Yksi isäni lempisanontoja on "Oppirahat on maksettava". Oppirahoja voi kuitenkin maksaa enemmän tai vähemmän. Hyvässä tapauksessa voi jopa valita.
Katselin tässä itselleni sopivaa kurssia suur-Helsingin alueelta. Aalto-hilpeästö tarjoaa vain Kiina II:sta, joka on suunnattu opiskelijoille, jotka ovat lukeneet syyskuusta lähtien 4 lähiopetustuntia kiinaa viikossa. Itse kun olen lukenut samanmittaisen ajanjakson mutta 20 lähiopetustuntia viikossa niin pelkään että ihan hippasen turhautuisin. Noh, onneksi hippiyliopiston Konfutse-instituutti tarjoaa ilmaista opetusta. Kirjat on tosin hankittava itse.
Opetuksessa käytetty kirja on New Practical Chinese Reader vol.3. Kirjaa saa esimerkiksi täältä paikanpäältä tai Internetistä. Tekstikirja, harjoituskirja + CD:t Kiinassa 124 RMB, jenkkilässä Amazonin "huipputarjouksella" edukkaat $59.
En olisi ees yllättynyt vaikka jenkkikirjojen hintaa ois nostettu jotta jenkit ei pitäis kirjaa huonona.
Olen yrittänyt katsella tietotekniikan alan oppikirjoja täältä. Ei löydy mistään samoja kirjoja kuin mitä meillä käytetään. Ei niinkun ees Kerningham&Ritchietä, ei sit missään. On jotain eeppisiä nevarikirjoittajien kirjasarjoja ja parit O'Reillyn perusteokset (ei Perliä, oisin ostanut jos ois löytynyt). Jännästi nevarikirjoittajien kirjat on on usein sanasta sanaan samannimisiä kuin tunnetumpien. Hinta ois kohdallaan kyllä niissäkin.
En ole ihan varma miksi tietotekniikan kirjat on erilaisia. Voi johtua siitä et täkäläiset tykkää enemmän kirjoista jotka voi päntätä ulkoa. Voi johtua myös siitä, että jenkki- ja eurokustantamot ei oo havahtunut siihen et enemmän halvemmalla voi olla hyvää bisnestä.
Showing posts with label opiskelu. Show all posts
Showing posts with label opiskelu. Show all posts
Monday, January 10, 2011
Wednesday, January 5, 2011
463
Päivän luku on 463. Se on viimeviikolla tehdyn testin mukaan mun osaamien hanzien määrä. Testissä ei tietenkään kysytty kaikkia, vaan tää on puhdas arvio. Nooran vastaavassa tuloksessa sanojen määrä ei ollut turhaan kokonaisluku.
Opettajan hiha-arvion mukaan tää tarkoittaa että osaan noin 1000 kiinankielistä sanaa. Sanathan eivät ole kirjoitusmerkkejä, vaan yleensä koostuvat noin kahdesta merkistä. Merkkejä kierrätetään, joten sanoja on enemmän kuin hanzeja.
Lukukauden alussa kyselin montako sanaa noin suurinpiirtein pitäis osata lukukauden lopussa ja opettaja arvioi, että ahkerimmat noin 500-600. En kyllä ole ollut ahkera (en tosin erityisen laiskakaan), joten olen melko tyytyväinen oppimistulokseen jo näin ennen loppukokeita.
Koulun alusta 13.9. testipäivään 31.1. on 109 päivää, väittää Wolfram Alpha. Eli oppimisnopeus on ollut 4.238 hanzia päivässä. Jos rohkenemme olettaa että mun sanavarasto on 2x hanzien määrä, olen siis oppinut noin 8.476 sanaa päivässä.
En ole ihan varma onko arvio ylioptimistinen vai ei. Välikokeiden kohdalla mun sanavarasto oli noin 270 hanzia, mutta se oli vähän ylioptimistinen. Eri kirjojen sanastot alkoivat mennä enemmän päällekkäin välikokeiden jälkeen, mikä mielestäni selittää näennäisen hidastumisen oppimisnopeudessa.
Kielten opiskelussa tulee usein vastaan nyrkkisääntö siitä, että 15 sanaa päivässä on suurin inhimillinen nopeus kielen sanojen oppimiselle siten, että sanat jotenkin vielä integroituvat kielitaitoon. 15 sanaa päivässä on siis tahti, jolla normaaliälyinen kaksivuotias oppii uusia sanoja. Teoriassa tiettyyn ikään asti tahtia on mahdollista ylläpitää, mutta mä oon selkeästi sen iän ohi.
Opettajan hiha-arvion mukaan tää tarkoittaa että osaan noin 1000 kiinankielistä sanaa. Sanathan eivät ole kirjoitusmerkkejä, vaan yleensä koostuvat noin kahdesta merkistä. Merkkejä kierrätetään, joten sanoja on enemmän kuin hanzeja.
Lukukauden alussa kyselin montako sanaa noin suurinpiirtein pitäis osata lukukauden lopussa ja opettaja arvioi, että ahkerimmat noin 500-600. En kyllä ole ollut ahkera (en tosin erityisen laiskakaan), joten olen melko tyytyväinen oppimistulokseen jo näin ennen loppukokeita.
Koulun alusta 13.9. testipäivään 31.1. on 109 päivää, väittää Wolfram Alpha. Eli oppimisnopeus on ollut 4.238 hanzia päivässä. Jos rohkenemme olettaa että mun sanavarasto on 2x hanzien määrä, olen siis oppinut noin 8.476 sanaa päivässä.
En ole ihan varma onko arvio ylioptimistinen vai ei. Välikokeiden kohdalla mun sanavarasto oli noin 270 hanzia, mutta se oli vähän ylioptimistinen. Eri kirjojen sanastot alkoivat mennä enemmän päällekkäin välikokeiden jälkeen, mikä mielestäni selittää näennäisen hidastumisen oppimisnopeudessa.
Kielten opiskelussa tulee usein vastaan nyrkkisääntö siitä, että 15 sanaa päivässä on suurin inhimillinen nopeus kielen sanojen oppimiselle siten, että sanat jotenkin vielä integroituvat kielitaitoon. 15 sanaa päivässä on siis tahti, jolla normaaliälyinen kaksivuotias oppii uusia sanoja. Teoriassa tiettyyn ikään asti tahtia on mahdollista ylläpitää, mutta mä oon selkeästi sen iän ohi.
Wednesday, December 22, 2010
Talvikimara
Kiinalaisen buddyni kutsumassa kävin tsiigaamassa yhden paikallisen talvikimaran. Tainoh, osan siitä koska koko roska kesti yli 6 tuntia koska opiskelijoita on aika paljon. En siis mennyt tikkiläisten kimaraan vaan arkkarien ja jonkunnäköisten raksalaisten yhteisjuttuun.
Kimaraan osallistuminen on siis pakollista joka vuosi ennen kanditutkinnon saamista. Sen jälkeen se on vapaaehtoista. Virallinen perustelu on se, että "tulevaisuuden johtajien pitää pystyä esiintymään luontevasti". Tulee pyytämättä mieleen intin mielikuvapropaganda, paitsi et täällä joku saattaa uskoakin.
Esityksiä oli ennaltaeditoiduista videoista tanssiin ja näytelmiin. Kiinani ei riittänyt pysymään kärryillä läheskään kaikessa, mutta aina välillä pääsin kärryille joistain jutuista. Yhden sketsirupeaman lopuksi miespääosan esittäjä totesi "我喜欢男生", mikä on itseasiassa mauttomuudessaankin aika positiivista. Yleisö remahti nauramaan, mikä valaa uskoani Kiinan seksuaalivähemmistjen tulevaisuuteen. Seuraavassa sketsissä esitettiin parodiaa jostain paatoksellisesta esityksestä, todennäköisimmin Red Guards on Honghu Lake -oopperasta. Kolmannessa Maon kuva ilmestyi katonrajasta saaden aikaan naurunremakan yleisössä. There may yet be hope.
Söpöin oli esitys, jossa noin 10 hanzia pyöriteltiin eri järjestykseen ja muodostettiin lauseita, jotka muodostivat tarinan. Parasta oli että tunnistin kaikki merkit, joten pysyin melkein kärryillä. Olen pyytänyt tarinaa kokonaisuudessaan, toivottavasti saan sen jostain.
Kimaraan osallistuminen on siis pakollista joka vuosi ennen kanditutkinnon saamista. Sen jälkeen se on vapaaehtoista. Virallinen perustelu on se, että "tulevaisuuden johtajien pitää pystyä esiintymään luontevasti". Tulee pyytämättä mieleen intin mielikuvapropaganda, paitsi et täällä joku saattaa uskoakin.
Esityksiä oli ennaltaeditoiduista videoista tanssiin ja näytelmiin. Kiinani ei riittänyt pysymään kärryillä läheskään kaikessa, mutta aina välillä pääsin kärryille joistain jutuista. Yhden sketsirupeaman lopuksi miespääosan esittäjä totesi "我喜欢男生", mikä on itseasiassa mauttomuudessaankin aika positiivista. Yleisö remahti nauramaan, mikä valaa uskoani Kiinan seksuaalivähemmistjen tulevaisuuteen. Seuraavassa sketsissä esitettiin parodiaa jostain paatoksellisesta esityksestä, todennäköisimmin Red Guards on Honghu Lake -oopperasta. Kolmannessa Maon kuva ilmestyi katonrajasta saaden aikaan naurunremakan yleisössä. There may yet be hope.
Söpöin oli esitys, jossa noin 10 hanzia pyöriteltiin eri järjestykseen ja muodostettiin lauseita, jotka muodostivat tarinan. Parasta oli että tunnistin kaikki merkit, joten pysyin melkein kärryillä. Olen pyytänyt tarinaa kokonaisuudessaan, toivottavasti saan sen jostain.
Thursday, December 2, 2010
Tarvitaan monta taskua
Kiina on ääntämiseltään jännän lähellä suomea - osittain. Päällepäin vokaalit ovat samoja, ehkä jopa hieman suomenruotsalaisittain äännettyjä. Konsonantit kuulostavat aika samalta kuitenkin olematta sitä. G kuulostaa vain hieman suomalaista koota pehmeämmältä ja k taas on vahvasti aspiroitu jne. Ei kannata erehtyä luulemaan että pinyinin kirjain olisi jotenkin helposti lausuttavissa jonkun latinalaisia aakkosia käyttävän kielen vastaavana kirjaimena. Ehei, pinyin on ihan puhtaasti kiinalaisille itselleen ääntämisopiksi tarkoitettu säätö.
Erilaisia s-äänteitä kiinassa on ihan törkeästi.
(kyllä, r on s-äänne kiinassa. kelatkaa sitä.)
Vähäiset venäjänopinnot olivat valmistaneet siihen että voi olla paljon s-äänteitä, mutta noita on jo aika paljon. Jouduin ottamaan valinnaisen ääntämiskurssin (josta on ollut muutenkin apua), mutta nyttemmin pystyn erottamaan käytännössä kaikki noista toisistaan ja tekemään eron omassa ääntämisessäni. Kahden parin kanssa on vaikeuksia.
Jännänä sivuvaikutuksena olen huomannut sen, että suomea puhuessa mun vanha ässävika on hiipimässä takaisin. Jotenkin tulee ihan esikouluikä ja ässäharjoitukset mieleen kun kieli yrittää tulla hampaiden takaa kun yrittää pistää ässää taskuun. Ärsyttää epätriviaalisti, mutta toisaalta oon tosi onnellinen siitä että oon onnistunut oppimaan noi äänteet. Tän jäljiltä epäilen et venäjän ässätkin tuntuu helpommilta.
Erilaisia s-äänteitä kiinassa on ihan törkeästi.
| j | q | x | |
| z | c | s | |
| zh | ch | sh | r |
(kyllä, r on s-äänne kiinassa. kelatkaa sitä.)
Vähäiset venäjänopinnot olivat valmistaneet siihen että voi olla paljon s-äänteitä, mutta noita on jo aika paljon. Jouduin ottamaan valinnaisen ääntämiskurssin (josta on ollut muutenkin apua), mutta nyttemmin pystyn erottamaan käytännössä kaikki noista toisistaan ja tekemään eron omassa ääntämisessäni. Kahden parin kanssa on vaikeuksia.
Jännänä sivuvaikutuksena olen huomannut sen, että suomea puhuessa mun vanha ässävika on hiipimässä takaisin. Jotenkin tulee ihan esikouluikä ja ässäharjoitukset mieleen kun kieli yrittää tulla hampaiden takaa kun yrittää pistää ässää taskuun. Ärsyttää epätriviaalisti, mutta toisaalta oon tosi onnellinen siitä että oon onnistunut oppimaan noi äänteet. Tän jäljiltä epäilen et venäjän ässätkin tuntuu helpommilta.
Monday, November 8, 2010
Osaan, osaanko?
Noora riemuitsi juuri henkilökohtaisesta voitosta. Itselleni näitä sattuu myös varsin usein, joskaan ei ihan yhtä monimutkaisten dialogien suhteen vielä. Kirittävää riittää.
Sanotaan, että ihminen käyttää jokapäiväisessä elämässään noin kymmentä prosenttia sanavarastostaan. Tämä ei päde ihan kielen opiskelun alussa, mutta varsin hyvin. Opiskellessa on varsin epämotivoivaa, että niitä juuri opittuja juttuja ei tulekaan sit käytettyä sujuvasti. Vasta kokemus näyttää, että ne viikko-pari sitten opetellut jutut alkavat tulla selkärangasta kunhan ei masennu.
Epäintuitiivisena seurauksena asiat lähtevät sujumaan vasta kun ne on ohitettu ja siirrytty opettelemaan seuraavaa, vaikeampaa asiaa. Esimerkiksi kieliä juurikaan opiskelemattomalle jenkille tämä on tainnut hiljan tulla yllätyksenä. Vaikuttaa motivoituneemmalta ja tyytyväisemmältä kuin aiemmin.
Elokuvassa 13. soturi on ehkä huonoin, mutta omalla tavallaan aika kämp kuvaus kielen oppimisesta (Youtube). Arabisoturi oppii puhumaan ruotsinorjaa kuuntelemalla, ja elokuvassa viikinkien puheeseen alkaa lipsua englantia väliin ja lopulta kaikki puhuvat englantia. Ei se ihan näin mene tosielämässä.
Osaamisessa on selkeitä tasoja. Miten kielten osaamista mitataan? Perinteisesti skaala on ollut aika hajanainen, se ministeriö siinä maassa käyttää yhtä skaalaa, tämä toista jne. Suomessa on kehitetty valtionhallinnon yleinen kielitutkinto YKI. YKIä tarvitaan kielitaidon osoittamiseen kansalaisuutta halutessa tai valtionhallinnon virkoihin haettaessa. Käytännössä siis vain, jos haluaa valtion leipiin sopivan lavealla leivän määritelmällä. Jos sanon, että mulla on YKI 6 tason tutkinto englannista (on, hankin viime keväänä), se ei sano oikeastaan kenellekään mitään.
Onneksi Eurooppa-ilmiö on tuottanut CEFR-referenssitasot. CEFR-tasot on määritelty järkevästi siten, että niiden kuvauksesta kielipedagogiikkaa nauttimatonkin osaa arvioida mihin tasoon kuuluu. YKI 6 vastaa CEFR-tasoa C2, joka on tasoista korkein. Jos sanon CEFR C2 kenelle tahansa läntisessä maailmassa, tämä pystyy äärellisellä vaivalla tarkistamaan, millä tasolla väitän kielitaitoni olevan.
CEFR-tasot on tehty varsin taidokkaasti, A1 ja A2 ovat alkeistasoja, joiden jälkeen tulee selkeä hyppäys B1-tasoon. B2 on vain vahvennettu B1 ja C1-tasoon onkin sitten taas aimo hyppäys. A2-B2 -kuilu syntyy siitä, että määritelmässä "tulee toimeen yleisimmissä vuorovaikutustilanteissa" muuttuu muotoon "tulee toimeen lähes kaikissa vuorovaikutustilanteissa". Loikka on varsin selkeä. Välillä B2-C1 taas pitää oppia yhtäkkiä kommunikoimaan sujuvasti ja tilanteeseen sopivaa kieltä käyttäen. Kokemuksen perusteella tässä välissä on varsin järkky harppaus.
Kiinalla on toki vastaavat tasot, ns. HSK-tasot mandariinikiinaa vieraana kielenä opiskeleville. HSK:ta on juuri rempattu, jotta se menisi mahdollisimman yksi yhteen CEFR:n kanssa. Uudet tasovastaavuudet löytyvät esimerkiksi täältä. Vastaavuuksia kannattaa pohtia hieman kriittisesti alkupäässä. Tasovastaavuudet voivat olla esimerkiksi kielipoliittinen vääntökapula aina silloin tällöin.
Arvioisin olevani nyt HSK:n tasolla 1. Tiedän ainakin 150 merkkiä hanzi-pinyin ja uskoisin tietäväni valtaosan näistä myös toisin päin (en ole tarkistanut). Syyslukukauden jälkeen tavoitteena kai on, että valtaosa opiskelijoista olisi tasolla 2 ja muutamat tasolla 3. Esimerkiksi Noora todennäköisesti ahkerana ja aiemmin kieltä nauttineena varmaan pääsee kolmostasolle. Itsestäni en tiedä jaksanko pingottaa. Alma materin Kiinan opetus on jonkunnäköisessä myllerryksessä, enkä oikein ota selvää mitä keväällä on tarjolla. Parhaimmillaan yliammun siten, että keväällä on tarjolla vain jo opitun kertaamista, mikä olisi ihan snadisti masentavaa.
Self improvement is masturbation - Tyler Durden
Oma haaveeni olisi päästä vähintään A2-tasolle maailman isoissa ja jännissä kielissä. Englanti on jo hoidettuna, kuten myös espanja (vaikka ruosteessa onkin). Kiinaa hommaan nyt hyppysiin ja Suomessa voisi jatkaa Venäjää vähän pidemmälle. Arabia on iso, enkä tiedä jaksanko vääntäytyä Itäiseen Satamakaupunkiin sen peruskurssille. Sen jälken voisikin oikeastaan kiertää maailman pysytellen maissa, joiden kieliä puhuu edes miten kuten. Kallis reissu, mutta sen hinta tulee olemaan vain murto-osa kielten opiskeluun uhratun ajan kustannuksista.
Apropoo, kaikilla katu-uskottavilla kielillä on jonkun tunnetun tyypin mukaan nimetyt instituutit. Suomella on "Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit". Hei kamoon oikeesti nyt, vähän munaa ja vaikka nimeksi vaikka Waltari- tai Sibelius-instituutti (ei missään nimessä Aalto!).
Sanotaan, että ihminen käyttää jokapäiväisessä elämässään noin kymmentä prosenttia sanavarastostaan. Tämä ei päde ihan kielen opiskelun alussa, mutta varsin hyvin. Opiskellessa on varsin epämotivoivaa, että niitä juuri opittuja juttuja ei tulekaan sit käytettyä sujuvasti. Vasta kokemus näyttää, että ne viikko-pari sitten opetellut jutut alkavat tulla selkärangasta kunhan ei masennu.
Epäintuitiivisena seurauksena asiat lähtevät sujumaan vasta kun ne on ohitettu ja siirrytty opettelemaan seuraavaa, vaikeampaa asiaa. Esimerkiksi kieliä juurikaan opiskelemattomalle jenkille tämä on tainnut hiljan tulla yllätyksenä. Vaikuttaa motivoituneemmalta ja tyytyväisemmältä kuin aiemmin.
Elokuvassa 13. soturi on ehkä huonoin, mutta omalla tavallaan aika kämp kuvaus kielen oppimisesta (Youtube). Arabisoturi oppii puhumaan ruotsinorjaa kuuntelemalla, ja elokuvassa viikinkien puheeseen alkaa lipsua englantia väliin ja lopulta kaikki puhuvat englantia. Ei se ihan näin mene tosielämässä.
Osaamisessa on selkeitä tasoja. Miten kielten osaamista mitataan? Perinteisesti skaala on ollut aika hajanainen, se ministeriö siinä maassa käyttää yhtä skaalaa, tämä toista jne. Suomessa on kehitetty valtionhallinnon yleinen kielitutkinto YKI. YKIä tarvitaan kielitaidon osoittamiseen kansalaisuutta halutessa tai valtionhallinnon virkoihin haettaessa. Käytännössä siis vain, jos haluaa valtion leipiin sopivan lavealla leivän määritelmällä. Jos sanon, että mulla on YKI 6 tason tutkinto englannista (on, hankin viime keväänä), se ei sano oikeastaan kenellekään mitään.
Onneksi Eurooppa-ilmiö on tuottanut CEFR-referenssitasot. CEFR-tasot on määritelty järkevästi siten, että niiden kuvauksesta kielipedagogiikkaa nauttimatonkin osaa arvioida mihin tasoon kuuluu. YKI 6 vastaa CEFR-tasoa C2, joka on tasoista korkein. Jos sanon CEFR C2 kenelle tahansa läntisessä maailmassa, tämä pystyy äärellisellä vaivalla tarkistamaan, millä tasolla väitän kielitaitoni olevan.
CEFR-tasot on tehty varsin taidokkaasti, A1 ja A2 ovat alkeistasoja, joiden jälkeen tulee selkeä hyppäys B1-tasoon. B2 on vain vahvennettu B1 ja C1-tasoon onkin sitten taas aimo hyppäys. A2-B2 -kuilu syntyy siitä, että määritelmässä "tulee toimeen yleisimmissä vuorovaikutustilanteissa" muuttuu muotoon "tulee toimeen lähes kaikissa vuorovaikutustilanteissa". Loikka on varsin selkeä. Välillä B2-C1 taas pitää oppia yhtäkkiä kommunikoimaan sujuvasti ja tilanteeseen sopivaa kieltä käyttäen. Kokemuksen perusteella tässä välissä on varsin järkky harppaus.
Kiinalla on toki vastaavat tasot, ns. HSK-tasot mandariinikiinaa vieraana kielenä opiskeleville. HSK:ta on juuri rempattu, jotta se menisi mahdollisimman yksi yhteen CEFR:n kanssa. Uudet tasovastaavuudet löytyvät esimerkiksi täältä. Vastaavuuksia kannattaa pohtia hieman kriittisesti alkupäässä. Tasovastaavuudet voivat olla esimerkiksi kielipoliittinen vääntökapula aina silloin tällöin.
Arvioisin olevani nyt HSK:n tasolla 1. Tiedän ainakin 150 merkkiä hanzi-pinyin ja uskoisin tietäväni valtaosan näistä myös toisin päin (en ole tarkistanut). Syyslukukauden jälkeen tavoitteena kai on, että valtaosa opiskelijoista olisi tasolla 2 ja muutamat tasolla 3. Esimerkiksi Noora todennäköisesti ahkerana ja aiemmin kieltä nauttineena varmaan pääsee kolmostasolle. Itsestäni en tiedä jaksanko pingottaa. Alma materin Kiinan opetus on jonkunnäköisessä myllerryksessä, enkä oikein ota selvää mitä keväällä on tarjolla. Parhaimmillaan yliammun siten, että keväällä on tarjolla vain jo opitun kertaamista, mikä olisi ihan snadisti masentavaa.
Self improvement is masturbation - Tyler Durden
Oma haaveeni olisi päästä vähintään A2-tasolle maailman isoissa ja jännissä kielissä. Englanti on jo hoidettuna, kuten myös espanja (vaikka ruosteessa onkin). Kiinaa hommaan nyt hyppysiin ja Suomessa voisi jatkaa Venäjää vähän pidemmälle. Arabia on iso, enkä tiedä jaksanko vääntäytyä Itäiseen Satamakaupunkiin sen peruskurssille. Sen jälken voisikin oikeastaan kiertää maailman pysytellen maissa, joiden kieliä puhuu edes miten kuten. Kallis reissu, mutta sen hinta tulee olemaan vain murto-osa kielten opiskeluun uhratun ajan kustannuksista.
Apropoo, kaikilla katu-uskottavilla kielillä on jonkun tunnetun tyypin mukaan nimetyt instituutit. Suomella on "Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit". Hei kamoon oikeesti nyt, vähän munaa ja vaikka nimeksi vaikka Waltari- tai Sibelius-instituutti (ei missään nimessä Aalto!).
Thursday, November 4, 2010
Rutiinit
Herään yleensä puoli kahdeksalta. Sen jälkeen menen kouluun. Koulu alkaa kahdeksalta. Koulupäivä päättyy 11.40. Sen jälkeen menen ruokalaan lounaalle. Sitten palaan kotiin ja lepään. Iltapäivällä urheilen, teen läksyt ja käyn päivällisellä, yleensä ruokalassa. Illalla surffaan netissä.
我大部分7点半起床。 再我去学校。8点上课。11点40分下课。下课以后我去食堂吃午饭。然后我回家休息。下午我运动，做作业何去吃饭， 一般食堂。晚上我上网。
Ei ehkä maailman hienoin tai informatiivisin teksti, mutta tämmösiä meidän pitää kirjoittaa pari kipaletta viikossa. Koneella kirjoittaminen on käytännössä xiittaamista, koska google pinyin input hoitaa kaiken vaikean. Tossakin on parit merkit joiden hanzeja en ois muistanut (urheilu, ruokala). Lisäksi en oo ihan varma "yleensä", "useimmiten" jne. ilmaisuista.
我大部分7点半起床。 再我去学校。8点上课。11点40分下课。下课以后我去食堂吃午饭。然后我回家休息。下午我运动，做作业何去吃饭， 一般食堂。晚上我上网。
Ei ehkä maailman hienoin tai informatiivisin teksti, mutta tämmösiä meidän pitää kirjoittaa pari kipaletta viikossa. Koneella kirjoittaminen on käytännössä xiittaamista, koska google pinyin input hoitaa kaiken vaikean. Tossakin on parit merkit joiden hanzeja en ois muistanut (urheilu, ruokala). Lisäksi en oo ihan varma "yleensä", "useimmiten" jne. ilmaisuista.
Saturday, October 23, 2010
Kiinan opiskelu
Miten kiinaa opiskellaan "täysipäiväisesti"?
Koulua on joka päivä 4 tuntia, mulla 8-12. Tunteja on 2+2, aina eri aiheista. Opetus on jaettu kolmeen osaan, puhuttuun kieleen (kouyu), kuuntelemiseen (tingli) ja kaikenkattavaan oppimiseen (ei hajuakaan miten kirjoitetaan pinyinillä).
Kiinan erikoisuus on tietenkin merkit. Jokaisen sanan joutuu opettelemaan yksi kerrallaan, eikä oikoteitä onneen ole.
Lohduttavasti kielioppi ei tunne käsitettä taivutus, joten yhden sanan osaaminen avaa paljon enemmän kuin yhden sanan oppiminen indoeurooppalaisissa kielissä. Aivan perusperussanoja lukuunottamatta sanat koostuvat kahdesta tai kolmesta merkistä. Erilaisia partikkeleita lisäämällä saadaan lisää sanoja. Esimerkiksi tänään vihdoin aukesi että surullinen sana koostuu merkeistä "ei korkea mieliala", vs. onnellinen, joka on "korkea mieliala". Kääntöpuolena kielioppia pidetään niin yksinkertaisena, että esim. saksankirjoistat tutut "tiivistettynä 200 yleisintä kielioppijuttua" -lisäsivut puuttuvat ja mistään ei meinaa saada kattavaa käsitystä rakenteista ja niiden suhteista.
n
Merkkien viivat eivät ole aivan mielivaltaisia, vaan merkit koostuvat pääosin pienemmistä yksiköistä, radikaaleista. Radikaaleja on hanskattavat alle 400, ja niiden frekvenssijakaumassa on varsin pitkä häntä. N. 50 radikaalin jälkeen arviolta 70-80% radikaaleista on tuttuja.
Helpotuksista huolimatta jokainen merkki on opeteltava yksi kerrallaan ja siihen menee aikaa ja toistoja. Flashcardit ja flascard-softat ovat kova juttu opiskelussa.
Puhutun kielen tunnilla opetellaan puhumaan dialogeja paperista (merkkejä) lukien. Opettaja on nelikymppinen konkari, joka välillä eksyy opettamaan meille kaikkea asian sivusta, kuten tinkimistä, ruokalajeja, rakkauslauluja jne. Kouyuta on 4x2h viikossa.
Alussa vaikeaa oli oppia lukemaan kirjoitusmerkeistä. Houkutus huijata ja lukea pinyiniä oli suuri. Nyt noin kuukauden jälkeen tarpeeksi monta merkkiä tulee selkärangasta ja yksinkertaista tekstiä pystyy lukemaan.Kouyun vaikein osa ovat ainakin mulle ehdottomasti toonit. Joka kappaleesta pidetään koe, jossa pitää kirjoittaa merkkejä vastaavat pinyinit tooneilla. Silloin tällöin myös sanelua. Korva alkaa ehkä ihan pikkuisen erottaa tooneja, mutta aika vähäistä on. Sama on niiden muistamisen kanssa ja tuottamisen kanssa.
Toinen ongelma ovat suhuäänteet. Niitä on kiinassa niin paljon, että venäläinenkin on helisemässä. Äänteitä on ääntämistapojen samankaltaisuuden perusteella 3x3 matriisi + pari lisä-ääntä. Niiden kuuleminen on enemmän kuin hieman vaikeaa, kuten myös tuottaminen. Tässäkin kärsivällisyys ja työ auttavat. Otin myös vapaavalintaisina lisäopintoina 2h ääntämistä, missä tätä harjoitellaan intensiivisesti.
Kouyun opettaja on vaikea siinä mielessä, että pikaisen arvion mukaan hän on vahvasti auditiivinen henkilö. Ei siinä mitään, sellaiset päätyy lukemaan kieliä. Mutta kun auditiivinen oppija yrittää opettaa visuaalista, on tulos usein aika jännää. Yritän para-aikaa opetella fraaseja Lonely Planetin fraasikirjasta, koska mun kielenoppiminen tapahtuu välttämättä lukemisen kautta, mitä kouyun opetus ei tue.
Kirja "Hen Hao" on Beijing Language and Culture Pressin painama. Tässä kirjassa seikkailevat aiemmin mainitut Ma Ke ja Ma Lan.
Kuuntelua on 2x2h viikossa ja koen tunnit hämmentäviksi. Opettaja puhuu lähes pelkästään kiinaa ja olettaa, että opiskelijat ymmärtävät välillä varsin lennokastakin puhetta. Oletus on tietenkin väärä, ja puolet ajasta kaikki opiskelijat (paitsi ehkä superahkera vietnamilainen ja lahjakas kiinalaistaustainen britti) ovat pihalla. Opettajalla on jännä taipumus ääntää oikea ja väärä esimerkki random-järjestyksessä ja jättää mainitsematta kumpi ääntämys on oikea ja kumpi väärä.
Tunneilla kuunnellaan paljon tekstiä elämää kuppaisemmista kaiuttimista huonolta nauhoitteelta. Koen turhauttavaksi sen, että vola on liian pieni, kaiuttimet ylirasitettuja ja nauhoitukset on tehty siten, että luettujen tekstien väliset ohjeet oletetaan ymmärrettävän (kiinaksi tietysti).
Kuuntelusta ei koskaan tule oikeita läksyjä, mikä on harmi. Toki aihetta on vaikea harjoitella kotona, mutta läksyt voisivat helpottaa tunneilla tulevaa shokkia.
Tämäkin kirja on BLCU:n painama. Kuvaavaa on, että en tiedä miten kirjan nimi lausutaan kiinaksi.
En oikein tiedä miten viimeisen aineen kääntäisi suomeksi. Kai se on jotain kiinan yleisoppia tai vastaavaa. Tunneilla opetellaan puhumaan, kuuntelemaan, lukemaan ja kirjoittamaaan. Koska viimeistä ei ole muualla, on sillä jonkin verran painoa.
Joka viikko on sanakoe kappaleesta ja viiden kappaleen välein kertauskoe. Lisäksi läksyinä tulee usein lauseiden muodostamista vastaopitun rakenteen avulla. Opettaja on vähän huono ilmoittamaan yksikäsitteisesti mitä haluaa tehtävän ja tämä johtaa usein jänniin tilanteisiin.
Vika kirja on Peking University Pressin Boya Chinese (saa myös Amazonista vaivaiseen kahdeksankertaiseen hintaan täkäläisiin hintoihin verrattuna). Kirjana ihan hyvä ja yleispätevä, mutta kaipaisin kovasti tiivistä kielioppiosioa kirjan loppuun.
Läksyjä tulee varsin paljon niihin tottumattomalle. Kunnolla suorittamiseen kuluu arviolta keskimäärin tunti-puolitoista päivässä. Itse voisin tehdä vähän enemmänkin ja edetä vähän nopeammin. Meidän ryhmä on siitä hitaammasta päästä alkeisryhmiä, johtuen lähinnä parista epämotivoituneesta henkilöstä, jotka eivät turhaan tee läksyjään ja joita ei voida jättää jälkeen, kun kerran ovat maksavia asiakkaita.
Koulua on joka päivä 4 tuntia, mulla 8-12. Tunteja on 2+2, aina eri aiheista. Opetus on jaettu kolmeen osaan, puhuttuun kieleen (kouyu), kuuntelemiseen (tingli) ja kaikenkattavaan oppimiseen (ei hajuakaan miten kirjoitetaan pinyinillä).
Kiinan erikoisuus on tietenkin merkit. Jokaisen sanan joutuu opettelemaan yksi kerrallaan, eikä oikoteitä onneen ole.
Lohduttavasti kielioppi ei tunne käsitettä taivutus, joten yhden sanan osaaminen avaa paljon enemmän kuin yhden sanan oppiminen indoeurooppalaisissa kielissä. Aivan perusperussanoja lukuunottamatta sanat koostuvat kahdesta tai kolmesta merkistä. Erilaisia partikkeleita lisäämällä saadaan lisää sanoja. Esimerkiksi tänään vihdoin aukesi että surullinen sana koostuu merkeistä "ei korkea mieliala", vs. onnellinen, joka on "korkea mieliala". Kääntöpuolena kielioppia pidetään niin yksinkertaisena, että esim. saksankirjoistat tutut "tiivistettynä 200 yleisintä kielioppijuttua" -lisäsivut puuttuvat ja mistään ei meinaa saada kattavaa käsitystä rakenteista ja niiden suhteista.
n
Merkkien viivat eivät ole aivan mielivaltaisia, vaan merkit koostuvat pääosin pienemmistä yksiköistä, radikaaleista. Radikaaleja on hanskattavat alle 400, ja niiden frekvenssijakaumassa on varsin pitkä häntä. N. 50 radikaalin jälkeen arviolta 70-80% radikaaleista on tuttuja.
Helpotuksista huolimatta jokainen merkki on opeteltava yksi kerrallaan ja siihen menee aikaa ja toistoja. Flashcardit ja flascard-softat ovat kova juttu opiskelussa.
Kouyu
Puhutun kielen tunnilla opetellaan puhumaan dialogeja paperista (merkkejä) lukien. Opettaja on nelikymppinen konkari, joka välillä eksyy opettamaan meille kaikkea asian sivusta, kuten tinkimistä, ruokalajeja, rakkauslauluja jne. Kouyuta on 4x2h viikossa.
Alussa vaikeaa oli oppia lukemaan kirjoitusmerkeistä. Houkutus huijata ja lukea pinyiniä oli suuri. Nyt noin kuukauden jälkeen tarpeeksi monta merkkiä tulee selkärangasta ja yksinkertaista tekstiä pystyy lukemaan.Kouyun vaikein osa ovat ainakin mulle ehdottomasti toonit. Joka kappaleesta pidetään koe, jossa pitää kirjoittaa merkkejä vastaavat pinyinit tooneilla. Silloin tällöin myös sanelua. Korva alkaa ehkä ihan pikkuisen erottaa tooneja, mutta aika vähäistä on. Sama on niiden muistamisen kanssa ja tuottamisen kanssa.
Toinen ongelma ovat suhuäänteet. Niitä on kiinassa niin paljon, että venäläinenkin on helisemässä. Äänteitä on ääntämistapojen samankaltaisuuden perusteella 3x3 matriisi + pari lisä-ääntä. Niiden kuuleminen on enemmän kuin hieman vaikeaa, kuten myös tuottaminen. Tässäkin kärsivällisyys ja työ auttavat. Otin myös vapaavalintaisina lisäopintoina 2h ääntämistä, missä tätä harjoitellaan intensiivisesti.
Kouyun opettaja on vaikea siinä mielessä, että pikaisen arvion mukaan hän on vahvasti auditiivinen henkilö. Ei siinä mitään, sellaiset päätyy lukemaan kieliä. Mutta kun auditiivinen oppija yrittää opettaa visuaalista, on tulos usein aika jännää. Yritän para-aikaa opetella fraaseja Lonely Planetin fraasikirjasta, koska mun kielenoppiminen tapahtuu välttämättä lukemisen kautta, mitä kouyun opetus ei tue.
Kirja "Hen Hao" on Beijing Language and Culture Pressin painama. Tässä kirjassa seikkailevat aiemmin mainitut Ma Ke ja Ma Lan.
Tingli
Kuuntelua on 2x2h viikossa ja koen tunnit hämmentäviksi. Opettaja puhuu lähes pelkästään kiinaa ja olettaa, että opiskelijat ymmärtävät välillä varsin lennokastakin puhetta. Oletus on tietenkin väärä, ja puolet ajasta kaikki opiskelijat (paitsi ehkä superahkera vietnamilainen ja lahjakas kiinalaistaustainen britti) ovat pihalla. Opettajalla on jännä taipumus ääntää oikea ja väärä esimerkki random-järjestyksessä ja jättää mainitsematta kumpi ääntämys on oikea ja kumpi väärä.
Tunneilla kuunnellaan paljon tekstiä elämää kuppaisemmista kaiuttimista huonolta nauhoitteelta. Koen turhauttavaksi sen, että vola on liian pieni, kaiuttimet ylirasitettuja ja nauhoitukset on tehty siten, että luettujen tekstien väliset ohjeet oletetaan ymmärrettävän (kiinaksi tietysti).
Kuuntelusta ei koskaan tule oikeita läksyjä, mikä on harmi. Toki aihetta on vaikea harjoitella kotona, mutta läksyt voisivat helpottaa tunneilla tulevaa shokkia.
Tämäkin kirja on BLCU:n painama. Kuvaavaa on, että en tiedä miten kirjan nimi lausutaan kiinaksi.
Comprehensive study
En oikein tiedä miten viimeisen aineen kääntäisi suomeksi. Kai se on jotain kiinan yleisoppia tai vastaavaa. Tunneilla opetellaan puhumaan, kuuntelemaan, lukemaan ja kirjoittamaaan. Koska viimeistä ei ole muualla, on sillä jonkin verran painoa.
Joka viikko on sanakoe kappaleesta ja viiden kappaleen välein kertauskoe. Lisäksi läksyinä tulee usein lauseiden muodostamista vastaopitun rakenteen avulla. Opettaja on vähän huono ilmoittamaan yksikäsitteisesti mitä haluaa tehtävän ja tämä johtaa usein jänniin tilanteisiin.
Vika kirja on Peking University Pressin Boya Chinese (saa myös Amazonista vaivaiseen kahdeksankertaiseen hintaan täkäläisiin hintoihin verrattuna). Kirjana ihan hyvä ja yleispätevä, mutta kaipaisin kovasti tiivistä kielioppiosioa kirjan loppuun.
Läksyjä tulee varsin paljon niihin tottumattomalle. Kunnolla suorittamiseen kuluu arviolta keskimäärin tunti-puolitoista päivässä. Itse voisin tehdä vähän enemmänkin ja edetä vähän nopeammin. Meidän ryhmä on siitä hitaammasta päästä alkeisryhmiä, johtuen lähinnä parista epämotivoituneesta henkilöstä, jotka eivät turhaan tee läksyjään ja joita ei voida jättää jälkeen, kun kerran ovat maksavia asiakkaita.
Wednesday, October 20, 2010
Hullunkuriset perheet
Tänään harjoittelimme yleistunnilla kyselemään ihmisiltä heidän perhesuhteitaan: "Onko sisaruksia?", "Onko poikaystävää" jne. jne.
Koska aikuisopetusryhmä ja ihan törkeen monesta kulttuurista ihmisiä:
Keskustelun ulkopuolelta epäilemäni pari puhui aamulla vahingossa avoimesti siitä, kuinka laukkuja on pakattu unenpöpperössä ristiin. Tämä siis vaikka kyseiset henkilöt ovat virallisesti hädin tuskin kavereita.
Vähän kuin ois tikillä, paitsi ei yhtään.
Samana päivänä paljastui kahden opettajan ikä. Molemmat ovat '83 syntyneitä, eli en sentään ole opettajiani vanhempi (mashallah). Yhden kohdalla on vielä epäselvää. Yhden kohdalla iän suora kysyminen olisi loukkaavaa, koska sitä selvästi on kertynyt. Palaan asiaan jos stalkkaus tuottaa prempia tuloksia
Koska aikuisopetusryhmä ja ihan törkeen monesta kulttuurista ihmisiä:
- Venäläinen kertoo että ei ole tyttöystävää, mutta sitävastoin on auto.
- Poika kysyy tytöltä (,jonka kanssa on ollut pidempään vispilänkauppaa) onko tällä poikaystävää. Tyttö tuijottaa pitkään ja sanoo, notta ei.
- Yksi kurssilaisista onkin naimisissa. Vanhemmat järjestivät avioliiton jonkun Pekingissä työskentelevän tyypin kanssa. Mitäpä sitä muuta kiltti vaimo tekisi kuin muuttaisi perässä ja alkaisi opetella kieltä?
Keskustelun ulkopuolelta epäilemäni pari puhui aamulla vahingossa avoimesti siitä, kuinka laukkuja on pakattu unenpöpperössä ristiin. Tämä siis vaikka kyseiset henkilöt ovat virallisesti hädin tuskin kavereita.
Vähän kuin ois tikillä, paitsi ei yhtään.
Samana päivänä paljastui kahden opettajan ikä. Molemmat ovat '83 syntyneitä, eli en sentään ole opettajiani vanhempi (mashallah). Yhden kohdalla on vielä epäselvää. Yhden kohdalla iän suora kysyminen olisi loukkaavaa, koska sitä selvästi on kertynyt. Palaan asiaan jos stalkkaus tuottaa prempia tuloksia
Monday, October 18, 2010
Nörtit ja pinkot
Ruukinmatruuna puhuu usein nörteistä ja hikipingoista. Kärjistäen maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka tuntevat tarvetta lokeroida ihmisiä pistevieraisin joukkoihin ja niitä, jotka eivät. Vaikka sattuisi kuulumaan jälkimmäiseen ryhmään, on arkkityypit hyvä tunnistaa.
Tiivistäen nörtti on voimakkaan itsenäinen, laiska ja älykäs omien teidensä kulkija, jonka ensisijainen motivaatio on aina sisäistä. Nörtille rahalla ja arvosanoilla on välinearvoa jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoitteet pitää pyrkiä aina saavuttamaan mahdollisimman vähällä vaivalla, koska siten energiaa jää muuhun kivaan.
Hikipinko taas on laumasielu ja kiltti oppilas, joka opiskelee ja menestyy, koska hänen oletetaan menestyvän. Hikipinkolle arvosanat ovat itseisarvo ja koulun jälkeen myös raha tai valta saattavat olla itseisarvoja.
Itse törmään kyseisiin stereotyyppeihin joka päivä. Olin itse ala-asteella ja alkupuolella vahvasti pinko, mutta sittemmin jokin naksahti päässä ja kävin lukion korostetun nörtisti. Yliopistossa uskon löytäneeni paremman tasapainopisteen ääripäiden välillä, mutta olen silti vahvasti nörtin puolella keskipistettä.
Ainakin yhdessä koulukirjassamme kyseistä kahtiajakoa viljellään: kanadalainen 马克 (ma ke, Mark), joka on aina myöhässä, ei tee läksyjään ja käyttää illat juomalla kaljaa on selkeä nörtti. Nemesiksenä Markilla on ranskalainen 马兰 (ma lan, ei hajua ranskankielisestä nimestä)， joka pingottaa ja on sitä mieltä, että kiltin opiskelijan kuuluu pitää kuullunkirjoituskokeista (听写, tingxie). Typottaisin toonit noihin pinyineihin, mutta en ole vielä keksinyt mistä hitosta ykkös- ja kolmostoonin merkit saa Steven bootcamp-näppiksestä (en mistään muustakan for that matter).
Kirjassa Mark tekee aimo virheen menemällä möläyttämään ääneen pitävänsä itseään fiksumpana, koska oppii pingottamatta. Vuosien kokemus kertoo, että näin ei ikipäivänä pidä mennä sanomaan hikipingolle. Toiselle nörtille näin voi sanoa hyvin mielin, minkä jälkeen voidaan yhdessä naureskella kuinka jotkut näkevät paljon enemmän vaivaa saavuttaakseen minimaalisesti parempia tuloksia.
Kaksi nörttiä voivat olla hyviä ja fiksuja samassa asiassa ja tämä ei ole kummaltakaan pois. Jotta pinko voisi näyttää hyvältä, pitää aina olla joku, jonka rinnalla voi näyttää hyvältä.
Tiivistäen nörtti on voimakkaan itsenäinen, laiska ja älykäs omien teidensä kulkija, jonka ensisijainen motivaatio on aina sisäistä. Nörtille rahalla ja arvosanoilla on välinearvoa jonkin tavoitteen saavuttamiseksi. Tavoitteet pitää pyrkiä aina saavuttamaan mahdollisimman vähällä vaivalla, koska siten energiaa jää muuhun kivaan.
Hikipinko taas on laumasielu ja kiltti oppilas, joka opiskelee ja menestyy, koska hänen oletetaan menestyvän. Hikipinkolle arvosanat ovat itseisarvo ja koulun jälkeen myös raha tai valta saattavat olla itseisarvoja.
Itse törmään kyseisiin stereotyyppeihin joka päivä. Olin itse ala-asteella ja alkupuolella vahvasti pinko, mutta sittemmin jokin naksahti päässä ja kävin lukion korostetun nörtisti. Yliopistossa uskon löytäneeni paremman tasapainopisteen ääripäiden välillä, mutta olen silti vahvasti nörtin puolella keskipistettä.
Ainakin yhdessä koulukirjassamme kyseistä kahtiajakoa viljellään: kanadalainen 马克 (ma ke, Mark), joka on aina myöhässä, ei tee läksyjään ja käyttää illat juomalla kaljaa on selkeä nörtti. Nemesiksenä Markilla on ranskalainen 马兰 (ma lan, ei hajua ranskankielisestä nimestä)， joka pingottaa ja on sitä mieltä, että kiltin opiskelijan kuuluu pitää kuullunkirjoituskokeista (听写, tingxie). Typottaisin toonit noihin pinyineihin, mutta en ole vielä keksinyt mistä hitosta ykkös- ja kolmostoonin merkit saa Steven bootcamp-näppiksestä (en mistään muustakan for that matter).
Kirjassa Mark tekee aimo virheen menemällä möläyttämään ääneen pitävänsä itseään fiksumpana, koska oppii pingottamatta. Vuosien kokemus kertoo, että näin ei ikipäivänä pidä mennä sanomaan hikipingolle. Toiselle nörtille näin voi sanoa hyvin mielin, minkä jälkeen voidaan yhdessä naureskella kuinka jotkut näkevät paljon enemmän vaivaa saavuttaakseen minimaalisesti parempia tuloksia.
Kaksi nörttiä voivat olla hyviä ja fiksuja samassa asiassa ja tämä ei ole kummaltakaan pois. Jotta pinko voisi näyttää hyvältä, pitää aina olla joku, jonka rinnalla voi näyttää hyvältä.
Monday, September 20, 2010
Eka kouluviikko
Kiinan kurssi alkoi tiistaina. Perinteiseti nukuin huonosti ennen ensimmäistä koulupäivää. Pitäisiköhän siitä tavasta opetella pois aikuisiällä?
Kielikeskuksen kiina-kurssit pidetään C-rakennuksessa, jossa sijaitsee myös kauppa ja kaikki muukin olennainen.
Ryhmässämme oli reilu 15 henkilöä eri maista, mm. kazakkeja, venezuelalaisia, jenkkejä, brittejä, mongooli, thaimaalainen ja kaksi suomalaista (Noora päätyi samalle kurssille lopulta).
Opetus alkoi varsin vauhdikkaasti, mikä on tietysti aikuisopetuksessa ihan hyvä. Lähtötasot vaihtelivat suuresti, itse olin tietenkin ummikoimpien joukossa. Ensimmäisenä päivänä taottiin turpaan reilu 30 sanaa + kaikki, mitä ei ollut tarkoitus oppia ulkoa. Tähän asti kaikki opettajat ovat osanneet puhua ainakin vähän englantia, mikä käsittääkseni on poikkeuksellista.
Toisena päivänä kirjoituksen opettaja aloitti kirjoittamalla 30 merkkiä ensimmäisellä tunnilla ja oletti kaikkien osaavan ne seuraavana päivänä. Samainen opettaja myös oletti että osaamme lukusanat 1-10 toisen päivän toisella tunnilla, kun ne oli ensimmäisen kerran opetettu toisen päivän ensimmäisellä tunnilla. Koita siinä sitten pähkäillä merkkiin liittyvää sanaa ja merkin piirtojärjestystä kun joka vedon kohdalla pitäisi laskea ääneen.
Kiinan ääntäminen on jännää. Vokaalit ovat melkein suomalaiset, mutta pari poikkeusta on ja o:ssa on tiettyä suomenruotsalaista u-maisuutta. Oppimista vaikeutti huomattavasti se, että opetuskieli oli englanti, jonka vokaalit on outoja, syvältä ja ennalta-arvaamattomia. Suhuäänteitä on noin triljoona, ja jopa venäjän 7 (vai oliko niitä enemmän?) suhuäänteen opiskelun jälkeen menee sormi suuhun äänteitä tunnistaessa.
Noh, Siperia opettaa ja tuli ainakin numerot opittua varsin tehokkaasti. Ei tässä sinänsä mitään ongelmia normaaliälyisellä opiskelijalla ole. Tietty jos ois luterilaisempi työmoraali ja jaksais tehdä ahkerammin läksyjä niin vois oppia paremmin ja tehokkaammin.
Toisen koulupäivän päätteeksi kiitteli, kun ensin osasin sanoa kaupan kassalla että en tarvitse muovipussia ja kassalta poiskäveltyäni tajusin, että tätihän sanoi mulle ostosten loppusumman ja ymmärsin sen. Ostokset taisivat olla hulppeat 4 yania ja 8 maoa eli reilu 50c. Maasta se ummikkokin ponnistaa.
Viikon loppua kohti sitten opeteltiin lisää sanoja ja kerrattiin vanhoja. Ihmisen kyky oppia uusia sanoja on parhaimmillaan 2-vuotiaana, jolloin on mahdollista päästä teoreettiseen 15 sanan päivävauhtiin. Uusien sanojen opetteleminen on oikeasti aika vaikeata, varsinkin kun kaikki mun oppimisstrategiat on hiottu indoeurooppalaisten kielien opiskeluun.
Kun opiskelen indoeurooppalaisten kielten sanoja, painan mieleen miltä sanan kirjoitusasu näyttää. Kun puhun, muodostan kuvan sanasta, jonka haluan sanoa ja sen jälkeen lausun sen. Tämä tapahtuu vähemmässä määrin myös suomea puhuessani. Kuvaus on siis ajatus -> kirjoitettu sana -> puhuttu sana. Jokaisessa hyvin oppimassani kielessä on muodostusketju aluksi ollut ajatus -> suomenkielinen sana -> vieraskielinen käännös -> puhuttu sana. Ajan myötä sitten vieraskielinen sana liitty tarpeeksi vahvasti itse abstraktiin ajatukseen, että suomenkielinen välivaihe putoaa pois ja puheesta tulee sujuvampaa ja kielikuvat alkavat olla kielelle ominaisia, eivätkä niinkään suomesta pakolla sana sanalta käännettyjä.
Tekevätkö muuten kaikki näin? En ole oikein koskaan puhunut tavastani muodostaa puhetta. Olisi jotenkin luontevaa olettaa että olen kuin kaikki muut, mutta toisaalta en läheskään kaikessa ole.
Kiinassa tietenkin sanan kirjoitusasu (Hanzi) ja ääntämisohje (pinyin) eivät mitenkään liity toisiinsa, joten käytännössä joudun tavalla tai toisella. Tämäntyyppistä on kai tapana opetella flashcardeilla, mutta itselläni on pyöreän nollan verran käyttökokemusta moisista. Kämppiksen neuvon perusteella hankin itselleni blankkoja käyntikortteja (euron 100 kpl nippu), koska niitä on kivempi plärätä, pinota ja järjestellä kuin itseaskarreltuja kortteja.
Kielikeskuksen kiina-kurssit pidetään C-rakennuksessa, jossa sijaitsee myös kauppa ja kaikki muukin olennainen.
Ryhmässämme oli reilu 15 henkilöä eri maista, mm. kazakkeja, venezuelalaisia, jenkkejä, brittejä, mongooli, thaimaalainen ja kaksi suomalaista (Noora päätyi samalle kurssille lopulta).
Opetus alkoi varsin vauhdikkaasti, mikä on tietysti aikuisopetuksessa ihan hyvä. Lähtötasot vaihtelivat suuresti, itse olin tietenkin ummikoimpien joukossa. Ensimmäisenä päivänä taottiin turpaan reilu 30 sanaa + kaikki, mitä ei ollut tarkoitus oppia ulkoa. Tähän asti kaikki opettajat ovat osanneet puhua ainakin vähän englantia, mikä käsittääkseni on poikkeuksellista.
Toisena päivänä kirjoituksen opettaja aloitti kirjoittamalla 30 merkkiä ensimmäisellä tunnilla ja oletti kaikkien osaavan ne seuraavana päivänä. Samainen opettaja myös oletti että osaamme lukusanat 1-10 toisen päivän toisella tunnilla, kun ne oli ensimmäisen kerran opetettu toisen päivän ensimmäisellä tunnilla. Koita siinä sitten pähkäillä merkkiin liittyvää sanaa ja merkin piirtojärjestystä kun joka vedon kohdalla pitäisi laskea ääneen.
Kiinan ääntäminen on jännää. Vokaalit ovat melkein suomalaiset, mutta pari poikkeusta on ja o:ssa on tiettyä suomenruotsalaista u-maisuutta. Oppimista vaikeutti huomattavasti se, että opetuskieli oli englanti, jonka vokaalit on outoja, syvältä ja ennalta-arvaamattomia. Suhuäänteitä on noin triljoona, ja jopa venäjän 7 (vai oliko niitä enemmän?) suhuäänteen opiskelun jälkeen menee sormi suuhun äänteitä tunnistaessa.
Noh, Siperia opettaa ja tuli ainakin numerot opittua varsin tehokkaasti. Ei tässä sinänsä mitään ongelmia normaaliälyisellä opiskelijalla ole. Tietty jos ois luterilaisempi työmoraali ja jaksais tehdä ahkerammin läksyjä niin vois oppia paremmin ja tehokkaammin.
Toisen koulupäivän päätteeksi kiitteli, kun ensin osasin sanoa kaupan kassalla että en tarvitse muovipussia ja kassalta poiskäveltyäni tajusin, että tätihän sanoi mulle ostosten loppusumman ja ymmärsin sen. Ostokset taisivat olla hulppeat 4 yania ja 8 maoa eli reilu 50c. Maasta se ummikkokin ponnistaa.
Viikon loppua kohti sitten opeteltiin lisää sanoja ja kerrattiin vanhoja. Ihmisen kyky oppia uusia sanoja on parhaimmillaan 2-vuotiaana, jolloin on mahdollista päästä teoreettiseen 15 sanan päivävauhtiin. Uusien sanojen opetteleminen on oikeasti aika vaikeata, varsinkin kun kaikki mun oppimisstrategiat on hiottu indoeurooppalaisten kielien opiskeluun.
Kun opiskelen indoeurooppalaisten kielten sanoja, painan mieleen miltä sanan kirjoitusasu näyttää. Kun puhun, muodostan kuvan sanasta, jonka haluan sanoa ja sen jälkeen lausun sen. Tämä tapahtuu vähemmässä määrin myös suomea puhuessani. Kuvaus on siis ajatus -> kirjoitettu sana -> puhuttu sana. Jokaisessa hyvin oppimassani kielessä on muodostusketju aluksi ollut ajatus -> suomenkielinen sana -> vieraskielinen käännös -> puhuttu sana. Ajan myötä sitten vieraskielinen sana liitty tarpeeksi vahvasti itse abstraktiin ajatukseen, että suomenkielinen välivaihe putoaa pois ja puheesta tulee sujuvampaa ja kielikuvat alkavat olla kielelle ominaisia, eivätkä niinkään suomesta pakolla sana sanalta käännettyjä.
Tekevätkö muuten kaikki näin? En ole oikein koskaan puhunut tavastani muodostaa puhetta. Olisi jotenkin luontevaa olettaa että olen kuin kaikki muut, mutta toisaalta en läheskään kaikessa ole.
Kiinassa tietenkin sanan kirjoitusasu (Hanzi) ja ääntämisohje (pinyin) eivät mitenkään liity toisiinsa, joten käytännössä joudun tavalla tai toisella. Tämäntyyppistä on kai tapana opetella flashcardeilla, mutta itselläni on pyöreän nollan verran käyttökokemusta moisista. Kämppiksen neuvon perusteella hankin itselleni blankkoja käyntikortteja (euron 100 kpl nippu), koska niitä on kivempi plärätä, pinota ja järjestellä kuin itseaskarreltuja kortteja.
Tuesday, September 14, 2010
Opintojen sompaamista
Kuten asuntojen valinta, myös kurssien valinta Tsinghuassa tapahtuu verkossa periaatteella "aukeaa aikaan x ja on viikon auki". Kämppävahingosta viisastuneena tiesin, että kärkyllä pitää olla heti eikä myöhemmin. Oma buddy oli jossain seminaarissa, joten lainasin toisen suomalaisen Nooran buddya, tai oikeastaan buddyn sijaista.
Tietoa kursseista ei ollut etukäteen saatavilla kuin kiinaksi. Lisäbonuksena www-ilmoittautumissysteemi oli myös kiinaksi, ja toimi vain IE:llä. Firefoxiin ja Chromeen olisi ollut helppoa konffata sivujen automaattikäännös, IE:hen ei. (Sivumennen sanoen Chromen defaulttikäännösominaisuus on aika hyvä. Go-go Google!).
Minut oli otettu lukemaan paikalliselle tutalafkalle kiinankielisiä kursseja. Kiinankielisyys ilmeisesti tarkoitti sitä, että saan halutessani ottaa myös ei-englanninkielisiä kursseja. Paikallinen tutatarjonta englanniksi oli aika laimeaa tai sitten en löytänyt oikeaa paikkaa. Sain juuri ja juuri raavittua kasaan kv-palvelujen vaatimien noppien verran kursseja. Ikävästi olisin joutunut mm. käymään kursseja, joiden aiheet eivät kiinnostaneet pätkääkään (ympäristöystävällinen liiketoiminta) ja kursseja, jotka kuvauksensa tai koodinsa mukaan olettivat taustatietoja.
Noh, Nooralle oli jo luvattu, että hän ainakin voi vaihtaa opiskelemaan "täysipäiväisesti" kiinan kielen perusteita paikalliselle kielikeskukselle. Ei muuta kuin viikonlopun kypsyttelyn jälkeen paikalliseen vaihto-opiskelijapalveluun kysymään. Koska Nooralla luki papereissa kirjallisuuden ja kielen laitos, hän pääsi siirtymään suoraan. Itse jouduin hankkimaan luvan koti-Suomesta, eli ensin proffalta ja sen jälkeen proffan lupa kv-palveluille, jotka laittoivat luvan sähköpostilla etiäpäin. Hieman huolestuttavasti tiedekunnan dekaani S (nimi jätetty pois henkilöllisyyden suojaamiseksi) vastasi postiini sunnuntai-iltana Suomen aikaa. Noh, jos proffa haluaa olla työn sankari niin kelpaahan se tietty mulle.
Saatuani luvan kiikutin papereita paikasta toiseen ja päädyin opiskelemaan kiinan alkeiskurssin aamuryhmään maanantaista perjantaihin 8-12. Sinänsä kiva että tämä on mahdollista, sillä olisin hajonnut totaalisesti talouden lukemiseen ilman esitietoja. Vaikka uuden (ja oudon) kielen opiskeleminen onkin varsin haastavaa, se on kuitenkin "jotain ihan muuta" ja virkistävää vaihtelua.
Tietoa kursseista ei ollut etukäteen saatavilla kuin kiinaksi. Lisäbonuksena www-ilmoittautumissysteemi oli myös kiinaksi, ja toimi vain IE:llä. Firefoxiin ja Chromeen olisi ollut helppoa konffata sivujen automaattikäännös, IE:hen ei. (Sivumennen sanoen Chromen defaulttikäännösominaisuus on aika hyvä. Go-go Google!).
Minut oli otettu lukemaan paikalliselle tutalafkalle kiinankielisiä kursseja. Kiinankielisyys ilmeisesti tarkoitti sitä, että saan halutessani ottaa myös ei-englanninkielisiä kursseja. Paikallinen tutatarjonta englanniksi oli aika laimeaa tai sitten en löytänyt oikeaa paikkaa. Sain juuri ja juuri raavittua kasaan kv-palvelujen vaatimien noppien verran kursseja. Ikävästi olisin joutunut mm. käymään kursseja, joiden aiheet eivät kiinnostaneet pätkääkään (ympäristöystävällinen liiketoiminta) ja kursseja, jotka kuvauksensa tai koodinsa mukaan olettivat taustatietoja.
Noh, Nooralle oli jo luvattu, että hän ainakin voi vaihtaa opiskelemaan "täysipäiväisesti" kiinan kielen perusteita paikalliselle kielikeskukselle. Ei muuta kuin viikonlopun kypsyttelyn jälkeen paikalliseen vaihto-opiskelijapalveluun kysymään. Koska Nooralla luki papereissa kirjallisuuden ja kielen laitos, hän pääsi siirtymään suoraan. Itse jouduin hankkimaan luvan koti-Suomesta, eli ensin proffalta ja sen jälkeen proffan lupa kv-palveluille, jotka laittoivat luvan sähköpostilla etiäpäin. Hieman huolestuttavasti tiedekunnan dekaani S (nimi jätetty pois henkilöllisyyden suojaamiseksi) vastasi postiini sunnuntai-iltana Suomen aikaa. Noh, jos proffa haluaa olla työn sankari niin kelpaahan se tietty mulle.
Saatuani luvan kiikutin papereita paikasta toiseen ja päädyin opiskelemaan kiinan alkeiskurssin aamuryhmään maanantaista perjantaihin 8-12. Sinänsä kiva että tämä on mahdollista, sillä olisin hajonnut totaalisesti talouden lukemiseen ilman esitietoja. Vaikka uuden (ja oudon) kielen opiskeleminen onkin varsin haastavaa, se on kuitenkin "jotain ihan muuta" ja virkistävää vaihtelua.
Subscribe to:
Posts (Atom)