Noora riemuitsi juuri henkilökohtaisesta voitosta. Itselleni näitä sattuu myös varsin usein, joskaan ei ihan yhtä monimutkaisten dialogien suhteen vielä. Kirittävää riittää.
Sanotaan, että ihminen käyttää jokapäiväisessä elämässään noin kymmentä prosenttia sanavarastostaan. Tämä ei päde ihan kielen opiskelun alussa, mutta varsin hyvin. Opiskellessa on varsin epämotivoivaa, että niitä juuri opittuja juttuja ei tulekaan sit käytettyä sujuvasti. Vasta kokemus näyttää, että ne viikko-pari sitten opetellut jutut alkavat tulla selkärangasta kunhan ei masennu.
Epäintuitiivisena seurauksena asiat lähtevät sujumaan vasta kun ne on ohitettu ja siirrytty opettelemaan seuraavaa, vaikeampaa asiaa. Esimerkiksi kieliä juurikaan opiskelemattomalle jenkille tämä on tainnut hiljan tulla yllätyksenä. Vaikuttaa motivoituneemmalta ja tyytyväisemmältä kuin aiemmin.
Elokuvassa 13. soturi on ehkä huonoin, mutta omalla tavallaan aika kämp kuvaus kielen oppimisesta (Youtube). Arabisoturi oppii puhumaan ruotsinorjaa kuuntelemalla, ja elokuvassa viikinkien puheeseen alkaa lipsua englantia väliin ja lopulta kaikki puhuvat englantia. Ei se ihan näin mene tosielämässä.
Osaamisessa on selkeitä tasoja. Miten kielten osaamista mitataan? Perinteisesti skaala on ollut aika hajanainen, se ministeriö siinä maassa käyttää yhtä skaalaa, tämä toista jne. Suomessa on kehitetty valtionhallinnon yleinen kielitutkinto YKI. YKIä tarvitaan kielitaidon osoittamiseen kansalaisuutta halutessa tai valtionhallinnon virkoihin haettaessa. Käytännössä siis vain, jos haluaa valtion leipiin sopivan lavealla leivän määritelmällä. Jos sanon, että mulla on YKI 6 tason tutkinto englannista (on, hankin viime keväänä), se ei sano oikeastaan kenellekään mitään.
Onneksi Eurooppa-ilmiö on tuottanut CEFR-referenssitasot. CEFR-tasot on määritelty järkevästi siten, että niiden kuvauksesta kielipedagogiikkaa nauttimatonkin osaa arvioida mihin tasoon kuuluu. YKI 6 vastaa CEFR-tasoa C2, joka on tasoista korkein. Jos sanon CEFR C2 kenelle tahansa läntisessä maailmassa, tämä pystyy äärellisellä vaivalla tarkistamaan, millä tasolla väitän kielitaitoni olevan.
CEFR-tasot on tehty varsin taidokkaasti, A1 ja A2 ovat alkeistasoja, joiden jälkeen tulee selkeä hyppäys B1-tasoon. B2 on vain vahvennettu B1 ja C1-tasoon onkin sitten taas aimo hyppäys. A2-B2 -kuilu syntyy siitä, että määritelmässä "tulee toimeen yleisimmissä vuorovaikutustilanteissa" muuttuu muotoon "tulee toimeen lähes kaikissa vuorovaikutustilanteissa". Loikka on varsin selkeä. Välillä B2-C1 taas pitää oppia yhtäkkiä kommunikoimaan sujuvasti ja tilanteeseen sopivaa kieltä käyttäen. Kokemuksen perusteella tässä välissä on varsin järkky harppaus.
Kiinalla on toki vastaavat tasot, ns. HSK-tasot mandariinikiinaa vieraana kielenä opiskeleville. HSK:ta on juuri rempattu, jotta se menisi mahdollisimman yksi yhteen CEFR:n kanssa. Uudet tasovastaavuudet löytyvät esimerkiksi täältä. Vastaavuuksia kannattaa pohtia hieman kriittisesti alkupäässä. Tasovastaavuudet voivat olla esimerkiksi kielipoliittinen vääntökapula aina silloin tällöin.
Arvioisin olevani nyt HSK:n tasolla 1. Tiedän ainakin 150 merkkiä hanzi-pinyin ja uskoisin tietäväni valtaosan näistä myös toisin päin (en ole tarkistanut). Syyslukukauden jälkeen tavoitteena kai on, että valtaosa opiskelijoista olisi tasolla 2 ja muutamat tasolla 3. Esimerkiksi Noora todennäköisesti ahkerana ja aiemmin kieltä nauttineena varmaan pääsee kolmostasolle. Itsestäni en tiedä jaksanko pingottaa. Alma materin Kiinan opetus on jonkunnäköisessä myllerryksessä, enkä oikein ota selvää mitä keväällä on tarjolla. Parhaimmillaan yliammun siten, että keväällä on tarjolla vain jo opitun kertaamista, mikä olisi ihan snadisti masentavaa.
Self improvement is masturbation - Tyler Durden
Oma haaveeni olisi päästä vähintään A2-tasolle maailman isoissa ja jännissä kielissä. Englanti on jo hoidettuna, kuten myös espanja (vaikka ruosteessa onkin). Kiinaa hommaan nyt hyppysiin ja Suomessa voisi jatkaa Venäjää vähän pidemmälle. Arabia on iso, enkä tiedä jaksanko vääntäytyä Itäiseen Satamakaupunkiin sen peruskurssille. Sen jälken voisikin oikeastaan kiertää maailman pysytellen maissa, joiden kieliä puhuu edes miten kuten. Kallis reissu, mutta sen hinta tulee olemaan vain murto-osa kielten opiskeluun uhratun ajan kustannuksista.
Apropoo, kaikilla katu-uskottavilla kielillä on jonkun tunnetun tyypin mukaan nimetyt instituutit. Suomella on "Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit". Hei kamoon oikeesti nyt, vähän munaa ja vaikka nimeksi vaikka Waltari- tai Sibelius-instituutti (ei missään nimessä Aalto!).
No comments:
Post a Comment