Bittiesirippu

Blogin nimi tulee varsin ilmiselvästi Great Firewall of China:sta.

Tulimuuri ei sinänsä ole suuri ongelma tikkiläiselle, eikä sen pitäisi muutenkaan olla tekniikkaa nauttineelle tai rahakkaalle ongelma.
Blokattuja ovat ainakin

• Facebook


• Youtube


• osat Wikipediaa


• Blogger


• Google docs


• osa Google-hauista

Ulkkareiden keskuudessa on varsin yleinen kysymys "do you have VPN?". Itse hätkähdin ekat pari kertaa kun humanistit ynnä muut ottavat puheeksi jutun, joka on teknisesti epätriviaali. Onneksi nopeasti tajusin, että VPN on "the service you need to buy so you can access facebook", eli tikkiläistä pohdintaa erilaisten proxyratkaisujen, tunnelointien ja kokonaisten vpn-ratkaisujen välillä ei siis kysytty, vaan vain sitä, pääsenkö naamakirjaan.

Laiskana en ole jaksanut lähteä selittämään että käytän usein vain ssh-klienttiä SOCKS-proxyna ja vastaan yksinkertaisesti "yes". Foxyproxy on muuten varsin käytettävä pluggari FF:lle. Raati pitää. Ihka oikea VPN ois virityksen alla, mutta halpa saksalainen virtuaalipalvelimeni on OpenVZ-purkki ja niille VPN:n virittäminen on... noh, astetta tuskallisempaa. Ostakaa lapset Xen jos ostatte. Ette tule katumaan.

Netti on noin pullollaan palveluja, jotka myyvät VPN:ää for dummies. En ole tarkastanut hinnoitteluja, mutta voivat olla fiksujakin. Euroopan kautta proxyttamisen ongelma on se, että sätuubi -videot tulevat aika tuskallisen hitaasti matalimmallakin laatuasetuksella. GeoIP+DNS-pohjaisessa load balancingissa on vinha perä. Siinä on tulevaisuutta.

Palomuuri aiheuttaa mielenkiintoisia lieveilmiöitä. Aikaisemmat vaihtarit raportoivat, että "Mun huoneessa toimii facebook" saa aikaan paljon kavereita. Itse tiedän ainakin yhden parin soidinmenoihin kuuluneen sen, että mies esittelee alfaominaisuuksiaan demonstroimalla naiselle kuinka sen feisbuukin saa toimimaan täällä. Tyttö ei tosiaankaan ollut sieltä tyhmemmästä päästä mutta ilmeisesti tajusi olla silmät sopivan ammollaan ja kehua miestä. Ihan söpöksi pariksi ovat kehkeytymässä.

Ajattelin antaa kuulua ainakin suodatuksen tekniikasta ja suodatuksen toiminnan psykologisista ja sosiaalisista aspekteista, jahka aika antaa myöten. Jos joku detalji kiinnostaa, vastaan mielelläni kysymyksiin.

Tasa-arvoa

Kiinassa paikalliset vessat ovat mallia "reikä lattiassa". Kyseiseen malliin tottuu ajan kanssa ja se tuntuu yllättävän luontevalta jahka ennakkoluuloistaan pääsee eroon.

Kyykkyvessa on myös huomattavasti tasa-arvoisempi, sillä siinä sekä miehillä että naisilla voi olla tähtäysvaikeuksia. Jotkut saattaisivat argumentoida että tasa-arvoa ei haittaa se, että jotkut asiat ovat luonnollisempia toiselle sukupuolelle kuin toiselle. Itse kuitenkin uskon vakaasti tasa-arvoon erityisesti siellä, missä se on täysin järjetöntä. Kiinalaiset vessat go-go!

Jos nyt jostain syystä ei kyykkiminen maita, on länkkärin paras ratkaisu lähin KFC tai McDonalds. Niissä kun usein löytyy myös istuttavia koppeja. Istumapaikka ei välttämättä ole yhtään sen kivempi, koska paikallisen ensimmäinen reaktio on mennä renkaalle seisomaan kyykkyyn. Kannattaa aina pitää omaa paperia (tai paperinenäliinoja, vähemmän ällöä) mukana. Koppien lukitseminen ei kuulu tapoihin, joten ovet kannattaa avata varovasti.

Käsienpesupiste voi helposti olla sellainen, että pesemättä jättäminen on hygieenisempi vaihtoehto. Raati suosittelee savetteja, käsidesiä tai molempia. Kivoissa rafloissa on käsienpesupiste vessojen ulkopuolella. Ne ovat järjestään siistejä ja käyttökelpoisia. Harmittavasti tosin hanat ovat matalalla tai matalammalla, joten selästä joutuu joustamaan aika paljon jos haluaa jotain kivaa.

Parasta, mitä kiinalaisella lavuaarilla voi tehdä on käyttää sitä tuhkakuppina. Paikalliset miehet polttavat estotta vessassa kuin vessassa. Jännää kyllä Kiinassa vain miehet polttavat tupakkaa. Paikallisista röökaamisasenteista ehkä lisää joskus tulevaisuudessa.

Glory to the Klingon Empire

Katsoin tässä päivänä muutamana Star Trek Enterprisen ykköskautta. Yhdessä jaksossa tulkki, aseupseeri ja suippokorvainen alusvaatemalli eksyvät klingonialukselle. Jaksoa katsoessa minulle aukesi täysin uudella tavalla se, mistä klingonijutut on revitty.

Alus on likainen ja se haisee. Joka paikassa on savua. Ruokala on täynnä outoja ruokia, jotka korostavat tuoreen lihan makua. Kieli on tavukieltä ja sitä sujuvasti puhuva tulkki ei kuitenkaan osaa lukea sitä hyvin. Aivan oikein, klingonit ovat ryppyotsaisia kiinalaisia kaikki tyynni! Hieman ennakkoluuloista ja suvaitsematonta, mutta kaikki sopii täydellisesti. Kiinalainen ruoka on tottumattomalle shokki, Pekingin hajut ovat jotain ihan muuta, kieli on outoa jne. jne.

The Next Generationissa klingonit harrastavat lisäksi katamaisia kamppailulajeja ja klingonilainen ooppera (kuulemma kauheaa), mainitaan erikseen.

Virallisen totuuden mukaan klingonit keksittiin kuvastamaan kylmän sodan aikaista vastakkainasettelua. Voi olla, että Enterpriseä tehtäessä neuvostoviittaukset eivät enää kiinnostaneet ja Kiina vaikutti jännemmältä prujauskohteelta.

Nomen est omen

Kun tulee Kiinaan on tärkeää saada kiinankielinen nimi.

Miksi nimi pitää olla? Virallista selitystä en ole kuullut, mutta veikkaanpa että tämä on Wanhojen Hywien aikojen peruja, kun tietokonejärjestelmissä vielä käytettiin erillisiä koodisivuja aasialaisille kielille. Pinyin hoitaa ongelman kätevästi toiseen suuntaan ja jokaisesta kiinalaisesta nimestä on mahdollista tehdä ASCII-yhteensopiva versio (no okei, ü-kirjainta saattaa tarvita). Toiseen suuntaan mäppäys onkin huomattavasti vaikeampaa.

Jokaista kiinankielen sanaa vastaa monta kirjoitusmerkkiä. Yksi puhutun kielen sana siis vastaa montaa kirjoitettua sanaa. Asiayhteys puhuttaessa erottaa, mistä puhutaan (esim. työnteosta vai jousipyssystä). Kiinalaisten keskuudessa suurinta hupia on kysyä, miten uusien tuttavuuksien nimet kirjoitetaan ja jotkut saattavat ilmoittaa nimensä yhteydessä kirjoitusasun tyyliin "Shì kuten 'kivi'". Nimi voi olla positiivinen, negatiivinen tai mitäänsanomaton.

Esimerkiksi Mannerheimille arvottiin kiinalaiseksi nimeksi 马 达汉 eli Ma-Da Han. Nimen kääntämistä on pohdittu jälkikäteen isolla vaivalla. Suoraan sanakirjan kanssa käännös on "Hevonen saapuu Kiinaan" mutta entinen Kiinan suurlähettiläs Suomessa käänsi päheähkösti "Taivaallinen hevonen nousee nelistäen pilville". Kuulemma nimellä sai rispektiä. Ainakin yksi syy kunnioittaa Mannerheimia siis.

Entäpä oma nimeni? Tullessa viimeistään läsnäolevaksi ilmoittautuessa nimi pitää olla. Jos ei ole, niin virkailija keksii jotain latteaa. Onneksi buddyni Chuan jeesasi ja heitti spontaanisti päästään mulle nimen 苏悠睿. Vaihtoehtojakin oli pari, mutta itse pidin tuosta.

Sanat tarkoittavat

• 苏: Su1 on yleinen sukunimi joka ei tarkoita juuri mitään. Kirjoitusmerkki tarkoittaa punaista basilikaa ja uudelleen henkiin herättämistä/virkistämistä. Yllättävänä lisäbonuksena 苏-merkkiä käytettiin neuvostoliiton nimessä 苏联 eli Sūlián.


• 悠: You1 tarkoittaa mietteliästä, huolestunutta, etäistä, rauhallista tai pitkää ja venytettyä


• 苏悠睿 Rui4 on vikkelä-älyinen, kaukonäköinen tai terävä ajatuksistaan

Kiinalaiset sanovat sukunimen ensin, joten tiivistettynä ja paikat vaihtaen kiinankielinen nimeni on siis Erakkonero Su. I love it! Paikallisilta saa kommentteja että "great name" ja yhden kerran "terrible name" mutta epäilen että viimeksimainittu sekoitti sanat terrible ja terrific.

Sanotaan että nimi ei pahenna miestä, jollei mies nimeä. Ainakin tämän nimen arvoinen on helppo olla :). Pyytämättä tulee mieleen Gandalf, joka jossain välissä TSH:a kertoo millä nimillä on tunnettu eri kansojen keskuudessa. Voisin alkaa pikku hiljaa kasvattaa partaa ja hiuksia ja shopata harmaata kaapua.

Kaikki käännökset ovat peräisin Androidille olevasta maanmainiosta Hanping-ohjelmasta ja ne on käännetty englannin kautta. Miten lie sinne päätyneitä. Suosittelen softaa lämpimästi.

Fyysikot

Fyysikot ovat samanlaisia ympäri maailman. Oheinen t-paitateksti havaittu paikallisessa ruokalajonossa.

Ei ollut kuitenkaan Cornellin versio paidasta. Joku lienee prujannut läpän jenkeistä.

Tao Te Eeko

Paikallisessa Taolaistemppelissä oli Tietokillan sitseiltäkin tuttu hahmo.

Samaisessa temppelissä uhrasin rahaa pikkuvirkamiesten toiminnan jouduttamisen alttarilla. Sellaisia sois löytyvän Suomestakin.

Brändimetsästystä

Käytiin Nooran kanssa eläintarhassa. Noora keskittyi havainnoimaan kaiken mikä oli söpöä. Koska en ainakaan itse ota selvää animehymiöistä, on ohessa kuva Pandailmeestä (isolla P:llä). Tarkkasilmäisimmät näkevät kuvasta myös pandan.



Itse taas metsästin brändejä. Ohessa muutamia olennaisimpia

Karkkimerkki

Selain

Toim. Huom. Aivan yhtä vikkelä koneessa kuin kuvassa.

Käyttöjärjestelmäversio

Toim Huom Aivan yhtä villi ja vapaa kuin kuvassa.

Söpö lapsia rakastava karhu

Ei tietenkään se mitä luulette, vaan Mango Bear! Mainostaa paikallista pikaruokalaa.

Poliittinen puolue

Ei ihan joutsenpuolue tällä kertaa, mutta vihjeen määrä on samaa luokkaa.

Shopping

When you see it...


Vitsi ei oma keksimä.

Kaksin aina kaunihimpi

Yhden lapsen politiikan maassa kaksosten saaminen on ilmeisesti pienehkön mutta tuntuvan arvoisen lottovoiton kokoinen juttu. Kaksoset kun lasketaan luonnonoikuksi eikä sellaisten saamisesta rankaista. Molemmat saa jopa pitää ja kaikkea.

Muutenhan yhden lapsen politiikan puitteissa toisen kersan hankkimisesta saa nykyään maksaa tuntuvasti sakkoja. Enää ei käsittääkseni pakkoabortoida. Lisäbonuksena valtiolla töissä olevat vanhemmat joutuvat kilometritehtaalle jos suvaitsevat lisääntyä toistamiseen.

Tehdäänköhän täällä paljonkin kahden tai useamman alkion siirtoja koeputkihedelmöityksessä? Itse ehkä voisin näissä olosuhteissa hyvinkin harkita. Toisaalta arvoni eroavat paikallisista aika paljon.

Tervetulotilaisuus

Ulkomaisille opiskelijoille järkättiin oma tervetulotilaisuus. Tilausuus oli tietenkin keskellä lauantaipäivää, joten koko lauantain suunnitelmana oli päästä paikalle. Ketään tuskin yllättää, että paikalla oli kaksi isoa kihoa puhumassa. Ilmeisesti myös täkäläisten proffien työsopimus vaatii pitämään pitkäveteisiä, mukapositiivisia puheita yleisölle, jota ei kiinnosta.

Samassa yhteydessä myös paikallinen jonkun asteen turvallisuuspalvelu pelotteli kaikella pahalla, säädöksillä, sakoilla yms. Antoivat myös hyviä elämänohjeita, kuten seuraavan:



Ulostullessa joku instanssi marssi päärakennuksen pihalla. Eivät selkeästi olleet fukseja. Varsin matala askel viestii selkeästi Kiinan uudesta, avoimemmasta sisäpolitiikasta. Maailma muuttuu.

Koti-ikävä

Koti-ikävä iskee helposti puun takaa. Uskoisin kärsiväni siitä keskimääräistä enemmän tai vaihtoehtoisesti ulkomaakeikkojen kämppikseni eivät ole puhuneet omastaan yhtä herkästi kuin itse puhun. Voi olla joku juttu, että raavas mies ei missään tapauksessa saa näyttää ikävöivänsä kotiaan tai muuta tuttua ympäristöä. Sinänsä jännä, koska kivekset eivät tietääkseni erityisesti suojele ihmistä lajille ominaiselta tarpeelta olla tutussa ja turvallisessa ympäristössä.

Tämänkertaisen ikäväpuuskan resepti oli varsin klassinen: sadepäivä ja läpimäräksi kastuminen yhdistettynä uutisiin kotoa ja muistutukseen siitä, että Suomessa ei ylipäänsä ole paikkaa, jota kutsua kodiksi. Sinänsä kaksi ensimmäistä asiaa olivat ihan positiivisia. Pidän syyssateesta ja siinä kastumisesta ja uutiset kotoakin piristivät. Niiden yhdistelmä vaan jotenkin laukaisi tunnereaktion, joka tuntuu ymmärrettävältä, joskaan ei loogiselta. Insinöörissä taitaa olla jotain vikaa.

Puuskamaisen koti-ikävän ainoa hyvä puoli on se, että se myös lähtee pois nopeasti. Noin keskimäärin koti-ikävään auttaa tuttujen (==samanlaisten kuin kotona) asioiden tekeminen, kotiin viestiminen (Skype), todellisuudesta pakeneminen (kirjat/sarjat). Niin, ja salmiakki. Pekingin IKEAsta sai Malacon Salt Sill -karkkeja, joita en edes vilkaisisi kahdesti Suomessa, mutta täällä tulevat varsin tarpeeseen.

Eka kouluviikko

Kiinan kurssi alkoi tiistaina. Perinteiseti nukuin huonosti ennen ensimmäistä koulupäivää. Pitäisiköhän siitä tavasta opetella pois aikuisiällä?

Kielikeskuksen kiina-kurssit pidetään C-rakennuksessa, jossa sijaitsee myös kauppa ja kaikki muukin olennainen.

Ryhmässämme oli reilu 15 henkilöä eri maista, mm. kazakkeja, venezuelalaisia, jenkkejä, brittejä, mongooli, thaimaalainen ja kaksi suomalaista (Noora päätyi samalle kurssille lopulta).

Opetus alkoi varsin vauhdikkaasti, mikä on tietysti aikuisopetuksessa ihan hyvä. Lähtötasot vaihtelivat suuresti, itse olin tietenkin ummikoimpien joukossa. Ensimmäisenä päivänä taottiin turpaan reilu 30 sanaa + kaikki, mitä ei ollut tarkoitus oppia ulkoa. Tähän asti kaikki opettajat ovat osanneet puhua ainakin vähän englantia, mikä käsittääkseni on poikkeuksellista.

Toisena päivänä kirjoituksen opettaja aloitti kirjoittamalla 30 merkkiä ensimmäisellä tunnilla ja oletti kaikkien osaavan ne seuraavana päivänä. Samainen opettaja myös oletti että osaamme lukusanat 1-10 toisen päivän toisella tunnilla, kun ne oli ensimmäisen kerran opetettu toisen päivän ensimmäisellä tunnilla. Koita siinä sitten pähkäillä merkkiin liittyvää sanaa ja merkin piirtojärjestystä kun joka vedon kohdalla pitäisi laskea ääneen.

Kiinan ääntäminen on jännää. Vokaalit ovat melkein suomalaiset, mutta pari poikkeusta on ja o:ssa on tiettyä suomenruotsalaista u-maisuutta. Oppimista vaikeutti huomattavasti se, että opetuskieli oli englanti, jonka vokaalit on outoja, syvältä ja ennalta-arvaamattomia. Suhuäänteitä on noin triljoona, ja jopa venäjän 7 (vai oliko niitä enemmän?) suhuäänteen opiskelun jälkeen menee sormi suuhun äänteitä tunnistaessa.

Noh, Siperia opettaa ja tuli ainakin numerot opittua varsin tehokkaasti. Ei tässä sinänsä mitään ongelmia normaaliälyisellä opiskelijalla ole. Tietty jos ois luterilaisempi työmoraali ja jaksais tehdä ahkerammin läksyjä niin vois oppia paremmin ja tehokkaammin.

Toisen koulupäivän päätteeksi kiitteli, kun ensin osasin sanoa kaupan kassalla että en tarvitse muovipussia ja kassalta poiskäveltyäni tajusin, että tätihän sanoi mulle ostosten loppusumman ja ymmärsin sen. Ostokset taisivat olla hulppeat 4 yania ja 8 maoa eli reilu 50c. Maasta se ummikkokin ponnistaa.

Viikon loppua kohti sitten opeteltiin lisää sanoja ja kerrattiin vanhoja. Ihmisen kyky oppia uusia sanoja on parhaimmillaan 2-vuotiaana, jolloin on mahdollista päästä teoreettiseen 15 sanan päivävauhtiin. Uusien sanojen opetteleminen on oikeasti aika vaikeata, varsinkin kun kaikki mun oppimisstrategiat on hiottu indoeurooppalaisten kielien opiskeluun.

Kun opiskelen indoeurooppalaisten kielten sanoja, painan mieleen miltä sanan kirjoitusasu näyttää. Kun puhun, muodostan kuvan sanasta, jonka haluan sanoa ja sen jälkeen lausun sen. Tämä tapahtuu vähemmässä määrin myös suomea puhuessani. Kuvaus on siis ajatus -> kirjoitettu sana -> puhuttu sana. Jokaisessa hyvin oppimassani kielessä on muodostusketju aluksi ollut ajatus -> suomenkielinen sana -> vieraskielinen käännös -> puhuttu sana. Ajan myötä sitten vieraskielinen sana liitty tarpeeksi vahvasti itse abstraktiin ajatukseen, että suomenkielinen välivaihe putoaa pois ja puheesta tulee sujuvampaa ja kielikuvat alkavat olla kielelle ominaisia, eivätkä niinkään suomesta pakolla sana sanalta käännettyjä.

Tekevätkö muuten kaikki näin? En ole oikein koskaan puhunut tavastani muodostaa puhetta. Olisi jotenkin luontevaa olettaa että olen kuin kaikki muut, mutta toisaalta en läheskään kaikessa ole.

Kiinassa tietenkin sanan kirjoitusasu (Hanzi) ja ääntämisohje (pinyin) eivät mitenkään liity toisiinsa, joten käytännössä joudun tavalla tai toisella. Tämäntyyppistä on kai tapana opetella flashcardeilla, mutta itselläni on pyöreän nollan verran käyttökokemusta moisista. Kämppiksen neuvon perusteella hankin itselleni blankkoja käyntikortteja (euron 100 kpl nippu), koska niitä on kivempi plärätä, pinota ja järjestellä kuin itseaskarreltuja kortteja.

Pyörä män

Polkupyöräni varastettiin eilen kampuksen portin ulkopuolelta, jonne sen jätin matkalla kohti Suomi-expattien tapaamista.

Kannatti ostaa 35€ laatuvehje, kun se kerran kelpaa varkaillekin. Ensi kerralla panostan parempaan lukkoon enkä enää vie pyörää kampusalueen ulkopuolelle.

Jälkikäteen ajatellen pyörää olis voinut merkkailla tavalla tai toisella, jolloin sen jälleenmyynti olisi ollut vaikeampaa ja varastusarvo siten pienempi.

Entä jos?

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Jotkut niistä ovat ikäviä jopa koto-Suomessa, josta löytyy tukiverkosto ystäviä ja sukulaisia, ja jossa noin keskimäärin luterilaisuuden jäänteet tekevät yhteiskunnasta korkean luottamuksen yhteiskunnan.

Kiina on kaikkea muuta kuin korkean luottamuksen yhteiskunta, vaikka sen asukkaat välillä reilulla asenteellaan yllättävätkin. Sosiaalista verkostoa ei ole ja valtiota eivät poikkeustilanteessa kiinnosta edes omat kansalaiset, saati sitten laowait. Pieni pelko persuksissa on näissä olosuhteissa mielestäni varsin perusteltua. On ikävä elää jatkuvassa pelontunteessa.

Pelko on ihmisille ominainen tunnereaktio. Insinöörit puolestaan lähestyvät samaa ongelmaa paljon rauhallisemmin, riskianalyysin keinoin.
Tiivistäen:

riski = P(uhka) x K(uhka)

Missä P on todennäköisyys ja K on kustannus. Uhka on mikä tahansa negatiivinen tapahtuma, joka on mahdollinen. Tapahtumaan liittyy todennäköisyys sen tapahtumiselle (väliltä 0-1) ja joku arvio siitä, kuinka korkeat tapahtumasta aiheutuvat kustannukset ovat. Kustannuksia voidaan mitata rahassa tai missä tahansa muussa sopivassa mittarissa.

Esimerkiksi turistiripulin todennäköisyys lukukauden vaihdon aikana on erittäin suuri (p > 0.8) ja sen aiheuttama kustannus on odotusarvoisesti 2 päivän uhraaminen posliinijumalle, joten siihen on varauduttu käsidesillä ja Suomesta ostetuilla Imodium-kuureilla. Kuurit pitää tietenkin olla omasta takaa, koska taudilla on tapana iskeä varsin nopeasti. On myöhäistä rypistää jne.

Riskianalyysin suuri ongelma on siinä, että ihmiset on evolutiivisesti ehdollistettu arvioimaan P(uhka) sitä suuremmaksi, mitä suurempi tai megalomaanisempi K(uhka) on. Esimerkiksi lento-onnettomuuksia pelätään paljon enemmän kuin auto-onnettomuuksia, vaikka jälkimmäisten aiheuttama riski on paljon suurempi. Samoin tornitaloihin lentäviä lentokoneita pelätään paljon enemmän kuin influenssaa, vaikka jälkimmäinen on tappanut magnitudia enemmän ihmisiä aikojen saatossa.

Ripulia väheksymättä (siihen voi kuolla) ulkomailla oleskellessa on suurempia uhkia, joihin liittyvät riskit kannattaa tiedostaa. Listasin muutamia uhkia niiden muodostaman riskin suuruuden perusteella.

1. Liikenne. Kiinan liikenne on parhaimmillaankin kaoottinen ja pahimmillaan jotain vielä hirveämpää. Paikallisia kuolee liikenteessä paljon ja länkkäreillä ei ole edes paikallisten vaistoa kulkea liikenteessä. Liikenne on selkeästi suurin turvallisuusriski Kiinassa


2. Epidemia. Kiinan terveysviranomaiset ovat keskimäärin ihan vitun vauhkona kaikista tarttumataudeista. Lääkäreitä tuntevana vähän veikkaan että vauhkoilua ei harrasteta siksi että se on kivaa. Maan hygieniatavat ja väkitiheys tekevät Kiinasta suoranaisen epidemiologisen aikapommin, joka odottaa räjähtämistään.


3. Ihmisen aiheuttama katastrofi. Turvallisuussäännökset eivät ole koskaan painaneet Kiinassa riittävästi. Jo ympäröivästä Hebein provinssista tuleva saaste on todiste siitä, että Pekingiä ympäröi tekninen aikapommi, joka voi saada aikaan vaikka mitä. Tehtaat toimivat hasardisti, käsittelevät kaikkia ikäviä kemikaaleja jne. Jos joku tehdas syttyy tuleen ja tuuli on sopiva, voi Pekingissä olla erittäin ikävä olla ja hengittää.


4. Luonnonkatastrofi. Koko Kiina on seismisesti aktiivista aluetta. Pekingin alueella ja ympäröivässä Hebein provinssissa on historian aikana kirjattu 592 maanjäristystä. Historiaa on toki useamman tuhatta vuotta, eikä suuria järistyksiä ole ollut sitten 1970-luvun, mutta en silti huokaisi helpotuksesta. Lisäksi tähän asti kaikkia kiinalaisia maanjäristysten avustusoperaatioita on johdettu Pekingistä. Avun tulo ei ole lainkaan varmaa, jos ei löydy jotakin muuta instanssia johtamaan maata.


5. Väkivalta. Väkivalta länsimaalaisia kohtaan on varsin pientä. Mitään vihaa ei ole ollut ilmassa, vaan enemmänkin ihmetystä. Ryöstäjät kautta maailman ymmärtävät, että ilman väkivaltaa saatu saalis hakkaa aina vaihtoehdon, joten väkivallan uhka on pieni niin kauan kuin on henkisesti valmistautunut antamaan sen lompakon jos joku sen tuntuu välttämättä haluavan. Niin, ja täkäläiseen metroon ei saa tuotua kirveitä, joten turvallista pitäisi olla.


6. Poliittinen epävakaus. Poliittinen epävakaus aiheuttaa aina uhan maassa asuville ulkomaalaisille. Palvelut eivät toimi, kaduilla mellakoidaan jne. Kiinan poliittinen tilanne on kuitenkin vakaa. Kapitalismi on saanut ihmiset purkamaan tyytymättömyytensä kuluttamalla, joten kenenkään ei tarvitse lähteä kaduille talikoiden ja soihtujen kera penäämään muutosta.


7. Zombiet. Eräätkin tuttuni varustautuvat kovasti zombieinvaasion varalta. Vaikka elokuvien perusteella K(zombie) on varsin suuri, on oman arvioni mukaan P(zombie) niin pieni, etten erikseen varaudu hankkimalla esimerkiksi palokirvestä, moottorisahaa tai katanaa.

Mitä siis analyysistä kostuin? Tärkeintä omalle turvallisuudelle on varoa liikenteessä. Lisäksi kannattaa varautua epidemiaan ja mahdollisesti hankkiutumaan Suomen lähetystöön omin neuvoin jos koko kaupunki muuttuu yht'äkkiä hulluksi.

Samaa tietosisältö (ilman zombeja) löytyy suurinpiirtein Ulkoasiainministeriön matkustustiedotteesta Pekingiin. UAM osoittaa mallia tietoyhteiskunnasta ja tarjoaa tiedotteita maakohtaisena rss-feedinä. Hienoa nähdä että jossain osataan!

Omaisuuteen kohdistuvat riskit ovat sitten asia erikseen. Jos jotain varastetaan, se varastetaan ja sit se pitää uusia. Esimerkkinä hiljan puhallettu pyörä. Tiettyjä varotoimenpiteitä teen omaisuudenkin suhteen: en koskaan pidä luottokorttia ja varaluottokorttia (jollainen siis on) samassa paikassa, pidän jatkuvasti kämpillä pienen määrän rahaa jne. Terve järki auttaa näihin.

Sarjassa pian tulossa: bug-out-bag ja bug-out-plan, jahka saan hankittua viimosetkin osaset ensiksimainittuun.

Clubbing

Kurssitoveri Conniella oli syndet torstaina. Hän kutsui koko possen paikalliselle klubille juhlimaan. Klubi, nimeltään global (joo, pienellä) osoittautui varsinaiseksi Osmo Soininvaara -mestaksi.

Syyskuussa kaikki Wudaokoun liikkeet havittelevat uusia länkkäriasiakkaita tarjouksilla, eikä global muodostanut tästä poikkeusta. Sisään pääsi ilmaiseksi (liekö ikinä maksullista?) ja länkkärit saivat 2 drinkkilippua, joilla saa 2 kaljaa per lippu. En lukenut omaani läpi ja hämmästyin kun eteen kannettiinkin 2 pulloa. Osmo Soininvaara kuitenkin pilkisti päätään kun havaitsin oluiden olevan vahvuudeltaan ykköstä. Teekkarin on kunnia-asia juoda ilmainen kalja, mutta kun se on sekä pahaa, että laimeata, niin ei oo helppoa.

Samainen klubi mainosti myös huonolla englannilla sitä, että heillä länkkäritytöt saavat aina 2 ilmaista drinkkiä baariin tullessaan. Ei lainkaan hassumpi markkinointistrategia kun ajattelee tarkemmin, sillä melkein kaikki Pekingin yliopistot ovat yhdellä pienellä alueella. Mitä muuta yliopistot olisivatkaan täynnä kuin yksinäisiä opiskelijapoikia, jotka ovat kasvaneet länsimaisen median kyllästämässä maailmassa. Herrasmiehet suosivat länkkäreitä ja tapa tarttuu keski-maan toivoihin median välityksellä.

Olin täysin unohtanut että Kiinassa sisällä polttaminen on OK. Tuhkakupit pöydillä eivät lainkaan rekisteröityneet mun tajuntaan ennen kuin vieressä istuva kiinalainen pisti tupakaksi. Tunsin olevani taas teini ravintola Tres Amigosissa (RIP). Edes se ei innoittanut fiilistelemään niin paljoa, että olisin suostunut tanssilattialle.

Laatu kulutusyhteiskunnassa

Oppitunnilta tultuani Forever-merkkisen pyöräni viereen oli pysäköity kaksi samanmerkkistä pyörää, jotka olivat ruosteessa. Ensireaktion jälkeen tajusin, että ruosteiset pyörät olivat merkki siitä, että pyöräni on laadukas. Se kun kestää ehjänä niin kauan, että ehtii ruostua.

Lounastuttu

Lähdimme ulkkariporukalla opiskelijaruokalaan lounaalle ja paikat pöydässä eivät menneet tasan. Viimeiseksi paikalle saapuneena menin suosiolla viereiseen 2 hengen pöytään, johon saapui pian paikallinen syömään.

Hetken rohkeutta kerättyään tämä avasi suunsa ja keskustelimme pitkät tovit. Ihan kiva biologian fuksi oli, intoa täynnä ja silviisiin. Kertoi tulevansa Kiinan perunapääkaupungista ja pitävänsä koripallosta (paikalliset on hulluina siihen). Välillä havaitsin että käyttämäni lauserakenteet tai sivistyssanat englanniksi eivät uponneet ja yritin sanoa asiat uudestaan eri tavalla. Keskustelun lopuksi fuksi tunnusti, ettei koskaan ole ollut yhtä lähellä länkkäriä. Söpöys.

Ennen

Keskustelin illallisella buddyni Chuanin kanssa. Puhe kääntyi jossain kohtaa kaikille tuttuun "ennen oli kaikki paremmin" -meemiin.

Suureksi hämmästyksekseni Kiinassa ennen asiat eivät olleet paremmin. Olivat itseasiassa paljon huonommin ja nyt asiat ovat verrattaen hyvin. I'm shocked, shocked I tell you.

Phuksikoulutusta

Ensimmäisenä päivänäni paikanpäällä huomasin että ohi kulkee paljon opiskelijoita, joilla on yksinkertaiset, woodlandihkot camot päällä. En yllättynyt, koska olin toki etukäteen selvittänyt, että Tsinghuan harrastussektori sisältää "Military Enthusiast Society"n (miten kääntäisitte teekkarireserviläiset englanniksi?).

Kävi kuitenkin ilmi, että kyse ei olekaan puhtaasta omasta innostuksesta, vaan paikalliset fuksit aloittavat opintonsa 3 viikon sotilaskoulutuksella. Tämä on ilmeisesti jatkoa noin ripari-iässä käydylle (ja riparin korvaavalle) alkeistaitoleirille, minkä johdosta joka iikka osasi valmiiksi jotain perusjuttuja. Esim jonkunnäköinen kata tuntui menevän urheilukentällä varsin samanaikaisesti noin 1000 fuksilta.

1. Fuksirykmentti... STO!

Konsepti riparin korvaamisesta maanpuolustuskoulutuksella ei ole lainkaan huono. Tutkimusten mukaan 15-19 -vuotiaat ovat tehokkaimpia sotilaita, koska teinit eivät tajua pelätä henkensä edestä riittävästi. Voisi olla Suomessakin mielenkiintoista ensin oppia (sukupuoleen katsomatta) tappamaan ja sen jälkeen vapaavalintaisesti pyytämään sitä anteeksi kukin sopivaksi katsomaltaan jumaluudelta.


Päädyin pohtimaan mitä nämä keski-maan toivot oikein parin viikon sotilaskoulutuksellaan tekevät modernilla taistelukentällä. En ole vielä kysynyt, mutta arvelisin, että massiivinen koneisto tarvitsee paljonpaljon virkamiehiä pitämään von Clausewitzin kuvaileman koneen öljyttynä ja pyörimässä. Pitää varmaan joskus kysellä tarkemmin. En kuitenkaan usko, että paikallinen eliittiyliopisto kouluttaisi miinanpolkijoita tai tykinruokaa.

Jotkut asiat eivät kuitenkaan muutu. Morttimarket oli täälläkin apposen ammollaan ruokalassa. Noh, reservin gona tyytyy paheksumaan moista käytöstä.

Kata, saataisko tikin phuksikoulutukseen ne sulkeiset pikku hiljaa?

Opintojen sompaamista

Kuten asuntojen valinta, myös kurssien valinta Tsinghuassa tapahtuu verkossa periaatteella "aukeaa aikaan x ja on viikon auki". Kämppävahingosta viisastuneena tiesin, että kärkyllä pitää olla heti eikä myöhemmin. Oma buddy oli jossain seminaarissa, joten lainasin toisen suomalaisen Nooran buddya, tai oikeastaan buddyn sijaista.

Tietoa kursseista ei ollut etukäteen saatavilla kuin kiinaksi. Lisäbonuksena www-ilmoittautumissysteemi oli myös kiinaksi, ja toimi vain IE:llä. Firefoxiin ja Chromeen olisi ollut helppoa konffata sivujen automaattikäännös, IE:hen ei. (Sivumennen sanoen Chromen defaulttikäännösominaisuus on aika hyvä. Go-go Google!).

Minut oli otettu lukemaan paikalliselle tutalafkalle kiinankielisiä kursseja. Kiinankielisyys ilmeisesti tarkoitti sitä, että saan halutessani ottaa myös ei-englanninkielisiä kursseja. Paikallinen tutatarjonta englanniksi oli aika laimeaa tai sitten en löytänyt oikeaa paikkaa. Sain juuri ja juuri raavittua kasaan kv-palvelujen vaatimien noppien verran kursseja. Ikävästi olisin joutunut mm. käymään kursseja, joiden aiheet eivät kiinnostaneet pätkääkään (ympäristöystävällinen liiketoiminta) ja kursseja, jotka kuvauksensa tai koodinsa mukaan olettivat taustatietoja.

Noh, Nooralle oli jo luvattu, että hän ainakin voi vaihtaa opiskelemaan "täysipäiväisesti" kiinan kielen perusteita paikalliselle kielikeskukselle. Ei muuta kuin viikonlopun kypsyttelyn jälkeen paikalliseen vaihto-opiskelijapalveluun kysymään. Koska Nooralla luki papereissa kirjallisuuden ja kielen laitos, hän pääsi siirtymään suoraan. Itse jouduin hankkimaan luvan koti-Suomesta, eli ensin proffalta ja sen jälkeen proffan lupa kv-palveluille, jotka laittoivat luvan sähköpostilla etiäpäin. Hieman huolestuttavasti tiedekunnan dekaani S (nimi jätetty pois henkilöllisyyden suojaamiseksi) vastasi postiini sunnuntai-iltana Suomen aikaa. Noh, jos proffa haluaa olla työn sankari niin kelpaahan se tietty mulle.

Saatuani luvan kiikutin papereita paikasta toiseen ja päädyin opiskelemaan kiinan alkeiskurssin aamuryhmään maanantaista perjantaihin 8-12. Sinänsä kiva että tämä on mahdollista, sillä olisin hajonnut totaalisesti talouden lukemiseen ilman esitietoja. Vaikka uuden (ja oudon) kielen opiskeleminen onkin varsin haastavaa, se on kuitenkin "jotain ihan muuta" ja virkistävää vaihtelua.

Kämppä

Kämppäni on siis mallia AB-huone, ja sen osoite on

100084
      Room 218B, Zijing 20 Building
      Tsinghua University, Beijing, China

      Jyry Suvilehto

Näkymä ovelta


Näkymä sängyn päältä.


Ei tää nyt ihan hirveän hiano ole ottaen huomioon että nykyisellä Yuanin kurssilla vuokra on yli 300€/kk. Toisaalta vasta Irlannissa asuneena olen aivan pohjattoman ihastunut siihen, että

• Kaksoisikkunat


• Toimivat putket


• Ilmastointi


• Ei (ainakaan nenän mukaan) hometta

Miinusta siitä, että keittiön varustelu oli pelkkä mikro ja vedenkeitin. Jääkaappi olisi tosiaan tehnyt poikaa, mutta onneksi alakerran automaatista saa jääkylmää kokista, olutta ja vettä melkein siedettävään 40 eurosentin kappalehintaan. Kuulemma syksyn tullen ikkunalautaa voi käyttää parvekkeena.

Kämpän vuokraan kuuluu myös siivous. Ekat päivät siivoojat tulivat joka aamu herättämään koputuksellaan. Roskis tyhjennetään joka päivä, lattiat pestään joka toinen ja lakanat vaihdetaan noin kerran viikossa.

Matka

Lähtöni oli tiistaina, 17:55. Eeppistä kyllä, halvin lentovaihtoehto usean sadan euron marginaalilla kulki ensin Helsingistä Amsterdamiin KLM:llä ja sen jälkeen Amsterdamista Pekingiin China Southern Airlinesilla. Ilmeisesti Finnairin lentojen järkyttävä kalleus (tuplasti halvin) tuli siitä, että Finnairin maksimimaassaolo normaaleilla lipuilla on 3kk.

Ostin lennot vasta kun olin saanut hyväksymiskirjeen, mikä oli jälkikäteen ajatellen virhe. Kolme viikkoa aikaisemmin lennot olisi saanut reilu 100€ halvemmalla, ja siihen mennessä Tsinghua oli jo lähettänyt epävirallisen hyväksymissähköpostin.

En voi missään tapauksessa suositella ostamaan valuuttaa Helsinki-Vantaalta matkalla Kiinaan. Kakkosterminaalin rahanvaihtotiskin kurssi oli yli 10% virallista huonompi (7,5 vs. 8,5) ja lisäksi kiinteitä vaihtomaksuja tuli jonkun verran. Kannattaa odottaa ja vinguttaa Pekingin kentällä. Automaatteja on pilvin pimein.

Lennot olivat sinänsä varsin miellyttäviä. KLM oli tuttu, turvallinen ja yllätyksetön ja huonojen tarinoiden varjossa China Southernin 777:ssä ollut tila ja palvelutaso oli yllättävänkin hyvä. Vieressäni istunut kiinalaismummo ei peittänyt pettymystään kun viereen tuli pitkä ja isokokoinen pyörösilmä. Sekä mummo että minä nukuimme huonosti matkalla. China Southernille miinuspisteitä siitä, että in-flight lehti oli pelkästään kiinaksi. Olisi jonkun englanninkielisen osionkin ympätä.

Pienenä yllätyksenä tuli se, että Schipholissa koneella oli kaksi määränpäätä: Peking ja Guangzhou. Ilmeisesti sama koodi jatkaa vielä Pekingistä Guangzhouhun, mutta konetta pitää vaihtaa.

Perille päästyäni jonotin pienen ikuisuuden passintarkastukseen ja sinä aikana matkustusrinkkani oli jo ehtinyt pyöriä hyvän tovin vastaanottoaulassa. Otin taksin näyttämällä kuskille paperilappua, jonka foreign students' affairs office oli lähettänyt osana tervetulopdf:ää ja pääsin Tsinghuan Zijing-asunnoille vaivattomasti. Perillä törmäsin toiseen samassa koneessa tulleeseen länkkäriin, joka sanoi päässeensä 30 yuania halvemmalla saman taksimatkan. Ilmeisesti minua huijattiin ja maksoin siis melkein 4 euroa ekstraa. Aina ei voi voittaa.

Asunnolle päästyäni soitin paikalliselle kv-isohenkilölle eli buddylle nimeltänsä Chuan Wang. Tämä tuli pienen odotuksen jälkeen paikalle ja auttoi minua ensin hankkimaan kämpän, joka piti maksaa etukäteen (n. 1400€ tilitapahtuma kerralla, auts). Heitimme matkatavarani kämpälle ja jatkoimme eteenpäin ilmoittamaan minut läsnäolevaksi. Prosessi oli kivuton, koska saavuin hyvään aikaan. Miljoona lappua piti täyttää ja ainakin 4 passikuvaa jättää eri kohdissa.

Sain myös lopulta kiinalaisen nimeni, josta etukäteen oli varoiteltu. Olin etukäteen ajatellut kysyväni T-110 -ryhmän kiinalaisilta apua, mutta en loppupeleissä raaskinut häiritä heitä. Onneksi Chuan sattui olemaan luova arkkari ja siten hän osasi nopeasti pähkäillä minulle osuvan ja ilmeisen hyvän nimen. Virkailijoiden keksimät nimet kun ovat kuulemma erinomaisen tylsiä ja huonoja.

Rekisteröitymisen yhteydessä sain nipun lappuja, ja mm. paperin, jolla sain ostettua kuukaudeksi Valtion Virallisesti Suodatettua Internetiä (n. 10€). Buddyni paljasti, että paikalliset maksavat kuussa murto-osan tuosta hinnasta, mutta itse pidin hintaa kohtuullisena.

Ehdin myös hankkia ruokailukortin, jossa proseduuri oli suorastaan nerokas. Käytävän toiselta puolelta haetaan kortti, jonka jälkeen se pitää viedä toiselle puolelle ladattavaksi, vaikka kummallakin puolella on lataaamiseen tarvittava välineistö. Brilliant.

Ainoa jota en ehtinyt, oli käydä kuvauttamassa itseni opiskelijakorttia varten. Ilmeisesti tätä on tarjolla vain joka tiistai, joten venyy sen suhteen.

Iso bonus sille, että prosessi toimi kaikin puolin paremmin ja nopeammin kuin käsittääkseni TKK:lla. Osittain tämä johtunee siitä, että tulin omia aikojani, eikä missään ollut ruuhkaa. Kuitenkin tunsin, että prosessiomistajuus asioissa oli minulla, ja tiesin tismalleen mitä kaikkia asioita pitää hoitaa, jos toki joka asiassa jouduin nojaamaan buddyn apuun.

Aurinko laskee Pekingissä mannermaisen nopeasti kuuden ja seitsemän välillä ja seitsemältä olinkin jo varsin väsynyt ja kävin hakemassa vettä ja olennaisia tarpeita kampuksella sijaitsevasta supermarketista ja yritin levätä. Tästähän ei tietenkään mitään tullut. Valvoin sitten aamukolmeen kun jetlag päätti kuitenkin ilmoittaa itsestään outona virkeytenä.

Miksi lähteä?

Olen aina halunnut käydä vaihdossa jossain vaiheessa opintojani ja viimeinen tilaisuus oli juuri nyt.

Vanhan TKK:n vaihtopalvelut jaksoivat aina marista siitä, että teekkarit eivät lähde ulkomaille. Kun asiaa pohtii tarkemmin, ei vaihtoon lähtö TKK:n tarjoamiin kohteisiin ole juuri missään tapauksessa kannattavaa. Kuten useimmilla teekkareilla, oli itsellänikin kotimaassa osa-aikatyö, kiva elintaso, tuttu järjestelmä ympärillä ja muutenkin helppoa olla. Koulun maksama vaihtostipendi on naurettavan pieni, eikä tietotekniikka-alalla ole vaihtostipendirahastoja (pitäisi ehdottomasti olla!).

Vaihto-opiskelijoille asetettavat vaatimukset ovat yllättävänkin tiukkoja. 18op:tä vastaavat opinnot lukukaudessa on helpohkoa suorittaa tutussa ympäristössä, mutta vieraassa kulttuurissa noppien kerääminen saattaa olla vaikeaa. Lisäksi joissain maissa, kuten Kiinassa kansainvälisillä kielillä tarjottu opetus saattaa olla hyvinkin vähäistä. Itselläni ei valittamista ole, koska hain siihen ainoaan kiinalaiseen laitokseen, jolta on edes mahdollista kerätä 18op englanninkielisiä kursseja (School of Economics and Management). Esimerkiksi sähkö- ja (ilmeisesti) tietotekniikan laitoksella olisi ollut tarjota n. 3 kurssia englanniksi.

Halusin Kiinaan nimenomaan näkemään ja kokemaan jotain uutta. Harkitsen vakavasti yliopiston tarjoamaan kielikoulutukseen vaihtamista. 4 tunnin päivittäisen opiskelun pitäisi luoda vähintään auttava kielitaito puolessa vuodessa. Poikkeuksellisesti jopa entisen TKK:n vaihtopalvelu hyväksyy tällaisen "kulttuuriturismin" Kiinaan lähtijöiltä, joten ei tarvitse pelätä pienen vaihtostipendin takaisinperintää.

Miksikö siis lähdin? Siksi, että olen aina halunnut kokeilla vaihto-opiskelua, vaikka se ei missään tapauksessa järkevää tai opintojen kannalta kannattavaa olekaan.

Tärkeintä on lähteminen, muistaa jonkun sanoneen

Gösta Sundqvist tiesi jotain lähtemisestä. Laulun tilanne ei ehkä ihan kuvaa omaa tilannettani, mutta Leevi & the Leavingsin biiseistä saa aina sopivan haikeusfiiliksen.

Matkalle lähteminen on ollut ainakin itselleni aina vaikeaa ja haikeaa, mutta kokemus kertoo, että perille päästyä tilanne yleensä helpottaa.

Lähiaikoina tulossa: ensivaikutelmia, etukäteisvalmisteluja.

Pakkaus

Kuinka paljon tavaraa yksi ihminen tarvitsee neljän ja puolen kuukauden oleskeluun ympäristössä, jonka keskilämpötila ajanjakson aikana muuttuu yli 40 astetta?



Oma arvioni on, että osapuilleenkin kuvan osoittaman määrän. Iso rinkka kulki ruumassa (paino 22,7 kiloa) ja loppu meni pienellä hymyilyllä ja lirkuttelulla käsimatkatavaroihin. Käyttämäni China South Airlines on juuri siirtynyt jenkkilennoilta tuttuun piece-konseptiin. Tarkoitukseni on ostaa täältä toinen piece ennen paluuta ja maksaa toisen piecen lisämaksu, joka on jotain 60 euron luokkaa.

Rinkka on vastahankittu. Pohdin pitkään, minkä matkalaukun otan mukaan ja päädyin lopulta ostamaan pitkään kuolaamani matkustusrinkan. Tuhlaaminen on kivaa :). Samalla tuli tehtyä selkeä linjanveto sen suhteen, että vaeltaessa käytetään yhdenlaista rinkkaa, matkustaessa toisenlaista. Jännä nähdä mitä teen jos lähden ulkomaille vaeltamaan, mutta se silta ei ole ihan pian näköpiirissä.

Suomesta otin mukaan olennaisuuksia, joita ilman en kuitenkaan pärjäisi. Matkaan tuli valittua laadukkaita, kestäviä vaatekappaleita, joita en viitsisi ostaa useaan kertaan Kiinasta. Esim. Teseman sukkia, pitkilläkin kävelyillä mukavaksi koettuja boksereita, välikerrastoa, fleecetakkia, sadevaatteita, elämiselle olennaisia juttuja. Kengät olivat varsin olennaisia, Suomessa täysin normaali jalkani on kuulemma aivan kiinalaisen kenkämalliston yläpäässä, ja kenkien löytäminen saattaa olla ongelmallista.

Luonnollisesti otin tarvitsemani lääkkeet, ensiapulaukun, pari Imodium-kuuria (varmasti tulee tarvetta), rakkolaastareita ja käsidesiä.

Tekkipuolelta nappasin mukaan 2 läppäriä, raahattavan MacBook Pro:n ja miellyttävämmin kannettavan HP Mini 5101:n. Minin kuljettamiseksi mukana on Gollan laukku, Designed in Finland and made in China :). Lisäksi mukaan tuli usb-kovalevy, jolla on miltei teratavu Trinetin ihanuutta mukana tylsyyttä estämään. Irlannin kokemuksesta viisastuneena otin mukaan myös hiiren siltä varalta että koneella pitää tehdä jotain ns. oikeaa. Sähkönsaannin varmistamiseksi otin suomalaisen jatkoroikan mukaan vähentämään adapterien tarvetta.

Käytännön järjestelyt etukäteen

Havahduin mielestäni varsin ajoissa siihen, että haluan vaihtoon opiskelemaan. Noh, kävi ilmi että olin auttamattomasti myöhässä valtaosaan kivoista paikoista, koska vaihtoon hakemisen pullonkaula on englannin kielikoe, joka vaaditaan moneen paikkaan. Kielikoetta saattaa vaatia joko vastaanottava yliopisto tai Aallon kv-palvelut. Paikat buukataan kuukausia etukäteen, ja olen kuullut monia tarinoita siitä, että kielitodistusta haluava joutuu lähtemään toiselle puolelle Eurooppaa kokeeseen, jossa on vielä tilaa.

Itse tarvitsin vain kielikeskuksen todistuksen, joka heltisi (sekin viime tingassa) 10 minuutin keskustelulla opettajan kanssa. Opettajat tuntuvat olevan vähän hassusti paikalla ja hakudediksen lähestyessä on ruuhkaa.

Olisin halunnut Fudanin yliopistoon opiskelemaan, koska Shanghaissa talvi on leudompi ja kuulemma se on muutenkin kuin New York, jossa on vähemmän ei-kiinalaisia. Mielestäni vertailulukuni oli varsin kova, ja kaikkialla luki että valinta tehdään vertailuluvun perusteella. Laitoin kuitenkin kakkosvalinnaksi Tsinghuan Pekingissä, koska siitäkin olin kuullut hyvää.

Laitoin kuitenkin paperit sisään ja suunnittelin opiskelevani taloutta, koska Internetin mukaan sitä saa englanniksi molemmissa yliopistoissa.

Vasta jälkikäteen sain kuulla, että Fudaniin poikkeuksellisesti suositaan opintojen alkuvaiheessa olevia opiskelijoita vanhempien kustannuksella ohi vertailulukujen ja siksi en pääse. Tämä oli kuulemma mainittu 3 kertaa suullisesti eri presiksissä ja olisin voinut kuulla tämän Kiina-vastaavalta, mikäli tämä ei olisi ollut lomalla viimeiset 2 viikkoa ennen hakuajan päättymistä. Näinpä sitten päädyin pohjoiseen pääkaupunkiin.

Tsinghuasta tietoa tuli oudosti tipoittain ja ensimmäinen indikaatio siitä, että minut on hyväksytty oli tarjous mahdollisuudesta saada paikallinen kv-iso eli buddy. Vasta myöhemmin tuli ensin sähköpostia ja sitten paperista postia hyväksymisestä. Paperinen kirjekuori sisälsi nipun korvaamattomia papereita, joissa kaikissa oli virallisennäköisiä leimoja (leimat <3). Tsinghuan leimassa on jotain koukeroita ja iso punainen tähti, joka lämmittää tikkiläisen sydäntä.

Paperien joukossa oli myös asunnonhakujärjestelmän ohjeet. Asuntoa piti hakea verkossa tiettynä päivänä alkaen kello 08:00 Pekingin aikaa. Itse en viitsinyt valvoa Irlannissa aamuyölle ja kärkkyä, joten asunnoissa ei ollut enää paljoa valinnan varaa. Asua olisi saanut kahden hengen huoneissa (ei todellakaan!) yksiöissä (olisi kelvannut) tai sitten AB-huoneessa, eli 2 hengen solussa jaetulla vessalla ja keittiöllä. AB ilmeisesti viittaa siihen, että jokaisessa huoneessa on A ja B, esim. mun huone on 218B.

Tarinan opetus on se, että kun Kiinassa sanotaan jonkin haun olevan auki tietystä hetkestä tiettyyn hetkeen, kannattaa aina olla ensimmäisten joukossa kärkkymässä. Jonotuskulttuuri on voimissaan tässä maassa.

Viisumin haku oli helpohkoa, koska tiesin missä Kiinan lähetystö sijaitsee. Lähetystön löytää parhaiten sen ulkopuolella olevien Falun Gong -mielenosoittajien perusteella. En kuitenkaan suosittele ottamaan näiltä läystäkkeitä sisäänmenomatkalla. Lähetystön sivut ovat varsin epäselvät siitä, mitä dokumentteja mukaan tarvitsee. Itse näytin originaalit ja annoin viisumihakemuksen yhteydessä kopiot JW202-lomakkeesta ja hyväksymiskirjeestäni.

Also, se tiskillä saatu kuitti ei ole ihan 100% pakollinen. Unohdin omani, mutta löysivät ajokortin perusteella mun passin kuitenkin.