463

Päivän luku on 463. Se on viimeviikolla tehdyn testin mukaan mun osaamien hanzien määrä. Testissä ei tietenkään kysytty kaikkia, vaan tää on puhdas arvio. Nooran vastaavassa tuloksessa sanojen määrä ei ollut turhaan kokonaisluku.

Opettajan hiha-arvion mukaan tää tarkoittaa että osaan noin 1000 kiinankielistä sanaa. Sanathan eivät ole kirjoitusmerkkejä, vaan yleensä koostuvat noin kahdesta merkistä. Merkkejä kierrätetään, joten sanoja on enemmän kuin hanzeja.

Lukukauden alussa kyselin montako sanaa noin suurinpiirtein pitäis osata lukukauden lopussa ja opettaja arvioi, että ahkerimmat noin 500-600. En kyllä ole ollut ahkera (en tosin erityisen laiskakaan), joten olen melko tyytyväinen oppimistulokseen jo näin ennen loppukokeita.

Koulun alusta 13.9. testipäivään 31.1. on 109 päivää, väittää Wolfram Alpha. Eli oppimisnopeus on ollut 4.238 hanzia päivässä. Jos rohkenemme olettaa että mun sanavarasto on 2x hanzien määrä, olen siis oppinut noin 8.476 sanaa päivässä.

En ole ihan varma onko arvio ylioptimistinen vai ei. Välikokeiden kohdalla mun sanavarasto oli noin 270 hanzia, mutta se oli vähän ylioptimistinen. Eri kirjojen sanastot alkoivat mennä enemmän päällekkäin välikokeiden jälkeen, mikä mielestäni selittää näennäisen hidastumisen oppimisnopeudessa.

Kielten opiskelussa tulee usein vastaan nyrkkisääntö siitä, että 15 sanaa päivässä on suurin inhimillinen nopeus kielen sanojen oppimiselle siten, että sanat jotenkin vielä integroituvat kielitaitoon. 15 sanaa päivässä on siis tahti, jolla normaaliälyinen kaksivuotias oppii uusia sanoja. Teoriassa tiettyyn ikään asti tahtia on mahdollista ylläpitää, mutta mä oon selkeästi sen iän ohi.

Tarvitaan monta taskua

Kiina on ääntämiseltään jännän lähellä suomea - osittain. Päällepäin vokaalit ovat samoja, ehkä jopa hieman suomenruotsalaisittain äännettyjä. Konsonantit kuulostavat aika samalta kuitenkin olematta sitä. G kuulostaa vain hieman suomalaista koota pehmeämmältä ja k taas on vahvasti aspiroitu jne. Ei kannata erehtyä luulemaan että pinyinin kirjain olisi jotenkin helposti lausuttavissa jonkun latinalaisia aakkosia käyttävän kielen vastaavana kirjaimena. Ehei, pinyin on ihan puhtaasti kiinalaisille itselleen ääntämisopiksi tarkoitettu säätö.

Erilaisia s-äänteitä kiinassa on ihan törkeästi.

j	q	x
z	c	s
zh	ch	sh	r

(kyllä, r on s-äänne kiinassa. kelatkaa sitä.)

Vähäiset venäjänopinnot olivat valmistaneet siihen että voi olla paljon s-äänteitä, mutta noita on jo aika paljon. Jouduin ottamaan valinnaisen ääntämiskurssin (josta on ollut muutenkin apua), mutta nyttemmin pystyn erottamaan käytännössä kaikki noista toisistaan ja tekemään eron omassa ääntämisessäni. Kahden parin kanssa on vaikeuksia.

Jännänä sivuvaikutuksena olen huomannut sen, että suomea puhuessa mun vanha ässävika on hiipimässä takaisin. Jotenkin tulee ihan esikouluikä ja ässäharjoitukset mieleen kun kieli yrittää tulla hampaiden takaa kun yrittää pistää ässää taskuun. Ärsyttää epätriviaalisti, mutta toisaalta oon tosi onnellinen siitä että oon onnistunut oppimaan noi äänteet. Tän jäljiltä epäilen et venäjän ässätkin tuntuu helpommilta.

Epic hanzi

Epic hanzi is epic. Xi'anissa vastaantullut merkki lausutaan ilmeisesti biang. Toonista ei ole tähän hätään hajua. Biang Biang Mian on kuuluisa Xi'anilainen nuudeliruoka.

Biangin merkki on siitä hauska, että Wikitravel-artikkeli mainitsee että sitä ei voi syöttää tietokoneeseen. Kiinalaiset ovat tunnetusti nihkeitä ottamaan uusia merkkejä kieleensä. Sanat tehdään yhdistämällä olemassaolevia merkkejä: sähkövarjo on elokuva, sähköaivo tietokone jne. Ei auta se, että Unicode-koodiavaruduessa on tilaa vaikka hevoset ja lampaat söis, jollei löydy virallista tahoa lisäämään sinne näitä merkkilöitä. Tässä asiassa sanakirjoitus on selkeästi tavu- tai merkkikirjoitusta huonompi.

Jos ajatellaan kieltä koodina, voidaan miettiä, että merkki- ja tavukirjoituksessa on joukko alkeissymboleita ja sääntöjä, joilla niitä voidaan yhdistää. Tämän lähestymisen huono puoli on se, että kaikki säännöillä tuotetut sanat eivät ole kielen valideja sanoja. On helpohkoa keksiä sanayhdistelmiä, jotka voisivat olla Suomen kielen sanoja ja kuulostavat valideilta, vaikka eivät tarkoitakaan mitään. Vaikkapa puupu ja kekkä. En ainakaan tiedosta että merkitsisivät mitään. Sanakirjoituksessa taas jokainen sana (merkki tai yhdistelmä) valitaan käsin joukkoon, joka on kielen validit sanat. Tällä on mielenkiintoisia implikaatioita kieliteknologian kannalta. Niistä ehkä joskus myöhemmin.

Sanakirjoitus ei todennäköisesti kehity, koska prosessi sanan virallistamiseksi on vaikea. Merkki- ja tavukirjoituksesssa prosessi tapahtuu itse käyttöönoton jälkeen. Suomessa kielitoimisto säännöllisesti kertoo, että jonkin sanan käyttö on yleistynyt siinä määrin, että sen voidaan katsoa olevan validia kieltä. Kiinassa biang on tuskin ihan äkkiä tulossa viralliseen sanastoon.

Tarkkasilmäisimmät ehkä huomasivat ylläolevassa klassisen kirjoitusasun hevos-radikaalin. Alla on ns. "simplified" -muoto samasta merkistä.

13. soturi Kiinassa

Aikaisemmassa postauksessani kielen oppimisesta sivusin elokuvaa 13. soturi. Hassunhauskasti usein kiinalaisten kanssa käy samoin.

1. Kiinalainen näkee länkkärin ja toteaa että pakko kai on puhua huonoa englantia.


2. Länkkäri vastaakin kiinaksi.


3. Kiinalainen ymmärtää länkkärin puhetta ja vastaa englanniksi.


4. Kiinalaisella on hyvä mieli kun ymmärsi länkkärin englantia, mutta jokin outous jää kalvamaan...

Minä vahingossa kouyuläksyt, onko tämä vaarallista?

Kuten Noora, mäkin koen aina välillä onnistumisen hetkiä. Tänään kävin iltavuorolla uimassa ja ajattelin sen jälkeen lukea ensi viikon midtermeihin. Noh, pääsinkin harjoittelemaan puhumista olan takaa, koska kaksi eri tyyppiä lähestyi uimahallissa ja halus puhua ummet ja lammet kiinaa mun kanssa.

Arvostan sitä, että ensin kiinalainen korjaa mun tooneja, johon vastaan että toonit on vaikeita kun niitä ei ole suomessa eikä englannissa. Tähän kiinalainen kertomaan että eipä ne oo niin justiinsa putonghuassakaan.

Osaan, osaanko?

Noora riemuitsi juuri henkilökohtaisesta voitosta. Itselleni näitä sattuu myös varsin usein, joskaan ei ihan yhtä monimutkaisten dialogien suhteen vielä. Kirittävää riittää.

Sanotaan, että ihminen käyttää jokapäiväisessä elämässään noin kymmentä prosenttia sanavarastostaan. Tämä ei päde ihan kielen opiskelun alussa, mutta varsin hyvin. Opiskellessa on varsin epämotivoivaa, että niitä juuri opittuja juttuja ei tulekaan sit käytettyä sujuvasti. Vasta kokemus näyttää, että ne viikko-pari sitten opetellut jutut alkavat tulla selkärangasta kunhan ei masennu.

Epäintuitiivisena seurauksena asiat lähtevät sujumaan vasta kun ne on ohitettu ja siirrytty opettelemaan seuraavaa, vaikeampaa asiaa. Esimerkiksi kieliä juurikaan opiskelemattomalle jenkille tämä on tainnut hiljan tulla yllätyksenä. Vaikuttaa motivoituneemmalta ja tyytyväisemmältä kuin aiemmin.

Elokuvassa 13. soturi on ehkä huonoin, mutta omalla tavallaan aika kämp kuvaus kielen oppimisesta (Youtube). Arabisoturi oppii puhumaan ruotsinorjaa kuuntelemalla, ja elokuvassa viikinkien puheeseen alkaa lipsua englantia väliin ja lopulta kaikki puhuvat englantia. Ei se ihan näin mene tosielämässä.

Osaamisessa on selkeitä tasoja. Miten kielten osaamista mitataan? Perinteisesti skaala on ollut aika hajanainen, se ministeriö siinä maassa käyttää yhtä skaalaa, tämä toista jne. Suomessa on kehitetty valtionhallinnon yleinen kielitutkinto YKI. YKIä tarvitaan kielitaidon osoittamiseen kansalaisuutta halutessa tai valtionhallinnon virkoihin haettaessa. Käytännössä siis vain, jos haluaa valtion leipiin sopivan lavealla leivän määritelmällä. Jos sanon, että mulla on YKI 6 tason tutkinto englannista (on, hankin viime keväänä), se ei sano oikeastaan kenellekään mitään.

Onneksi Eurooppa-ilmiö on tuottanut CEFR-referenssitasot. CEFR-tasot on määritelty järkevästi siten, että niiden kuvauksesta kielipedagogiikkaa nauttimatonkin osaa arvioida mihin tasoon kuuluu. YKI 6 vastaa CEFR-tasoa C2, joka on tasoista korkein. Jos sanon CEFR C2 kenelle tahansa läntisessä maailmassa, tämä pystyy äärellisellä vaivalla tarkistamaan, millä tasolla väitän kielitaitoni olevan.

CEFR-tasot on tehty varsin taidokkaasti, A1 ja A2 ovat alkeistasoja, joiden jälkeen tulee selkeä hyppäys B1-tasoon. B2 on vain vahvennettu B1 ja C1-tasoon onkin sitten taas aimo hyppäys. A2-B2 -kuilu syntyy siitä, että määritelmässä "tulee toimeen yleisimmissä vuorovaikutustilanteissa" muuttuu muotoon "tulee toimeen lähes kaikissa vuorovaikutustilanteissa". Loikka on varsin selkeä. Välillä B2-C1 taas pitää oppia yhtäkkiä kommunikoimaan sujuvasti ja tilanteeseen sopivaa kieltä käyttäen. Kokemuksen perusteella tässä välissä on varsin järkky harppaus.

Kiinalla on toki vastaavat tasot, ns. HSK-tasot mandariinikiinaa vieraana kielenä opiskeleville. HSK:ta on juuri rempattu, jotta se menisi mahdollisimman yksi yhteen CEFR:n kanssa. Uudet tasovastaavuudet löytyvät esimerkiksi täältä. Vastaavuuksia kannattaa pohtia hieman kriittisesti alkupäässä. Tasovastaavuudet voivat olla esimerkiksi kielipoliittinen vääntökapula aina silloin tällöin.

Arvioisin olevani nyt HSK:n tasolla 1. Tiedän ainakin 150 merkkiä hanzi-pinyin ja uskoisin tietäväni valtaosan näistä myös toisin päin (en ole tarkistanut). Syyslukukauden jälkeen tavoitteena kai on, että valtaosa opiskelijoista olisi tasolla 2 ja muutamat tasolla 3. Esimerkiksi Noora todennäköisesti ahkerana ja aiemmin kieltä nauttineena varmaan pääsee kolmostasolle. Itsestäni en tiedä jaksanko pingottaa. Alma materin Kiinan opetus on jonkunnäköisessä myllerryksessä, enkä oikein ota selvää mitä keväällä on tarjolla. Parhaimmillaan yliammun siten, että keväällä on tarjolla vain jo opitun kertaamista, mikä olisi ihan snadisti masentavaa.

Self improvement is masturbation - Tyler Durden

Oma haaveeni olisi päästä vähintään A2-tasolle maailman isoissa ja jännissä kielissä. Englanti on jo hoidettuna, kuten myös espanja (vaikka ruosteessa onkin). Kiinaa hommaan nyt hyppysiin ja Suomessa voisi jatkaa Venäjää vähän pidemmälle. Arabia on iso, enkä tiedä jaksanko vääntäytyä Itäiseen Satamakaupunkiin sen peruskurssille. Sen jälken voisikin oikeastaan kiertää maailman pysytellen maissa, joiden kieliä puhuu edes miten kuten. Kallis reissu, mutta sen hinta tulee olemaan vain murto-osa kielten opiskeluun uhratun ajan kustannuksista.

Apropoo, kaikilla katu-uskottavilla kielillä on jonkun tunnetun tyypin mukaan nimetyt instituutit. Suomella on "Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit". Hei kamoon oikeesti nyt, vähän munaa ja vaikka nimeksi vaikka Waltari- tai Sibelius-instituutti (ei missään nimessä Aalto!).

Chinglish III

Metrossa pitää olla tosi tarkkana pysäkin nimen kanssa.