Koti-ikävä iskee helposti puun takaa. Uskoisin kärsiväni siitä keskimääräistä enemmän tai vaihtoehtoisesti ulkomaakeikkojen kämppikseni eivät ole puhuneet omastaan yhtä herkästi kuin itse puhun. Voi olla joku juttu, että raavas mies ei missään tapauksessa saa näyttää ikävöivänsä kotiaan tai muuta tuttua ympäristöä. Sinänsä jännä, koska kivekset eivät tietääkseni erityisesti suojele ihmistä lajille ominaiselta tarpeelta olla tutussa ja turvallisessa ympäristössä.
Tämänkertaisen ikäväpuuskan resepti oli varsin klassinen: sadepäivä ja läpimäräksi kastuminen yhdistettynä uutisiin kotoa ja muistutukseen siitä, että Suomessa ei ylipäänsä ole paikkaa, jota kutsua kodiksi. Sinänsä kaksi ensimmäistä asiaa olivat ihan positiivisia. Pidän syyssateesta ja siinä kastumisesta ja uutiset kotoakin piristivät. Niiden yhdistelmä vaan jotenkin laukaisi tunnereaktion, joka tuntuu ymmärrettävältä, joskaan ei loogiselta. Insinöörissä taitaa olla jotain vikaa.
Puuskamaisen koti-ikävän ainoa hyvä puoli on se, että se myös lähtee pois nopeasti. Noin keskimäärin koti-ikävään auttaa tuttujen (==samanlaisten kuin kotona) asioiden tekeminen, kotiin viestiminen (Skype), todellisuudesta pakeneminen (kirjat/sarjat). Niin, ja salmiakki. Pekingin IKEAsta sai Malacon Salt Sill -karkkeja, joita en edes vilkaisisi kahdesti Suomessa, mutta täällä tulevat varsin tarpeeseen.
No comments:
Post a Comment