463

Päivän luku on 463. Se on viimeviikolla tehdyn testin mukaan mun osaamien hanzien määrä. Testissä ei tietenkään kysytty kaikkia, vaan tää on puhdas arvio. Nooran vastaavassa tuloksessa sanojen määrä ei ollut turhaan kokonaisluku.

Opettajan hiha-arvion mukaan tää tarkoittaa että osaan noin 1000 kiinankielistä sanaa. Sanathan eivät ole kirjoitusmerkkejä, vaan yleensä koostuvat noin kahdesta merkistä. Merkkejä kierrätetään, joten sanoja on enemmän kuin hanzeja.

Lukukauden alussa kyselin montako sanaa noin suurinpiirtein pitäis osata lukukauden lopussa ja opettaja arvioi, että ahkerimmat noin 500-600. En kyllä ole ollut ahkera (en tosin erityisen laiskakaan), joten olen melko tyytyväinen oppimistulokseen jo näin ennen loppukokeita.

Koulun alusta 13.9. testipäivään 31.1. on 109 päivää, väittää Wolfram Alpha. Eli oppimisnopeus on ollut 4.238 hanzia päivässä. Jos rohkenemme olettaa että mun sanavarasto on 2x hanzien määrä, olen siis oppinut noin 8.476 sanaa päivässä.

En ole ihan varma onko arvio ylioptimistinen vai ei. Välikokeiden kohdalla mun sanavarasto oli noin 270 hanzia, mutta se oli vähän ylioptimistinen. Eri kirjojen sanastot alkoivat mennä enemmän päällekkäin välikokeiden jälkeen, mikä mielestäni selittää näennäisen hidastumisen oppimisnopeudessa.

Kielten opiskelussa tulee usein vastaan nyrkkisääntö siitä, että 15 sanaa päivässä on suurin inhimillinen nopeus kielen sanojen oppimiselle siten, että sanat jotenkin vielä integroituvat kielitaitoon. 15 sanaa päivässä on siis tahti, jolla normaaliälyinen kaksivuotias oppii uusia sanoja. Teoriassa tiettyyn ikään asti tahtia on mahdollista ylläpitää, mutta mä oon selkeästi sen iän ohi.

Oppimiskäsityksestä jälleen

Puhuin aiemmin oppimiskäsityksestä ja muistista. Käsitys siitä, mitä oppi oikeastaan on eroaa paljon idän ja lännen välillä.

Onneksi joissain asioissa Suomi ja Kiina ovat samanlaisia. Kouyun kirjassamme on joka kappaleelle sanonta, ja ensimmäinen niistä on.

师傅领进门， 修行在个人 (Shīfu lǐng jìnmén, xiūxíng zài gèrén).

Vapaasti käännettynä tämä tarkoittaa "Mestari avaa oven, oppiminen on tehtävä itse".

Viisaus voisi tietysti kuulostaa päivänselvältä. Kuitenkin maissa, jossa yliopisto-opetus on suuri kansantaloudellinen tulonlähde (vinkki: niissä puhutaan Lontoon murretta). Näin ei välttämättä ole. Poskettoman suuria lukukausimaksuja maksava opiskelija on asiakas, jota pitää palvella. Tällöin helposti syy oppimattomuudesta vieritetään rahaa vastaanottavalle taholle.

En toki väitä, etteikö opetuksella olisi väliä. Itse opiskelijana olen istunut aika monella kurssilla, joiden opetus on ollut luokattoman huonoa. Sattumalta sekä Tsinghua että entinen TKK ovat samalla viivalla tässä. Opetus on paskaa, mutta opiskelijat hyviä. Kuitenkin kaikki ne ikävät kurssit on päästy läpi. Toiset vähemmän itkien, toiset enemmän itkien. Mestari voi vain avata oven, mutta koska tieto on vapaata, voi oven löytää itsekin. Oppiminen täytyy joka tapauksessa tehdä itse.

Itse opettaessani pyrin nimenomaan avaamaan oven ja kertomaan, mitä kurssin puitteissa täytyy oppia ja samalla vihjaamaan, mitä muuta voisi haluta oppia jos asia kiinnostaa. Tiedän, että tämä tyyli ei kaikille sovi, mutta en halua mennä siihen, että kerron luennolla mitkä listat ja kaaviot pitää osata ulkoa välikokeessa tai tentissä. Otan mielelläni vastaan palautetta opetustyylistäni. Erityisesti jos antaja viitsii antaa palautteen rakentavana, ei destruktiivisena.

Kuva liittyy. Tsinghuan vanha portti on täkäläinen turistirysä ja tietenkin keskellä kampusta.

Muistikäsitys ja oppiminen

Muisti on keskimäärin tosi jännä juttu, ja Frances Yatesin The Art of Memory (Amazon) on Ajan lyhyen historian kanssa parhaita ei-fiktiivisiä kirjoja, joita lukioikäisenä kahlasin läpi. Kirja kertoo erilaisten muistiinpainamisjärjestelmien historiasta antiikin Kreikasta uuden ajan kynnykselle.

Aalto-yliopiston SS-tiedekunnassa moisia jippoja ei hirveästi tarvitse, eikä suomalaisessa koulujärjestelmässä noin yleensäkään. Mekan itäpuolella kuitenkin oppimiskäsitys muuttuu radikaalisti, ja ulkoaoppiminen korostuu selvästi. Tämä on helppo huomata esimerkiksi siinä, että alussa meidän oletettiin opettelevan pitkiä (yksinkertaisehkoja) dialogeja ulkomuistista. Itselläni ei ole ollut mainittavia ongelmia ääneen luvun kanssa, mitä nyt tietty välillä takeltelee uusien sanojen kanssa. Koin kuitenkin erittäin vaikeaksi muistaa asioiden keskinäistä järjestystä.

Kiinalaisilla on ilmeisesti monta kertaa parempi episodinen muisti (mikä tulee minkäkin jälkeen) kuin länkkäreillä, koska sitä harjoitellaan läpi koko peruskoulun. Yksi opettaja pitää kaikki tingxiet (kuullun kirjoittamiset) aina järjestyksessä, jotta sanoja ei vahingossakaan tarvitse osata, vaan vain muistaa jokaisen sanan yhteydessä joko seuraava, tai vaikeina päivinä edellinen sana listassa.

Itseasiassa lista-analogia laajenee aika hyvin. Yleensä miellän oman muistini, maailmankuvani ja osaamiseni verkkona, jossa oppimista on solmujen lisääminen tai kaarien muodostaminen jo olemassaolevien solmujen välille. Aasialainen oppimiskäsitys tuntuisi olevan paljon lähempänä listaa.

Tämä johtaa ongelmiin, koska esimerkiksi itse tenttejä laatiessani yleensä otan joukon solmuja, jotka ovat joku kurssilla käsitelty aihe (vaikkapa TCP/IP) ja arvioin, millaisia kaaria solmujen välille olisi pitänyt muodostua jos asia on sisäistetty ja opittu. Esimerkissä TCP:n ja IP:n välillä pitäisi olla nippu kaaria. IP:n ominaisuuksien (epäluotettavuus, best effort, tilattomuus) ja TCP:n kenttien ja käytänteiden (sekvenssinumero, kuittaus) välillä pitäisi olla jonkunnäköinen yhteys. Tehtävä rakennetaan siten, että siihen oikein vastatakseen joutuu kaivamaan mielestään ilman referenssiä nämä kaaret ja niiden luonteen ja muodostamaan koherentin vastauksen paperille.

Tämä johtaa ongelmiin sellaisten ulkkariopiskelijoiden kanssa, jotka tulevat tenttiin osaten toistaa pitkiä pätkiä kurssikirjasta ulkoa. Olen kerran verta itkien korjannut Kiravuon tekemän tenttikyssärin, jossa kysyttiin soveltava kysymys asymmetrisestä kryptosta ("Mitä avaimia tarvitaan pitkän PGP-viestin salaamiseen ja allekirjoittamiseen ja mistä ne tulevat?") ja jonka mallivastauksessa oli listattuna tismalleen kysytty, eli yhteensä alle 15 sanaa. Pisin vastaus oli 4 sivua, keskipituus ja mediaani siinä 2 sivun paikkeilla. Propsit niille 3 opiskelijalle, jotka olivat ymmärtäneet, että tehtävänanossa ei pyydetty kirjoittamaan kaikkea, mitä tietää PGP:stä ja asymmetrisestä kryptosta (ainakin yksi saataa lukea tätä blogia). A priori oletus oli, että tehtävä on tentin nopein korjata. Oletus osoittautui karvaan virheelliseksi.

Täällä taas sekvenssioppiminen on ihan normia ja sitä suorastaan oletetaan ja vaaditaan opiskelijoilta. Lisäksi vaaditaan oppimaan asioita palanen kerrallaan ilman, että palaset ovat mitenkään yhteyksissä toisiinsa. Kirjoissa tämä näkyy siten, että sana ja siihen liittyvät sanat tulevat eri aikaan. Esimerkiksi kurssikirjassa nopea tulee kuukauta ennen hidasta (tjsp), ilmansuunnat kolmessa eri kappaleessa jne. Onneksi sentään osa opettajista auttaa antamalla sanoille vastakohtia tai muita liittyviä sanoja. Totuttautumista on jonkin verran, mutta onneksi arte della memoria auttaa keksimään toimivia musitisääntöjä. Palaan aiheeseen joku toinen päivä konkreettisten mielikuvien ja muistisääntöjen kanssa.