaan ja seuran määrän suhteen. Hard seatissa on 5 istuinta per istuinrivi ja soft seatissa 4. Lisäksi ns. köyhän väen osastolla kulkee istumapaikaton väki, jota on ruuhka-aikoina paljon.

Kallis D-juna

D-juna on mallia pika ja se on toisiksi uusinta ja hienointa junatyyppiä Kiinassa. Juna porhaltaa parhaillaan yli 200km/h ja kulkee välin Peking-Shanghai n. 9 tunnissa. Junassa on lähinnä nukkumavaunuja, mutta 4 hengen nukkumaosastosta saa 6 hengen istumaosaston päivävuoroa varten.

Lippu maksoi noin 320 yuania eli vähän vaja 40 euroa. Kohtuullinen hinta 1200 km junamatkasta.


Juna oli erittäin siisti. Vessa oli länkkärityylinen ja siistein Kiinassa näkemäni vessa, which is saying something. Ravintolavaunusta sai vaikka mitä, ja hieman etsimällä jotain syömäkelpoistakin. Naposteltavatarjonta oli akselilla kanan jalat - lampaan kieli tjsp. Ennalta varautuminen palkitsi ja sipsit ja Oreo's eivät pettäneet

Päiväjunassa kulkemiseen tuhrautui koko päivä aamusta iltaan. Onneksi samaan makuuosastoon sattui kiinalainen perhe, johon kuului maailman söpöin pikkuprinsessa 2v. Tyttö ujosteli kolmea outoa setää ja yhtä tätiä koko matkan. Kun ei ujostuttanut, opettelimme yhdessä lukemaan kiinan perusmerkkejä.

Kaikissa kiinalaisissa junissa on tarjolla kiehuvaa vettä. Vesi on ihan oikeasti kiehumispisteessä, mikä parantaa hygieniaa mutta aiheuttaa ihan oikean palovammariskin. Pari kertaa sain melkein poltettua itseäni. Kiehuvalla vedellä voi tehdä nuudeleita ja sensellaista jos haluaa. Itse aion suosia tätä enemmän, koska itse valitut nuudelit < randomnuudelit

Halvempi T-juna

Istumapaikka hard seatissa oli 180 yuania eli säästö oli aivan massiivinen. Aikaisemmin samaa väliä kulkenut kaveri varoitteli ja ehdotti vaihtamaan, mutta päätimme kokeilla yöjunaa istumapaikalla edes kerran. Jo odotushallissa oli kauhea ryysis, koska kaikki halusivat varaamaan paikkoja. Teoriassa paikat on numeroitu, mutta käytännössä paikattomat valtaavat kaiken tilan heti kun voivat.
Käytävät olivat täynnä ihmisiä, joiden yli sai taiteilla jos halusi esim. vessaan.

Toiste ei välttämättä hard seattia tule kokeiltua, koska arvostan mukavuuttani niiden parin lisäeuron verran. Juna oli ahdas, kaikkialla tupakoitiin ja jostain syystä ilmastointi puhalsi täysillä, minkä johdosta junassa oli sisällä erittäin kylmä.

Kuvia en kehdannut ottaa, koska miljoonat ja miljoonat kiinalaiset tuijottivat mua muutenkin. Kuvia T-junien hard seat -osastoista löytyy Seat 61 -sivuilta.

Lähiaikoina varmaan lisää junakokemuksia. Xi'anissa olisi tarkoitus käydä ja sekin on halvan yöjunamatkan päässä. Onneksi ao. kaupungissa ei ole mitään muuta kuin terrakottasotilaat ja kaupungin muuri, joten siellä ei tarvinne yli viikonloppua viettää.

Bug-out plan

Maailman paraskaan bug-out bag ei auta, jos se selässä jää seisomaan paikalleen säälimään itseään.

Suurlähetystön antamassa ohjeistuksessa määritellään selvitetään suurlähetystön tekemä uhka-analyysin mukaiset varustautumistoimenpiteet. Analyysi on pitkälti samoilla linjoilla oman analyysini kanssa. Lähetystön ohjeet linjaavat käsitteet perusvalmius ja tehostettu valmius.

Seismisellä alueella ei kaikesta voi saada ennakkovaroitusta. Maanjäristys tulee just kun se tulee, eikä yleensä kerro itsestään etukäteen. Tästä syystä perusvalmiudenkin on oltava korkeampi kuin esim. Suomessa. Perusvalmius sisältää kaiken varsinaisen valmiuden ja tehostettu valmius on tarkoitettu tilanteisiin, joissa mahdollinen ongelmatilanne on ennalta nähtävissä. Perusvalmiuden ohjeet sisältävät aika hyvin sen, mitä bug-out-bagista löytyykin. Lisäksi perusvalmiuden yhteydessä mainitaan ajoneuvon hyvässä kunnossa pitämisestä ja polttoainereservistä. Allekirjoittaneen kulkupelit sattuvat molemmat toimimaan kauralla ja toinen on jo apostoleilta tuttu ja toinen taas melkein pomminvarma tuttu, joten katsoin parhaaksi skipata polttoaineen hoardaamisen.

Korotetun valmiuden ohjeisiin liityy lähinnä talousveden hamstraaminen ja tarkempi tiedotusten seuranta.

Jos käsky käy, evakuoidaan suomalaiset ensisijaisesti suurlähettilään virka-asuntoon. Asunto sijaitsee Sanlitunin lähetystöalueella aika kaukana. Matkaa on Google mapsin mukaan 19.7 km optimaalista reittiä. 20 km patikointi ei ole ihan mahdoton, mutta kipeää se tekee. Polkupyörällä reissu on jo siedettävämpi. Taksi tietty kuljettaa kyseisen matkan kivasti normaalitilanteessa, mutta toisaalta koko pointti on valmistautua tilanteisiin, joiden jäljiltä Peking ei toimi normaalisti.

Sekundäärinen evakuointipaikka on jossain "Beijing Riviera"-alueella. Näppärästi Suomen lähetystö olettaa, että paikka on tiedossa ja yhtä yksikäsitteinen kuin suurlähettilään virka-asunnon katuosoite. Annoin kyllä palautetta aiheesta, mutta siihen asti sekundäärimestana toimikoon Norjan suurlähetystö, joka on parin kilsan päässä Suomen lähettilään kämpästä.

Jännästi kaikissa paikallisissa JCDecaux:n mainostauluissa on alla ensiapupakkaus. Onko asian laita näin myös Euroopassa? Sinänsä briljantti idea, varsinkin jos valtio tai vastaava on tajunnut vaatia tätä. Vielä hienompaa, jos pakkaus olisi laadukas mutta en lähtis pidättelemään hengitystäni.

Lähetystön ohjeet eivät erityisesti kata epidemioita. Epidemiatilanteessa ohjeistusta tullee erikseen, mutta se on käytännössä aina "ovi kiinni, pysykää sisällä". Taudin aiheuttajasta riippuen voidaan ehdottaa ilmastoinnin katkaisemista ja ikkunoiden eristämistä teipillä. Hätävara palvelee varsin hyvin tässäkin tilanteessa.

Pikavilkaisulla NIOSH n95-speksatut hengityssuojat pysäyttävät myös hyvän osuuden pisaratartuntana leviävistä pisaroista. Paikallisilla on tapana suojautua normaalilta flunssa-aallolta normaaleilla kirurgin hengityssuojilta, jotka eivät oikeastaan suojaa mitään muuta kuin päin kasvoja sylkäisemistä vastaan. Harmittavasti n95-maskeja saadakseen pitäisi vaivautua jonnekin ihan oikeasti isoon apteekkiin eli varsin kauas opiskelijakaupunginosasta.

Elämän pieniä iloja vol I

Olen tähän mennessä blogannut lähinnä asioista, jotka ovat joko negatiivisia tai yksinkertaisesti wtf. Tietynasteinen kulttuurishokki kuuluu aina asiaan, ja siihen on hyvä varautua jos poistuu kotiseudultaan pidemmäksi aikaa.

Kulttuurishokkiin auttaa sivumennen sanoen asiaa sivuavien kirjojen lukeminen tai tv-sarjojen katselu. Irlannissa katselin Farscapen ykköskauden (suosittelen), lentokoneessa matkalla Kiinaan lukaisin uudestaan Heinleinin maanmainion Citizen of the Galaxyn (suosittelen myös).

Kulttuurishokissa parasta on se, että sen jälkeen uuden kulttuurin puitteissa osaa toimia ja on taas mahdollista ennustaa, mitä seuraavaksi tulee missäkin tilanteessa tapahtumaan. Ihmisille on psykologisesti tärkeää pystyä ennustamaan ympäristönsä toimintaa. Siitä on ollut huomattavaa evolutiivista etua ja siitä on vieläkin kulttuurievolutiivista etua.

Jotta blogista ei jäisi pelkästään negatiiviinen kuva Keski-Maasta ja sen asukeista, alan blogata myös positiivisista asioista.

Ensimmäisenä positiivisena asiana Kiinassa on tullut vastaan tietynlainen perusrehtiys. Katukauppiaat kusettavat länkkäriä häikäilemättä kaikessa, paitsi elintarvikkeissa. Tässä maassa pula-ajat ovat vielä niin hyvin kansan muistissa, että joka iikka on sitä mieltä, että elintarvikkeista kuuluu maksaa niiden käypä hinta, ei enempää. Ainoana poikkeuksena on kuuluisa turistien ukotuskikka, ylikallis tee, mutta se onkin melkein rikollista ja kaikki paikalliset tuomitsevat käytännön.

Sinänsä tinkauskulttuuri on jees ja ei mua haittaa maksaa alle euron suuruisia summia liikaa tuotteista, joita tarvitsen ja jotka ovat länkkärittäin halpoja. Janoisena on vaan ihana tietää, että kun ostaa vettä/kolaa/mehua kadulta, ensimmäisenä sanottu hinta on aina käypä, eikä siitä tarvitse lähteä tinkimään. Maksimaalisen voiton tavoittelu on ok, mutta kyllä ihmisten pitää saada syödä ja juoda.

Ilmansaaste - nyt vittu oikeesti

Palasin tänä aamuna Shanghaista, jossa vietin paikallista itsepäisyyspäivälomaa turistia leikkien (tästä lisää myöhemmin). Paluumatkalla junassa (josta lisää myöhemmin) katsoin ikkunasta ulos enkä meinannyt nähdä lähimpiä taloja.



Peking on n. 18-miljoonaisen väestönsä kanssa yksi maailman saasteisimmista kaupungeista. Ympäröivässä Hebein maakunnassa toimiva teollisuus ei ainakaan auta saastetilannetta ja jokainen päivä on erilainen ja varsin arpapelia saastetilanteen suhteen. Suositus on, että yli 2-3 (riippuu lähteestä) vuotta Pekingissä viettävien tulisi ottaa ilmansaasteen pitkäaikaisvaikutukset huomioon. Onneks mun ei tartte vaan pääsen kotiin ihanan puhtoiseen Espooseen ennen sitä.

Ilmanlaatua voi seurata erilaisin mittarein. Itselläni on tällä hetkellä käytössä Beijing AQI-sivusto, jota ei kai ole vielä blokattu Kiinan suuresta palomuurista. Jostain syystä ilmanlaatuindekseillä yms. alan kommentaareilla on taipumus päätyä mustalle listalle.

Beijing AQI antaa numeerisen arvon ilmanlaadulle, välillä 0:sta (suomalainen mökkisää) yli 400:n. Jotain virallisia skaalojakin kai ois, mutta tässä on omakohtainen arvio eri arvoista.

• 0-100, saastetta on tosi vähän. Lähempänä nollaa on hyvä mieli, lähempänä sataa suupielet alkavat kääntyä alaspäin. Tuurilla voi saada kuvan taivaasta joka on sininen tai nähdä tähtiä.


• 101-200, saastetta alkaa olla aikamoisesti. Sellainen perussaasteisuus, joka pistää miettimään lenkkeilyä jne. Yleensä kuitenkin vaivaudun lenkille. Aivan herkimmät ihmiset (esim. Kati) saavat oireita.


• 200-300, tekee tiukkaa olla, noin puolet ihmisistä oireilee: silmät vuotavat, yskittää, kurkku on karhea. Itse en oireile vielä pahemmin, mutta vähän on känkkäränkkäfiilis ja janottaa.


• 300-400, kaikilla on paha olla. Ei tee mieli mennä ulos ellei ole pakko.


• >400, tekee pahaa olla sisälläkin.

Juuri nyt mittari näyttää 444 pinnaa ja sisällä ollessa kurkkuun sattuu ja silmiä kirvelee. Ehdin jo epäillä alkuviikosta potemani flunssan uusiutuvan, mutta leposyke tiesi kertoa syyllisen piilevän jossain muussa kuin taudissa.

En laske itseäni ituhipiksi enkä missään tapauksessa koe tarpeelliseksi tuhlata kaikkea postindustrialistisen maailman talousylijäämää vihreämpään tuottamiseen. Se raha kun menee kaikki omatuntoteollisuuden taskuun. Sensijaan vielä teollisuusvaiheessa olevia maita pitäisi ehdottomasti kannustaa ja tukea tuottamaan tarvittava energiansa siististi, polttamatta liikaa. Kuulemma talvella tilanne pahenee kun kaikkia koteja lämmitetään epätehokkaasti hiilillä. Eikö muutama atomimiilu lämmittäisi pekingiläisten koteja siistimmin?

Size matters not

Paikallisen maanalaisen yhdellä linjalla, olisiko ollut numerolla 4 on erilaiset vaunut kuin muissa. Vaunun keskeltä kulkee poikkitanko, josta voi ottaa kiinni. Tanko on näppärästi 185 cm korkeudella, koska "eihän kukaan ole niin pitkä että tuohon löisi päänsä".

Päätäni pidellen katselin ympärilleni täydessä ruuhkametrossa ja totesin, että ihan oikeasti näköetäisyydellä ei ollut ketään muuta, joka olisi voinut lyödä päänsä kyseiseen tankoon. Lyhyille ihmisille tiedoksi, täydessä metrovaunussa voi nähdä keskeltä kummatkin päätyseinät jos on pitkä ja metro ei ole mutkalla.

Baby pants

Jos miljardivaltion kaikki lapset käyttäisivät vaippoja imeväisiän jälkeen, olisi tuloksena järjetön ekokatastrofi. Täällä tosiaan pikkulapset eivät turhaan vaippoja käytä sen jälkeen kun oppivat kävelemään. Kaikilla on ns. "baby pants".

Lasten housuista puuttuu takaata keskeltä sauma, eli pikku nassikat juoksentelevat peppu paljaana. Laittaisin kuvia, mutta en oikein iljennyt ottaa niitä. Kuvitelkaa tosiaan että normaalit verkkahousut olisivat kiinni, mutta vyötäröstä haaroväliin takana kulkeva sauma olisi jätetty ompelematta.

Ratkaisu on suorastaan nerokas: jos tuntee painetta, voi ottaa reippaan takakyykyn ja päästää menemään. Siistimmillä alueilla ei keskimäärin ole kuitenkaan paskaa kadut täynnä. Vähän syrjempänä kusi on varsin yleistä, mutta olettaenkin vanhemmat siivoavat lastensa jäljet samaan tapaan kuin koiranomistajat siivoavat koiriensa jäljet. Brilliant.

Muistelen joskus lukeneeni siitä, että lasten ensimmäiset pottakokemukset ovat hyvin tärkeitä psyyken ja nimenomaan anteliaisuuden kehittymisen kannalta. Jos lapsia kannustetaan, ne oppivat että on hieno asia pystyä tuottamaan jotain ja jakamaan siitä syntyvä ilo muiden kanssa. Jos taas vanhemmat nyrpistävät nenäänsä, lapsi häpeää ulostamistaan eikä halua jakaa aikaansaannoksiaan muiden kanssa ja kasvaa saidaksi. Vähän kuulostaa keittiöpsykologialta, mutta millaiseksi kasvaa lapsi, joka oppii että tarpeet voi tehdä ihan missä vaan ja lähimpien parinsadan ihmisen silmien alla?

Uimahalli

Tsinghuan kampuksella on olympialaisia varten rakennettu uusi, hieno uimahalli. Se toimi olympiajoukkueiden treenialtaana ja oli jostain syystä kiinni vielä pitkään kisojenkin jälkeen. Nyt halli on kuitenkin avattu ja opiskelijat pääsevät sinne erinomaisen kelvolliseen 5 yuanin kertahintaan sarjalipulla. Kertalippu on rasvaiset 7 yuania.

Allas on melkein olympiakokoinen, 8x50m. Se on normaalisti jaettu keskeltä kahtia uimataitoisten ja -taidottomien osastoihin. Toiseen pääsee sisäänpääsymaksulla ja toista varten pitää suorittaa virallinen uimataitotesti. Testi koostuu kellumisesta ja 200 metrin uinnista. Onneksi testi on sentään standardoitu ja siitä saatavan kortin pitäisi päteä kaikissa Pekingin uimahalleissa.

Yksin en olisi onnistunut korttia suorittamaan kielimuurin takia, mutta onneksi on buddy. Chuan sattuu vielä kuulumaan paikalliseen arkkariosaston uintijoukkueeseen. Ilmeisesti arkkarit ovat kampuksen uimakingejä, ja saavat tästä hyvästä vielä halvempia uimalippuja ja katu-uskottavia uimalakkeja. Suorituksen vastaanottanut täti epäili laowain jaksavan uida kokonaista 200 metriä vapaauintia, mutta sain kuitenkin luvan käyttää sitä, ettei rintaa tarvinnut uida koko matkaa.

Long story short, reilu kilometri myöhemmin arkkariosaston uimajoukkue pyysi näyttämään mallia eri tyyleistä ja antamaan tekniikkavinkkejä perhosuintiin ja vapariin. Lupasin jatkaa tekniikkakoulua jahka oma stamina jaksaa pidempiä matkoja uintia ja tekniikan nyanssitkin muistuu mieleen.

Halli oli kaikin puolin jees. Suomalainen jäi kaipaamaan saunaa ja pukkarin lattia olisi kaivannut muovi- tai kumimattoja kosteutta ja liukkautta hallitsemaan. Lisäksi kopit ovat pieniä.

Paikallisiin erikoisuuksiin kuuluu se, että opiskelijakortti pitää jättää pantiksi avaimesta. Lisäksi uimalakki on pakollinen varuste. Kuulemma "hiukset tukkii puhdistusjärjestelmän" tai jotain.

Anatomy of a bug-out bag

Vaihdossa saa tehdä kaikkea, mikä kotona hävettäisi. Jotkut koeponnistavat alkoholin, toiset irtosuhteet ja kolmannet muut tajustimet. Entä mä? Mä kokosin vihdoin bug-out-bagin!

Bug-out-bag on siis tietynlaisten ihmisten suosima kokoelma valmiiksi pakattu tai nopeasti pakattavissa oleva kantovehje, jonka avulla voi siirtyä kotoa joko ennalta valmisteltuun bug-out-locationiin tai voi olla muuten vaan valmis ihan mihin tahansa. Jonkunlaisen bagin pitämistä suosittelee lähetystökin, mutta lähetystön suositukset ovat varsin tylsiä. Nyrkkisääntönä on, että sivistyneessä maailmassa ihmisten pitäisi varautua olemaan omavaraisia 72 tuntia. Siihen mennessä joko:

• Joku Muu(tm) on saanut aikaan toimivan huoltoketjun katastrofialueelle kuin katastrofialueelle.


• Sinut on evakuoitu poispois paremmille alueille, jossa huoltoyhteydet pelaavat tai olet itse hakeutunut sinne.


• Olet kusessa ja pieni pinnistely ei autakaan.

Toinen kohta aiheuttaa sen lisävaatimuksen, että bug-out-bagia pitää pystyä kanniskelemaan pitkiäkin matkoja. Kaikki muu liikkuu helposti, mutta tässä kirotussa maassa veden saaminen ei välttämättä ole yksioikoista ja suodattimen läpi juominenkaan ei oikein kiehdo. Noh, sotilas kantaa urhoollisesti asetta, ammuksia ja vaikka mitä joten kai reservin gonakin jaksaa pari ekstralitraa vodaa kanniskella.

Rätit

• Kantolaitteena matkustusrinkka. Tuleepahan pidettyä sälä poissa hyllyiltä pyörimästä, eikä rinkkaa tarvitse mihinkään ennen paluumatkaa.


• Säänmukaiset vaatteet päällä (ei kuvassa)


• hyväksihavaitut, sisäänajetut varsikengät


• vaihtoalusvaatteita


• Suojasormikkaat, Bundeswehrin taisteluhanskat, sopivat kaikkeen sodasta puutarhatöihin.


• ekstrapipo Mil-tec watch cap, tulee aina tarpeeseen kun alkaa paleltaa (toim. huom. paleltaa voi myös kun lämpötila on yli 20 astetta)


• Kuoritakki, musta, ECWCS-kopio, 1kpl


• Makuupussi, jenkkiarmeijan modular sleeping system, joka majoittaa lämpötilaskaalassa 30- -30 astetta kohtuumukavasti ja sisältää Gore-tex sadesuojan (ei kuvassa)


• Paikallisen IKEAn kassi. Näppärä lisäkapasiteetti esim. veden raijaamiseen.

Olin alunperin pohtinyt käyttäväni daypackiani b-o-b:n pohjana, mutta rinkka makasi sängyn alla toimettomana. Eipähän ainakaan tule tilasta hetiheti puutetta.

Sälä

• Puukko, vanha ja luotettava Finnmanin peruspuukko


• Leatherman


• Taskulamppu, Mag-Led mini


• vara-taskulamppu, Ikean halpis


• otsalamppu, petzl tikka


• varaparistoja taskulamppuihin


• köyttä


• kännykkä (sisältää FM-radion)


• känykkään suomi-SIM, jolla voi soitella vapaasti kunhan jaksaa maksaa myöhemmin. Pre-pay -liittymä ei vaan suostu kommunikoimaan Kiinan ulkopuolelle) note to self: simmi on ensiapulaukussa


• auringosta itseään lataava vara-akku


• irtohihnoja, 4kpl (2 kuvan ulkopuolella käytössä)


• ompelupakkaus, Bundeswehrin


• tulitikut

Tiedostan, että sytkäri puuttuu. Tää perkeleen terveysintoilukampus ei myy moisia ja ulkopuolella en ole muistanut. Listaan vois myös mahtua ilmastointiteippi sen universaaliuden johdosta.

Lääkintätarpeet

• Ensiaputaito, 1kpl, hankittu ja välillä virkistetty muistissa (ei kuvassa)


• ensiside, gammasäteilytetty, mallia SA-INT ajalta ennen kuin paketteihin painettiin neitimäisiä "parasta ennen" -päivämääriä


• ensiapulaukku, pieni


• särkylääkettä


• Imodiumia 2 kuuria


• henkilökohtaiset lääkkeet


• hengityssuoja, huono, 5kpl


• paperinenäliinoja, kelpaavat myös vessapaperiksi


• Jallu, vara, 1kpl, akuuttiin känkkäränkkätautiin tai puudutteeksi

Pitäisi jaksaa hankkia ihan aikuisten oikeita 95% partikkelisuojan antavia hengityssuojia ihan normikäyttöönkin, mutta ei ole vielä tullut vastaan.

Kotivara

Kämpässä sisälläoleva ns. kotivara. Suomen valtion virallinen määrä vettä per nuppi per vrk on jotain aivan käsittämätöntä. Juon täällä helteessä vähintään 4ltr/vrk ihan vaan pitääkseni nestehukan loitolla.

• Vettä, pullotettua, vähintään 15 litraa


• Itselämpiäviä valmisaterioita, 6 kpl


• Ikean näkkäriä, se mitä ei oo vielä tullu nakerrettua koti-ikävään

Vettä on kevyet 4l repussa kiinteästi sisällä. Muuten juitsut ovat osana käyttösapuskaa ja siten keittiön kaapissa.

Pakattuna komeus näyttää seuraavalta.

Mahtuu juuri ja juuri sängyn alle. Kotivaraa lukuunottamatta 90% jutuista olisi tullut muutenkin otettua mukaan tai hankittua, joten ei tässä nyt ihan mahottoman vainoharhaisia vielä olla. Lisäksi kämppä on vähän vähemmän sotkuinen ja kaapissa on enemmän tilaa, kun harvemmin tarvittavat jutut ovat rinkassa sängyn alla.

Zombieita odotellessa otan vastaan parannusehdotuksia, kommentteja jne.

Die Mauer - McAunolan tapaan

Kiinan muuri tuli nähtyä jo viime vuonna, silloin kuolonmarssi Jinshanlingin ja Simatain välillä. Muurilla kävely kuitenkin käy kuntoilusta, joten päätin lähteä mukaan kun tilaisuus tarjoutui.

Muurin voi nähdä aika monessa paikkaa, onhan se ns. pitkä. Menimme ruuhkaisimpaan ja pahamaineisimpaan kohteeseen, Badalingiin. Sinne viedään päivittäin tuhansia turisteja ryhmäbusseilla. Ryhmäbussilla pääsee halvimmillaan 20 yuanilla, mutta nämä ovat huijauksia. Järkevähkön bussiikyydin saa 100 yuanilla ja se hakee hotellin/vast ovelta jos sattuu olemaan turisti. Paikalliset ja seikkailunhaluiset pääsevät paikan päälle paikallisliikenteen erikoisbussilla numero 919.


Bussi numero 919 lähtee asemalta Jishuitanin metropysäkistä reilu 500 metriä itäänpäin. Matkalla pysäkille näkee noin miljoona 919-bussia ja useita pysäkkejä kadun varressa. Nämä eivät ole oikeita, oikean bussin kyltissä luke Ba Da Ling määränpäänä. Se ei pysähdy mihinkään muualle. Oheisessa kuvassa bussin lähtöpaikka.

On ilmeisesti mahdollista mennä myös toisenlaisella 919-bussilla, joka pysähtelee vähän joka välissä. Hinta on kuitenkin 12 yuania suuntaansa käteisellä tai alle 10 paikallisella joukkoliikennekortilla. Kortti kannattaa hankkia yli 2 päivän reissulle jos ei halua harrastaa yksinomaan porvarillisia takseja.


Perillä bussi jätti hienoisen matkan päähän itse muurin sisäänkäynnistä. Kuitenkin näppärästi lipunmyyntitiskin eteen. Ostimme sisäänpääsyn (puolet pois opiskelijoilta) ja ylöspäin menevän hissilipun. Suureksi yllätykseksemme hissi oli vuoristoratamainen viritys, jota sanat eivät riitä kuvaamaan. Se kuitenkin vei 2/3 matkasta ylös, joten mikäs siinä oli kulkiessa. Varmasti 4 euron arvoinen säästö.


Itse muuri vaihteli välillä ruuhkainen - törkeän ruuhkainen. Pahimmillaan intialaisia joutui tuuppimaan tieltä oikein olan takaa. Teimme ns. oikeanpuoleisen kierroksen, jonka lopusta löytyi jopa melko tyhjää muuria.

Itse muurilla rehkiessä tuli varsin kova hiki, kuten odottaa saattaa. Välillä taas tuuli ja oli kylmä, vaikka itse Pekingissä olikin noin 23 astetta koko ajan. Arvioin juoneeni itse noin 1,5 litraa ja enemmänkin olisi mennyt. Eväitäkin meni hyvä määrä. Suunnon sykemittari arvioi että kulutin melkein 2000kcal reissulla. Epäilen että taulukoista ekstrapolointi ei toimi täydellisesti.

Paluumatka lähti parinkymmenen metrin päästä bussin pysäytyspaikasta. Sujui vaikeuksitta.

Sää oli varsin saasteinen, joten kuvat ovat huonohkoja tai huonoja. Pitää varmaan buukata toinen keikka säävarauksella jollekin vapaapäivälle. Badalingista jäi mieleen se, että se on varsin hiljattain (<10 vuotta) restauroitu ja silti portaat ovat jo kuluneet enemmän kuin vanhoissa helsinkiläistaloissa. Lähin vertailukohta ovat keskieurooppalaiset linnoitusten portaat.

Yhteiskustannus: 18 yuania matkoihin, 20 sisäänpääsyyn ja 30 yksisuuntaiseen hissilippuun = 68 yuania. Eväätkin maksoivat jotain, mutta en jaksanut laskea.


Muutamia vinkkejä

• Käy vessassa ennen lähtöä. Tarvittaessa ennen muurille kapuamista. Muurilta et helpotusta löydä.


• Saman muurinpätkän käveleminen edestakaisin ei ole yhtä houkuttelevaa, joten sellaisilla reiteillä on vähemmän ryysistä.

Lakki alas, lippu ylös

Aikaero Suomen ja Kiinan välillä on kesäaikaan 5 tuntia. Lakinlaskijaisissa lakki lasketaan keskiyöllä 30.09. ja 1.10. välillä. Pekingissä juhlitaan Kiinan kansallispäivää juhlallisella lipun nostolla Tiananmenin aukiolla kello 05.00 (toim. huom. varmistamattomien huhujen mukaan tähän aikaan). 2010.10.01 05:00 -5h = ??.

Lasku jätetään kotitehtäväksi.