Yksi isäni lempisanontoja on "Oppirahat on maksettava". Oppirahoja voi kuitenkin maksaa enemmän tai vähemmän. Hyvässä tapauksessa voi jopa valita.
Katselin tässä itselleni sopivaa kurssia suur-Helsingin alueelta. Aalto-hilpeästö tarjoaa vain Kiina II:sta, joka on suunnattu opiskelijoille, jotka ovat lukeneet syyskuusta lähtien 4 lähiopetustuntia kiinaa viikossa. Itse kun olen lukenut samanmittaisen ajanjakson mutta 20 lähiopetustuntia viikossa niin pelkään että ihan hippasen turhautuisin. Noh, onneksi hippiyliopiston Konfutse-instituutti tarjoaa ilmaista opetusta. Kirjat on tosin hankittava itse.
Opetuksessa käytetty kirja on New Practical Chinese Reader vol.3. Kirjaa saa esimerkiksi täältä paikanpäältä tai Internetistä. Tekstikirja, harjoituskirja + CD:t Kiinassa 124 RMB, jenkkilässä Amazonin "huipputarjouksella" edukkaat $59.
En olisi ees yllättynyt vaikka jenkkikirjojen hintaa ois nostettu jotta jenkit ei pitäis kirjaa huonona.
Olen yrittänyt katsella tietotekniikan alan oppikirjoja täältä. Ei löydy mistään samoja kirjoja kuin mitä meillä käytetään. Ei niinkun ees Kerningham&Ritchietä, ei sit missään. On jotain eeppisiä nevarikirjoittajien kirjasarjoja ja parit O'Reillyn perusteokset (ei Perliä, oisin ostanut jos ois löytynyt). Jännästi nevarikirjoittajien kirjat on on usein sanasta sanaan samannimisiä kuin tunnetumpien. Hinta ois kohdallaan kyllä niissäkin.
En ole ihan varma miksi tietotekniikan kirjat on erilaisia. Voi johtua siitä et täkäläiset tykkää enemmän kirjoista jotka voi päntätä ulkoa. Voi johtua myös siitä, että jenkki- ja eurokustantamot ei oo havahtunut siihen et enemmän halvemmalla voi olla hyvää bisnestä.
Showing posts with label oppimiskäsitys. Show all posts
Showing posts with label oppimiskäsitys. Show all posts
Monday, January 10, 2011
Tuesday, December 7, 2010
Jyry-laoshi
Lähdin spontaanisti luokkakaverien kanssa opettamaan englantia. Tsinghuasta lähtee usein nipullisia ulkkareita ja kiinalaisia opettamaan melko läheiseen siirtotyöläisten kouluun. Koulun oppilaiden vanhemmat ovat "migrant workers" eli oisko ne sit töiden perässä kaupunkiin muuttaneita työntekijöitä. Niitä on vissiin kiinassa aika paljon.
Luokkakoot ovat Kiinassa aika suuria. Sellainen vähän reilu 40 lärviä ja hirvee meno ja hulina koko ajan. Lisäksi lapset eivät tietenkään meinaa olla hiljaa tai mitään. Olin opettajakatraasta pisin noin 15 sentin marginaalilla joten kaikki kuudesluokkalaiset olivat paskoa housuihinsa mut nähdessään.
Opettaminen oli varsin hauskaa. Yhden kiinalaisen ja englantia äidinkielenään puhuvan hongkongilaisen (ts. ulkkarin) kanssa opetimme "What is your favourite hobby". Lapset oli ihan innoissaan koripallosta ja pari piti jalkapallosta tai uimisesta.
Jokaisen sanan kohdalla opeteltiin sen kirjoitusasu hokemalla 40 suun voimin ääneen jokainen kirjain kerrallaan. Ilmeisesti ihan perussettiä. Myös tavausta opeteltiin paljon.
Koin valaistumisen hetken kun kiinalainen Tsinghuaopiskelija kertoi vinkin että "nää pitkät sanat voi jakaa paloihin jotka voi opetella kerrallaan". Tässä siis pitkä sana oli favourite. Ei tunnu pitkältä mut tietenkin kielessä, jossa kaikki sanakeet (mikä lienee tekninen termi) on yksitavuisia voi tosiaan olla tottunu tismalleen rajallisen pituisiin sanoihin, joita sit ketjutetaan tarvittaessa.
Paluumatkalla istuin bussissa hommaa järjestävän jenkin kanssa. Oli kotoisin Arizonasta ja tuleva lakimies. Se kertoi mulle että kaikki muslimit voi oikeestaan tappaa ja että kaikki ateistit on idiootteja kun ne määrittelee itsensä negatiivisesti uskonnon kautta. En tiedä oliko trolli vai ei. Oli parodiahorisontin tuolla puolen.
Luokkakoot ovat Kiinassa aika suuria. Sellainen vähän reilu 40 lärviä ja hirvee meno ja hulina koko ajan. Lisäksi lapset eivät tietenkään meinaa olla hiljaa tai mitään. Olin opettajakatraasta pisin noin 15 sentin marginaalilla joten kaikki kuudesluokkalaiset olivat paskoa housuihinsa mut nähdessään.
Opettaminen oli varsin hauskaa. Yhden kiinalaisen ja englantia äidinkielenään puhuvan hongkongilaisen (ts. ulkkarin) kanssa opetimme "What is your favourite hobby". Lapset oli ihan innoissaan koripallosta ja pari piti jalkapallosta tai uimisesta.
Jokaisen sanan kohdalla opeteltiin sen kirjoitusasu hokemalla 40 suun voimin ääneen jokainen kirjain kerrallaan. Ilmeisesti ihan perussettiä. Myös tavausta opeteltiin paljon.
Koin valaistumisen hetken kun kiinalainen Tsinghuaopiskelija kertoi vinkin että "nää pitkät sanat voi jakaa paloihin jotka voi opetella kerrallaan". Tässä siis pitkä sana oli favourite. Ei tunnu pitkältä mut tietenkin kielessä, jossa kaikki sanakeet (mikä lienee tekninen termi) on yksitavuisia voi tosiaan olla tottunu tismalleen rajallisen pituisiin sanoihin, joita sit ketjutetaan tarvittaessa.
Paluumatkalla istuin bussissa hommaa järjestävän jenkin kanssa. Oli kotoisin Arizonasta ja tuleva lakimies. Se kertoi mulle että kaikki muslimit voi oikeestaan tappaa ja että kaikki ateistit on idiootteja kun ne määrittelee itsensä negatiivisesti uskonnon kautta. En tiedä oliko trolli vai ei. Oli parodiahorisontin tuolla puolen.
Sunday, October 31, 2010
Oppimiskäsityksestä jälleen
Puhuin aiemmin oppimiskäsityksestä ja muistista. Käsitys siitä, mitä oppi oikeastaan on eroaa paljon idän ja lännen välillä.
Onneksi joissain asioissa Suomi ja Kiina ovat samanlaisia. Kouyun kirjassamme on joka kappaleelle sanonta, ja ensimmäinen niistä on.
师傅领进门， 修行在个人 (Shīfu lǐng jìnmén, xiūxíng zài gèrén).
Vapaasti käännettynä tämä tarkoittaa "Mestari avaa oven, oppiminen on tehtävä itse".
Viisaus voisi tietysti kuulostaa päivänselvältä. Kuitenkin maissa, jossa yliopisto-opetus on suuri kansantaloudellinen tulonlähde (vinkki: niissä puhutaan Lontoon murretta). Näin ei välttämättä ole. Poskettoman suuria lukukausimaksuja maksava opiskelija on asiakas, jota pitää palvella. Tällöin helposti syy oppimattomuudesta vieritetään rahaa vastaanottavalle taholle.
En toki väitä, etteikö opetuksella olisi väliä. Itse opiskelijana olen istunut aika monella kurssilla, joiden opetus on ollut luokattoman huonoa. Sattumalta sekä Tsinghua että entinen TKK ovat samalla viivalla tässä. Opetus on paskaa, mutta opiskelijat hyviä. Kuitenkin kaikki ne ikävät kurssit on päästy läpi. Toiset vähemmän itkien, toiset enemmän itkien. Mestari voi vain avata oven, mutta koska tieto on vapaata, voi oven löytää itsekin. Oppiminen täytyy joka tapauksessa tehdä itse.
Itse opettaessani pyrin nimenomaan avaamaan oven ja kertomaan, mitä kurssin puitteissa täytyy oppia ja samalla vihjaamaan, mitä muuta voisi haluta oppia jos asia kiinnostaa. Tiedän, että tämä tyyli ei kaikille sovi, mutta en halua mennä siihen, että kerron luennolla mitkä listat ja kaaviot pitää osata ulkoa välikokeessa tai tentissä. Otan mielelläni vastaan palautetta opetustyylistäni. Erityisesti jos antaja viitsii antaa palautteen rakentavana, ei destruktiivisena.
Kuva liittyy. Tsinghuan vanha portti on täkäläinen turistirysä ja tietenkin keskellä kampusta.
Onneksi joissain asioissa Suomi ja Kiina ovat samanlaisia. Kouyun kirjassamme on joka kappaleelle sanonta, ja ensimmäinen niistä on.
师傅领进门， 修行在个人 (Shīfu lǐng jìnmén, xiūxíng zài gèrén).
Vapaasti käännettynä tämä tarkoittaa "Mestari avaa oven, oppiminen on tehtävä itse".
Viisaus voisi tietysti kuulostaa päivänselvältä. Kuitenkin maissa, jossa yliopisto-opetus on suuri kansantaloudellinen tulonlähde (vinkki: niissä puhutaan Lontoon murretta). Näin ei välttämättä ole. Poskettoman suuria lukukausimaksuja maksava opiskelija on asiakas, jota pitää palvella. Tällöin helposti syy oppimattomuudesta vieritetään rahaa vastaanottavalle taholle.
En toki väitä, etteikö opetuksella olisi väliä. Itse opiskelijana olen istunut aika monella kurssilla, joiden opetus on ollut luokattoman huonoa. Sattumalta sekä Tsinghua että entinen TKK ovat samalla viivalla tässä. Opetus on paskaa, mutta opiskelijat hyviä. Kuitenkin kaikki ne ikävät kurssit on päästy läpi. Toiset vähemmän itkien, toiset enemmän itkien. Mestari voi vain avata oven, mutta koska tieto on vapaata, voi oven löytää itsekin. Oppiminen täytyy joka tapauksessa tehdä itse.
Itse opettaessani pyrin nimenomaan avaamaan oven ja kertomaan, mitä kurssin puitteissa täytyy oppia ja samalla vihjaamaan, mitä muuta voisi haluta oppia jos asia kiinnostaa. Tiedän, että tämä tyyli ei kaikille sovi, mutta en halua mennä siihen, että kerron luennolla mitkä listat ja kaaviot pitää osata ulkoa välikokeessa tai tentissä. Otan mielelläni vastaan palautetta opetustyylistäni. Erityisesti jos antaja viitsii antaa palautteen rakentavana, ei destruktiivisena.
Kuva liittyy. Tsinghuan vanha portti on täkäläinen turistirysä ja tietenkin keskellä kampusta.
Wednesday, October 27, 2010
Muistikäsitys ja oppiminen
Muisti on keskimäärin tosi jännä juttu, ja Frances Yatesin The Art of Memory (Amazon) on Ajan lyhyen historian kanssa parhaita ei-fiktiivisiä kirjoja, joita lukioikäisenä kahlasin läpi. Kirja kertoo erilaisten muistiinpainamisjärjestelmien historiasta antiikin Kreikasta uuden ajan kynnykselle.
Aalto-yliopiston SS-tiedekunnassa moisia jippoja ei hirveästi tarvitse, eikä suomalaisessa koulujärjestelmässä noin yleensäkään. Mekan itäpuolella kuitenkin oppimiskäsitys muuttuu radikaalisti, ja ulkoaoppiminen korostuu selvästi. Tämä on helppo huomata esimerkiksi siinä, että alussa meidän oletettiin opettelevan pitkiä (yksinkertaisehkoja) dialogeja ulkomuistista. Itselläni ei ole ollut mainittavia ongelmia ääneen luvun kanssa, mitä nyt tietty välillä takeltelee uusien sanojen kanssa. Koin kuitenkin erittäin vaikeaksi muistaa asioiden keskinäistä järjestystä.
Kiinalaisilla on ilmeisesti monta kertaa parempi episodinen muisti (mikä tulee minkäkin jälkeen) kuin länkkäreillä, koska sitä harjoitellaan läpi koko peruskoulun. Yksi opettaja pitää kaikki tingxiet (kuullun kirjoittamiset) aina järjestyksessä, jotta sanoja ei vahingossakaan tarvitse osata, vaan vain muistaa jokaisen sanan yhteydessä joko seuraava, tai vaikeina päivinä edellinen sana listassa.
Itseasiassa lista-analogia laajenee aika hyvin. Yleensä miellän oman muistini, maailmankuvani ja osaamiseni verkkona, jossa oppimista on solmujen lisääminen tai kaarien muodostaminen jo olemassaolevien solmujen välille. Aasialainen oppimiskäsitys tuntuisi olevan paljon lähempänä listaa.
Tämä johtaa ongelmiin, koska esimerkiksi itse tenttejä laatiessani yleensä otan joukon solmuja, jotka ovat joku kurssilla käsitelty aihe (vaikkapa TCP/IP) ja arvioin, millaisia kaaria solmujen välille olisi pitänyt muodostua jos asia on sisäistetty ja opittu. Esimerkissä TCP:n ja IP:n välillä pitäisi olla nippu kaaria. IP:n ominaisuuksien (epäluotettavuus, best effort, tilattomuus) ja TCP:n kenttien ja käytänteiden (sekvenssinumero, kuittaus) välillä pitäisi olla jonkunnäköinen yhteys. Tehtävä rakennetaan siten, että siihen oikein vastatakseen joutuu kaivamaan mielestään ilman referenssiä nämä kaaret ja niiden luonteen ja muodostamaan koherentin vastauksen paperille.
Tämä johtaa ongelmiin sellaisten ulkkariopiskelijoiden kanssa, jotka tulevat tenttiin osaten toistaa pitkiä pätkiä kurssikirjasta ulkoa. Olen kerran verta itkien korjannut Kiravuon tekemän tenttikyssärin, jossa kysyttiin soveltava kysymys asymmetrisestä kryptosta ("Mitä avaimia tarvitaan pitkän PGP-viestin salaamiseen ja allekirjoittamiseen ja mistä ne tulevat?") ja jonka mallivastauksessa oli listattuna tismalleen kysytty, eli yhteensä alle 15 sanaa. Pisin vastaus oli 4 sivua, keskipituus ja mediaani siinä 2 sivun paikkeilla. Propsit niille 3 opiskelijalle, jotka olivat ymmärtäneet, että tehtävänanossa ei pyydetty kirjoittamaan kaikkea, mitä tietää PGP:stä ja asymmetrisestä kryptosta (ainakin yksi saataa lukea tätä blogia). A priori oletus oli, että tehtävä on tentin nopein korjata. Oletus osoittautui karvaan virheelliseksi.
Täällä taas sekvenssioppiminen on ihan normia ja sitä suorastaan oletetaan ja vaaditaan opiskelijoilta. Lisäksi vaaditaan oppimaan asioita palanen kerrallaan ilman, että palaset ovat mitenkään yhteyksissä toisiinsa. Kirjoissa tämä näkyy siten, että sana ja siihen liittyvät sanat tulevat eri aikaan. Esimerkiksi kurssikirjassa nopea tulee kuukauta ennen hidasta (tjsp), ilmansuunnat kolmessa eri kappaleessa jne. Onneksi sentään osa opettajista auttaa antamalla sanoille vastakohtia tai muita liittyviä sanoja. Totuttautumista on jonkin verran, mutta onneksi arte della memoria auttaa keksimään toimivia musitisääntöjä. Palaan aiheeseen joku toinen päivä konkreettisten mielikuvien ja muistisääntöjen kanssa.
Aalto-yliopiston SS-tiedekunnassa moisia jippoja ei hirveästi tarvitse, eikä suomalaisessa koulujärjestelmässä noin yleensäkään. Mekan itäpuolella kuitenkin oppimiskäsitys muuttuu radikaalisti, ja ulkoaoppiminen korostuu selvästi. Tämä on helppo huomata esimerkiksi siinä, että alussa meidän oletettiin opettelevan pitkiä (yksinkertaisehkoja) dialogeja ulkomuistista. Itselläni ei ole ollut mainittavia ongelmia ääneen luvun kanssa, mitä nyt tietty välillä takeltelee uusien sanojen kanssa. Koin kuitenkin erittäin vaikeaksi muistaa asioiden keskinäistä järjestystä.
Kiinalaisilla on ilmeisesti monta kertaa parempi episodinen muisti (mikä tulee minkäkin jälkeen) kuin länkkäreillä, koska sitä harjoitellaan läpi koko peruskoulun. Yksi opettaja pitää kaikki tingxiet (kuullun kirjoittamiset) aina järjestyksessä, jotta sanoja ei vahingossakaan tarvitse osata, vaan vain muistaa jokaisen sanan yhteydessä joko seuraava, tai vaikeina päivinä edellinen sana listassa.
Itseasiassa lista-analogia laajenee aika hyvin. Yleensä miellän oman muistini, maailmankuvani ja osaamiseni verkkona, jossa oppimista on solmujen lisääminen tai kaarien muodostaminen jo olemassaolevien solmujen välille. Aasialainen oppimiskäsitys tuntuisi olevan paljon lähempänä listaa.
Tämä johtaa ongelmiin, koska esimerkiksi itse tenttejä laatiessani yleensä otan joukon solmuja, jotka ovat joku kurssilla käsitelty aihe (vaikkapa TCP/IP) ja arvioin, millaisia kaaria solmujen välille olisi pitänyt muodostua jos asia on sisäistetty ja opittu. Esimerkissä TCP:n ja IP:n välillä pitäisi olla nippu kaaria. IP:n ominaisuuksien (epäluotettavuus, best effort, tilattomuus) ja TCP:n kenttien ja käytänteiden (sekvenssinumero, kuittaus) välillä pitäisi olla jonkunnäköinen yhteys. Tehtävä rakennetaan siten, että siihen oikein vastatakseen joutuu kaivamaan mielestään ilman referenssiä nämä kaaret ja niiden luonteen ja muodostamaan koherentin vastauksen paperille.
Tämä johtaa ongelmiin sellaisten ulkkariopiskelijoiden kanssa, jotka tulevat tenttiin osaten toistaa pitkiä pätkiä kurssikirjasta ulkoa. Olen kerran verta itkien korjannut Kiravuon tekemän tenttikyssärin, jossa kysyttiin soveltava kysymys asymmetrisestä kryptosta ("Mitä avaimia tarvitaan pitkän PGP-viestin salaamiseen ja allekirjoittamiseen ja mistä ne tulevat?") ja jonka mallivastauksessa oli listattuna tismalleen kysytty, eli yhteensä alle 15 sanaa. Pisin vastaus oli 4 sivua, keskipituus ja mediaani siinä 2 sivun paikkeilla. Propsit niille 3 opiskelijalle, jotka olivat ymmärtäneet, että tehtävänanossa ei pyydetty kirjoittamaan kaikkea, mitä tietää PGP:stä ja asymmetrisestä kryptosta (ainakin yksi saataa lukea tätä blogia). A priori oletus oli, että tehtävä on tentin nopein korjata. Oletus osoittautui karvaan virheelliseksi.
Täällä taas sekvenssioppiminen on ihan normia ja sitä suorastaan oletetaan ja vaaditaan opiskelijoilta. Lisäksi vaaditaan oppimaan asioita palanen kerrallaan ilman, että palaset ovat mitenkään yhteyksissä toisiinsa. Kirjoissa tämä näkyy siten, että sana ja siihen liittyvät sanat tulevat eri aikaan. Esimerkiksi kurssikirjassa nopea tulee kuukauta ennen hidasta (tjsp), ilmansuunnat kolmessa eri kappaleessa jne. Onneksi sentään osa opettajista auttaa antamalla sanoille vastakohtia tai muita liittyviä sanoja. Totuttautumista on jonkin verran, mutta onneksi arte della memoria auttaa keksimään toimivia musitisääntöjä. Palaan aiheeseen joku toinen päivä konkreettisten mielikuvien ja muistisääntöjen kanssa.
Subscribe to:
Posts (Atom)