Kääpiötkin asettavat idän ylös

Kiinaksi väli-ilmansuunnat sanotaan jännästi siten, että itä tai länsi tulee ennen etelää tai pohjoista. Koillinen on siis itäpohjoinen jne. Kiinankielen sanat itä ja länsi yhdessä tarkoittavat "a thing".

Kiinalaiset jakavat maailman ihmiset neljään osaan. On pohjoisen ihmisiä, jotka tulevat Kiinan pohjoisosista ja näiden vastakohta etelän väki Kiinan eteläosista. Kaikki länsimaalaiset ovat länsi-ihmisiä ja aasialaiset itäihmisiä. Sattumalta luokkahuoneen seinäkartassakin Kiina on keskellä karttaa (keski-maa ja silleen).

Jos joku puhuu täysin käsittämättömiä Kiinassa, kiinalaiset sanovat että tämä puhuu marsia (tulitähtikieltä).

Maailman pienuus

Koulukaveri pyysi mut syömään hotpottia (erinomaista, suosittelen). Vein sit Juulian mukaan. Paikalle oli myös pyydetty koulukaverin ja sen avokin tuttavapariskunta. Pariskunta koostui slovakitytöstä ja kiinalaismiehestä. Kuinka ollakaan, slovakityttö on asunut Ruotsissa 5v, kiinalaismies 2v. Kuudesta ruokailijasta siis 4 puhui ruotsia. Kannatti opiskella peruskoulussa!

Lisäksi ainakin 3/6 puhui saksaa 1 päälle ymmärsi, 5/6 puhui ainakin auttavasti kiinaa ja kaikki keskustelivat englanniksi.

Juulia halusi todistaa että mäkin joskus syön vihanneksia.


Hot pot on ihan paras seurusteluruoka. Pöydän keskellä on kaasuliekin päällä liemi (tässä tapauksessa tulinen ja ei-tulinen liemi samassa kipossa) ja sinne laitetaan raakoja ruoka-aineita kiehumaan ja noukitaan syötäväksi. Ei onnistuisi veitsillä ja haarukoilla mutta tikuilla toimii mainiosti.



Hotpotin vielä parempi ominaisuus on se, että kustannukset eivät kasva lineaarisesti osallistujien määrän mukaan. 6 ruokailijan sapuska maksaa 1,5 kertaa 3 ruokailijan sapuskan (sisältäen oluet). 4 eri käyntikerran kustannukset on plotattu allaolevaan supertieteelliseen kuvaajaan. Kalliimpi 2 hengen kerta on jossain superhyperposh-raflassa. Postuloin että tietyn pisteen jälkeen n:s osallistuja syö melkein ilmaiseksi jo. Ehkä on viisasta ottaa huomioon että 6 hengen ruokailukerralla joku tajus pyytää opiskelija-alennusta. Niin, ravintolaillallisesta voi pyytää opiskelija-alennusta ja saada sen Kiinassa!

Osaan, osaanko?

Noora riemuitsi juuri henkilökohtaisesta voitosta. Itselleni näitä sattuu myös varsin usein, joskaan ei ihan yhtä monimutkaisten dialogien suhteen vielä. Kirittävää riittää.

Sanotaan, että ihminen käyttää jokapäiväisessä elämässään noin kymmentä prosenttia sanavarastostaan. Tämä ei päde ihan kielen opiskelun alussa, mutta varsin hyvin. Opiskellessa on varsin epämotivoivaa, että niitä juuri opittuja juttuja ei tulekaan sit käytettyä sujuvasti. Vasta kokemus näyttää, että ne viikko-pari sitten opetellut jutut alkavat tulla selkärangasta kunhan ei masennu.

Epäintuitiivisena seurauksena asiat lähtevät sujumaan vasta kun ne on ohitettu ja siirrytty opettelemaan seuraavaa, vaikeampaa asiaa. Esimerkiksi kieliä juurikaan opiskelemattomalle jenkille tämä on tainnut hiljan tulla yllätyksenä. Vaikuttaa motivoituneemmalta ja tyytyväisemmältä kuin aiemmin.

Elokuvassa 13. soturi on ehkä huonoin, mutta omalla tavallaan aika kämp kuvaus kielen oppimisesta (Youtube). Arabisoturi oppii puhumaan ruotsinorjaa kuuntelemalla, ja elokuvassa viikinkien puheeseen alkaa lipsua englantia väliin ja lopulta kaikki puhuvat englantia. Ei se ihan näin mene tosielämässä.

Osaamisessa on selkeitä tasoja. Miten kielten osaamista mitataan? Perinteisesti skaala on ollut aika hajanainen, se ministeriö siinä maassa käyttää yhtä skaalaa, tämä toista jne. Suomessa on kehitetty valtionhallinnon yleinen kielitutkinto YKI. YKIä tarvitaan kielitaidon osoittamiseen kansalaisuutta halutessa tai valtionhallinnon virkoihin haettaessa. Käytännössä siis vain, jos haluaa valtion leipiin sopivan lavealla leivän määritelmällä. Jos sanon, että mulla on YKI 6 tason tutkinto englannista (on, hankin viime keväänä), se ei sano oikeastaan kenellekään mitään.

Onneksi Eurooppa-ilmiö on tuottanut CEFR-referenssitasot. CEFR-tasot on määritelty järkevästi siten, että niiden kuvauksesta kielipedagogiikkaa nauttimatonkin osaa arvioida mihin tasoon kuuluu. YKI 6 vastaa CEFR-tasoa C2, joka on tasoista korkein. Jos sanon CEFR C2 kenelle tahansa läntisessä maailmassa, tämä pystyy äärellisellä vaivalla tarkistamaan, millä tasolla väitän kielitaitoni olevan.

CEFR-tasot on tehty varsin taidokkaasti, A1 ja A2 ovat alkeistasoja, joiden jälkeen tulee selkeä hyppäys B1-tasoon. B2 on vain vahvennettu B1 ja C1-tasoon onkin sitten taas aimo hyppäys. A2-B2 -kuilu syntyy siitä, että määritelmässä "tulee toimeen yleisimmissä vuorovaikutustilanteissa" muuttuu muotoon "tulee toimeen lähes kaikissa vuorovaikutustilanteissa". Loikka on varsin selkeä. Välillä B2-C1 taas pitää oppia yhtäkkiä kommunikoimaan sujuvasti ja tilanteeseen sopivaa kieltä käyttäen. Kokemuksen perusteella tässä välissä on varsin järkky harppaus.

Kiinalla on toki vastaavat tasot, ns. HSK-tasot mandariinikiinaa vieraana kielenä opiskeleville. HSK:ta on juuri rempattu, jotta se menisi mahdollisimman yksi yhteen CEFR:n kanssa. Uudet tasovastaavuudet löytyvät esimerkiksi täältä. Vastaavuuksia kannattaa pohtia hieman kriittisesti alkupäässä. Tasovastaavuudet voivat olla esimerkiksi kielipoliittinen vääntökapula aina silloin tällöin.

Arvioisin olevani nyt HSK:n tasolla 1. Tiedän ainakin 150 merkkiä hanzi-pinyin ja uskoisin tietäväni valtaosan näistä myös toisin päin (en ole tarkistanut). Syyslukukauden jälkeen tavoitteena kai on, että valtaosa opiskelijoista olisi tasolla 2 ja muutamat tasolla 3. Esimerkiksi Noora todennäköisesti ahkerana ja aiemmin kieltä nauttineena varmaan pääsee kolmostasolle. Itsestäni en tiedä jaksanko pingottaa. Alma materin Kiinan opetus on jonkunnäköisessä myllerryksessä, enkä oikein ota selvää mitä keväällä on tarjolla. Parhaimmillaan yliammun siten, että keväällä on tarjolla vain jo opitun kertaamista, mikä olisi ihan snadisti masentavaa.

Self improvement is masturbation - Tyler Durden

Oma haaveeni olisi päästä vähintään A2-tasolle maailman isoissa ja jännissä kielissä. Englanti on jo hoidettuna, kuten myös espanja (vaikka ruosteessa onkin). Kiinaa hommaan nyt hyppysiin ja Suomessa voisi jatkaa Venäjää vähän pidemmälle. Arabia on iso, enkä tiedä jaksanko vääntäytyä Itäiseen Satamakaupunkiin sen peruskurssille. Sen jälken voisikin oikeastaan kiertää maailman pysytellen maissa, joiden kieliä puhuu edes miten kuten. Kallis reissu, mutta sen hinta tulee olemaan vain murto-osa kielten opiskeluun uhratun ajan kustannuksista.

Apropoo, kaikilla katu-uskottavilla kielillä on jonkun tunnetun tyypin mukaan nimetyt instituutit. Suomella on "Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit". Hei kamoon oikeesti nyt, vähän munaa ja vaikka nimeksi vaikka Waltari- tai Sibelius-instituutti (ei missään nimessä Aalto!).

Eka kouluviikko

Kiinan kurssi alkoi tiistaina. Perinteiseti nukuin huonosti ennen ensimmäistä koulupäivää. Pitäisiköhän siitä tavasta opetella pois aikuisiällä?

Kielikeskuksen kiina-kurssit pidetään C-rakennuksessa, jossa sijaitsee myös kauppa ja kaikki muukin olennainen.

Ryhmässämme oli reilu 15 henkilöä eri maista, mm. kazakkeja, venezuelalaisia, jenkkejä, brittejä, mongooli, thaimaalainen ja kaksi suomalaista (Noora päätyi samalle kurssille lopulta).

Opetus alkoi varsin vauhdikkaasti, mikä on tietysti aikuisopetuksessa ihan hyvä. Lähtötasot vaihtelivat suuresti, itse olin tietenkin ummikoimpien joukossa. Ensimmäisenä päivänä taottiin turpaan reilu 30 sanaa + kaikki, mitä ei ollut tarkoitus oppia ulkoa. Tähän asti kaikki opettajat ovat osanneet puhua ainakin vähän englantia, mikä käsittääkseni on poikkeuksellista.

Toisena päivänä kirjoituksen opettaja aloitti kirjoittamalla 30 merkkiä ensimmäisellä tunnilla ja oletti kaikkien osaavan ne seuraavana päivänä. Samainen opettaja myös oletti että osaamme lukusanat 1-10 toisen päivän toisella tunnilla, kun ne oli ensimmäisen kerran opetettu toisen päivän ensimmäisellä tunnilla. Koita siinä sitten pähkäillä merkkiin liittyvää sanaa ja merkin piirtojärjestystä kun joka vedon kohdalla pitäisi laskea ääneen.

Kiinan ääntäminen on jännää. Vokaalit ovat melkein suomalaiset, mutta pari poikkeusta on ja o:ssa on tiettyä suomenruotsalaista u-maisuutta. Oppimista vaikeutti huomattavasti se, että opetuskieli oli englanti, jonka vokaalit on outoja, syvältä ja ennalta-arvaamattomia. Suhuäänteitä on noin triljoona, ja jopa venäjän 7 (vai oliko niitä enemmän?) suhuäänteen opiskelun jälkeen menee sormi suuhun äänteitä tunnistaessa.

Noh, Siperia opettaa ja tuli ainakin numerot opittua varsin tehokkaasti. Ei tässä sinänsä mitään ongelmia normaaliälyisellä opiskelijalla ole. Tietty jos ois luterilaisempi työmoraali ja jaksais tehdä ahkerammin läksyjä niin vois oppia paremmin ja tehokkaammin.

Toisen koulupäivän päätteeksi kiitteli, kun ensin osasin sanoa kaupan kassalla että en tarvitse muovipussia ja kassalta poiskäveltyäni tajusin, että tätihän sanoi mulle ostosten loppusumman ja ymmärsin sen. Ostokset taisivat olla hulppeat 4 yania ja 8 maoa eli reilu 50c. Maasta se ummikkokin ponnistaa.

Viikon loppua kohti sitten opeteltiin lisää sanoja ja kerrattiin vanhoja. Ihmisen kyky oppia uusia sanoja on parhaimmillaan 2-vuotiaana, jolloin on mahdollista päästä teoreettiseen 15 sanan päivävauhtiin. Uusien sanojen opetteleminen on oikeasti aika vaikeata, varsinkin kun kaikki mun oppimisstrategiat on hiottu indoeurooppalaisten kielien opiskeluun.

Kun opiskelen indoeurooppalaisten kielten sanoja, painan mieleen miltä sanan kirjoitusasu näyttää. Kun puhun, muodostan kuvan sanasta, jonka haluan sanoa ja sen jälkeen lausun sen. Tämä tapahtuu vähemmässä määrin myös suomea puhuessani. Kuvaus on siis ajatus -> kirjoitettu sana -> puhuttu sana. Jokaisessa hyvin oppimassani kielessä on muodostusketju aluksi ollut ajatus -> suomenkielinen sana -> vieraskielinen käännös -> puhuttu sana. Ajan myötä sitten vieraskielinen sana liitty tarpeeksi vahvasti itse abstraktiin ajatukseen, että suomenkielinen välivaihe putoaa pois ja puheesta tulee sujuvampaa ja kielikuvat alkavat olla kielelle ominaisia, eivätkä niinkään suomesta pakolla sana sanalta käännettyjä.

Tekevätkö muuten kaikki näin? En ole oikein koskaan puhunut tavastani muodostaa puhetta. Olisi jotenkin luontevaa olettaa että olen kuin kaikki muut, mutta toisaalta en läheskään kaikessa ole.

Kiinassa tietenkin sanan kirjoitusasu (Hanzi) ja ääntämisohje (pinyin) eivät mitenkään liity toisiinsa, joten käytännössä joudun tavalla tai toisella. Tämäntyyppistä on kai tapana opetella flashcardeilla, mutta itselläni on pyöreän nollan verran käyttökokemusta moisista. Kämppiksen neuvon perusteella hankin itselleni blankkoja käyntikortteja (euron 100 kpl nippu), koska niitä on kivempi plärätä, pinota ja järjestellä kuin itseaskarreltuja kortteja.