Ohi on

Eilen oli viimeiset kokeet.

Loppukokeet noudattivat välikokeiden rakennetta, oli comprehensive, kuuntelu ja puhuminen eli kouyu erikseen. Kuuntelu meni tällä kertaa hyvin, comprehensiven tulokset puuttuu vielä ja kouyu meni varsin penkin alle. Viimeinen oli osittain omaa syytäni, en enää jaksanut panostaa viimeiseen kokeeseen. En kyllä jaksanut edeltäviinkään kahteen, mutta ne meni sattumalta ihan siedettävästi. Koepisteet siis yleinen 92.5, kuuntelu 95.5 ja puhuminen 88 pistettä sadasta. 60 on läpipääsyn raja muistaakseni, et siitä voi miettiä miten nää menee.

Kouyussa piti tehdä aikaisemman "lue ääneen ja keskustele opettajan kanssa" -setin lisäksi näytelmä ryhmässä. Noh, ilmeisesti joko opettajalla tai kohtalolla oli jotain mua vastaan, sillä mä sain ryhmääni luokan ainoan englantia puhumattoman opiskelijan ja kolmesta huonoimmasta (siis kertaluokkaa muita huonommista) kaksi, jotka ei siis pysty ees auttavasti kommunikoimaan kiinaksi. Koita siinä motivoida epämotivoituneita, tulkata ristiin (oli sinänsä ihan hyvää harjoitusta, paitsi et englannintaidottoman kiinan ääntämys oli hirveetä) ja lisäks vielä organisoida jotain valmisteluja. Tuli kyllä Marttia, epämoitivoitunutta unkarilaista fyysikkoa ja graafiteorian harkkaa ikävä.

Noh, hetken häpeä ja ikuinen kunnia. Mulle luvattiin että virallinen transcript on maanantaiaamuna 09.00 haettavissa kielikeskuksen toimistolta. Paree ois olla, koska mun lento lähtee 12.50 ja lentokentälle menee helposti tunti.

Lopun pari päivää aattelin käyttää röyhkeesti shoppailuun. Tummanharmaa villakangastakki ja ruskea nukkavieru professori -bleiseri on jo tilauksessa ja aattelin et jos vielä parit kauluspaidat. Lisäksi ryöstettyjen Clark Kent- lasien tilalle pitää saada uudet koska koskaan ei tiedä milloin on CK-hetki tuloillaan.

2x Su-laoshi

Ohhoh, oonpas ollut paha ihminen ja pitkään bloggaamatta. Juulian kierrättäminen yhdistettynä normaaliin päivärytmiin vie aikaa aika tehokkaasti. Lisäksi oon urheillut ja paskarrellut joululahjoja. Noh, ehkä tästä taas pääsee vauhtiin.

Viime lauantaiksi olin sopinut, että menemme hippisiskoni kanssa opettamaan paikalliseen migrant workers' schooliin, joka siis nimestään huolimatta on tarkoitettu muuttotyöläisten lapsille. Tämä oli eri koulu kuin aikaisemmin, koska menimme eri kautta. Kouluja riittää, kuten myös muuttotyöläisiäkin. Parhaat arviot sanovat että työn perässä muuttavia kiinalaisia on noin Saksan, Ranskan ja Iso-Britannian yhteenlasketun väkiluvun verran. Nämä eivät saa asua kaupungeissa, koska kaupunkiin muuttamiseen tarvitaan lupa ja lupaan pysyvä työpaikka. Vaikka käytännön eroa ei ihan aina näe ja järjestelmän merkitystä virallisesti väheksytään, on kiinalainen silti vieläkin jollain tasolla turpeeseen sidottu.



Meidän kanssa samana päivänä sattui eeppinen lauma internejä, jotka olivat maksaneet isot rahat siitä ilosta että joku oikein suostuu teetättään heillä pari kuukautta töitä Kiinassa. Nettisivujen mukaan sijoitus tulevaisuuteen. Internien johdosta opettaja-oppilassuhde oli noin 1-1 ja enemmistö opettajista keskittyi ottamaan kuvia ihan aidoista räkänokkaisista kiinalaislapsista.

Edellisessä koulussa kävin heittämässä ihan oppitunnin. Täällä oli enemmän askartelua ja hauskanpitoa. Joulun kunniaksi teimme joulukortit, joihin piirrettiin lahjatoiveet ja sit toiselle puolelle jouluisia juttuja kuten pukki ja kuusi. Lapset piirsivät lähinnä pehmoleluja, robotteja ja sensellaisia. Itse piirsin ponin (daa!) ja polkupyörän. Mun opettamat lapset selitti hyvin juurta jaksain että polkupyörä ei oo kiva juttu joten sitä ei kannata pukilta pyytää.

Lapsia oli kiva opettaa. Mulle sattuneet 2 tyttöä puhuivat tosi selkeää mandariinia, ehkä siksi että ovat oppineet sen vieraana kielenä eikä äidinkielenään kuten monet pekingiläiset. Sain selitettyä jo monimutkaisempia asioita lapsille ja lapset jopa tuntuivat ymmärtävän eikä niitä yhtään häirinnyt että kiinani oli huonoa. Asiaan saattoivat vaikuttaa viereisen pöydän jenkit jotka eivät puhuneet sanaakaan kiinaa.

Mahdollisuudesta oli kuultu venäläisen koulukaveri Sergein kautta. Kuvassa Sergei, Juulia ja randomkiinalaisnassikka.



Tarkkasilmäisimmät ehkä huomaavat taustasta että päivä on saasteinen. Mun kännykän sääennusteet sanoo "dreary" kun ilma on täynnä pienhiukkasia erotuksena esim. sumusta, jolloin kännykkä tietenkin sanoo että sumua.

Arkipäivää

Vaikka Juulia onkin täällä niin en ehdi koko ajan hyysäämään sitä. Meidän ryhmä on edennyt koulussa hitaimmin joten vikan kuukauden aikana pitää ottaa aimo spurtti. Ergo huomiseks 2 sanakoetta ja nippu läksyjä päälle.

Pekingiin tuli aikuisten oikea talvi maanantaina kun oli "talven" eka päivä jolloin lämpötila oli koko päivän alle nollan. Tiistaina olikin jo sit lämpimimmillään -8 astetta ja aivan järjetön tuuli. Kombo t-paita, villapaita, fleecetakki ja kalvotakki ei ollut mitenkään ylilyönti säähän. Joillakuilla on vaikeampaa. Venezuelalaiset näytti tänä aamuna siltä et ne oli menny fyysisesti rikki pakkasesta.

Kävin tänään uimassa ja pääsin jeesaan jotain ulkkaria joka ei puhunu sanaakaan kiinaa. Se oli kadottanut kaulakorunsa ja yritti löytää löytötavaroita. Selitin ongelman kassatyypille joka tuntui ymmärtävän ja vastasi hymyillen kiinaksi "Joo, vessa!". Parin toistamisen ja uuden vessan jälkeen olin jo valmis luovuttamaan kun setä lähti näyttämään. Ilmeisesti jossain pukukopin/saniteettitilan yhteydessä sit oikeasti oli löytötavaroita.

Pääsin myös todistaan kiinalaisen arkkitehtuurin riemuja. Pakkasen johdosta uimahallin normaali pyöräparkki oli suljettu, koska sille tippui aktiivisesti jäätä. Ymmärrän että pakkasella syntyy jäätä, mutta ottaen huomioon et lunta ei oo satanu niin aika onnistuminen kiinalaisilta rakentaa uimahalli niin et kosteus jäätyy ja putoilee katon yhdeltä reunalta jatkuvasti alas.

Hallille oli ilmestynyt puntari. Oon ilmeisesti laihtunut jonkin verran Irlannin jälkeen. Voisin syyttää nestehukkaa, mut jos oisin menettänyt noin paljon pelkkänä nesteenä, oisin tsägällä sairaalassa tiputuksessa ellen ois kuollut. Ilmeisesti pienet ateriat + tiheät välipalat -paradigma sopii mulle.

Koulukavereita

Otin yks päivä kameran kouluun.


Kuvassa eturivissä Noora, toinen He:n sikoksista, inkkari Sumit, toinen He:n siskoksista (en koskaan muista etunimiä ja sekoitan välillä) ja siskosten veli Jorge. Takana muhkean kaulahuivin kanssa kämppikseni Eduardo, joka opiskelee myös kiinaa. Taustalla näkyy myös Nicky, josta tiedän tasan sen että se on Eduardon kaveri ja pitää oopperasta.


Jorge ja Sumit poseeraavat comprehensive-opettajan, Zhang laoshin kanssa. Zhang laoshi on ihan söpö, muttei ihan aina onnistu pitämään oppilaita kurissa. Vika voisi olla koossa, mutta samankokoinen kuuntelunopettaja onnistuu kyllä. Kuvassa myös Sergein silmäterä-iPhone.

Kommentoin inkkarille että se näyttää neekerisutenööriltä tolleen huppu ylhäällä. Otti kohteliaisuutena. Ei mennyt ihan palautteen anto putkeen...

Oh My Lady Gaga!

Viime viikon tunnilla puhuimme länkkäriartisteista tunnilla ja joku kysyi, onko Lady Gaga tunnettu Kiinassa. Noh, opettaja siitä vastaamaan että Oh My Lady Gaga on korvannut perinteisemmän Oh My Godin kielenkäytössä.

OMLG Kiina!

Eka kouluviikko

Kiinan kurssi alkoi tiistaina. Perinteiseti nukuin huonosti ennen ensimmäistä koulupäivää. Pitäisiköhän siitä tavasta opetella pois aikuisiällä?

Kielikeskuksen kiina-kurssit pidetään C-rakennuksessa, jossa sijaitsee myös kauppa ja kaikki muukin olennainen.

Ryhmässämme oli reilu 15 henkilöä eri maista, mm. kazakkeja, venezuelalaisia, jenkkejä, brittejä, mongooli, thaimaalainen ja kaksi suomalaista (Noora päätyi samalle kurssille lopulta).

Opetus alkoi varsin vauhdikkaasti, mikä on tietysti aikuisopetuksessa ihan hyvä. Lähtötasot vaihtelivat suuresti, itse olin tietenkin ummikoimpien joukossa. Ensimmäisenä päivänä taottiin turpaan reilu 30 sanaa + kaikki, mitä ei ollut tarkoitus oppia ulkoa. Tähän asti kaikki opettajat ovat osanneet puhua ainakin vähän englantia, mikä käsittääkseni on poikkeuksellista.

Toisena päivänä kirjoituksen opettaja aloitti kirjoittamalla 30 merkkiä ensimmäisellä tunnilla ja oletti kaikkien osaavan ne seuraavana päivänä. Samainen opettaja myös oletti että osaamme lukusanat 1-10 toisen päivän toisella tunnilla, kun ne oli ensimmäisen kerran opetettu toisen päivän ensimmäisellä tunnilla. Koita siinä sitten pähkäillä merkkiin liittyvää sanaa ja merkin piirtojärjestystä kun joka vedon kohdalla pitäisi laskea ääneen.

Kiinan ääntäminen on jännää. Vokaalit ovat melkein suomalaiset, mutta pari poikkeusta on ja o:ssa on tiettyä suomenruotsalaista u-maisuutta. Oppimista vaikeutti huomattavasti se, että opetuskieli oli englanti, jonka vokaalit on outoja, syvältä ja ennalta-arvaamattomia. Suhuäänteitä on noin triljoona, ja jopa venäjän 7 (vai oliko niitä enemmän?) suhuäänteen opiskelun jälkeen menee sormi suuhun äänteitä tunnistaessa.

Noh, Siperia opettaa ja tuli ainakin numerot opittua varsin tehokkaasti. Ei tässä sinänsä mitään ongelmia normaaliälyisellä opiskelijalla ole. Tietty jos ois luterilaisempi työmoraali ja jaksais tehdä ahkerammin läksyjä niin vois oppia paremmin ja tehokkaammin.

Toisen koulupäivän päätteeksi kiitteli, kun ensin osasin sanoa kaupan kassalla että en tarvitse muovipussia ja kassalta poiskäveltyäni tajusin, että tätihän sanoi mulle ostosten loppusumman ja ymmärsin sen. Ostokset taisivat olla hulppeat 4 yania ja 8 maoa eli reilu 50c. Maasta se ummikkokin ponnistaa.

Viikon loppua kohti sitten opeteltiin lisää sanoja ja kerrattiin vanhoja. Ihmisen kyky oppia uusia sanoja on parhaimmillaan 2-vuotiaana, jolloin on mahdollista päästä teoreettiseen 15 sanan päivävauhtiin. Uusien sanojen opetteleminen on oikeasti aika vaikeata, varsinkin kun kaikki mun oppimisstrategiat on hiottu indoeurooppalaisten kielien opiskeluun.

Kun opiskelen indoeurooppalaisten kielten sanoja, painan mieleen miltä sanan kirjoitusasu näyttää. Kun puhun, muodostan kuvan sanasta, jonka haluan sanoa ja sen jälkeen lausun sen. Tämä tapahtuu vähemmässä määrin myös suomea puhuessani. Kuvaus on siis ajatus -> kirjoitettu sana -> puhuttu sana. Jokaisessa hyvin oppimassani kielessä on muodostusketju aluksi ollut ajatus -> suomenkielinen sana -> vieraskielinen käännös -> puhuttu sana. Ajan myötä sitten vieraskielinen sana liitty tarpeeksi vahvasti itse abstraktiin ajatukseen, että suomenkielinen välivaihe putoaa pois ja puheesta tulee sujuvampaa ja kielikuvat alkavat olla kielelle ominaisia, eivätkä niinkään suomesta pakolla sana sanalta käännettyjä.

Tekevätkö muuten kaikki näin? En ole oikein koskaan puhunut tavastani muodostaa puhetta. Olisi jotenkin luontevaa olettaa että olen kuin kaikki muut, mutta toisaalta en läheskään kaikessa ole.

Kiinassa tietenkin sanan kirjoitusasu (Hanzi) ja ääntämisohje (pinyin) eivät mitenkään liity toisiinsa, joten käytännössä joudun tavalla tai toisella. Tämäntyyppistä on kai tapana opetella flashcardeilla, mutta itselläni on pyöreän nollan verran käyttökokemusta moisista. Kämppiksen neuvon perusteella hankin itselleni blankkoja käyntikortteja (euron 100 kpl nippu), koska niitä on kivempi plärätä, pinota ja järjestellä kuin itseaskarreltuja kortteja.