Sunday, January 9, 2011
Saturday, January 8, 2011
Minä vai me?
Kiinalaisten ja eurooppalaisten käsitys itsestä suhteessa ympäristöön on hyvin erilainen.
Euroopassa lasken lähimmäisiksi sukulaiset, ystävät ja useissa konteksteissa ihmiset jotka sattuvat tallaamaan samoja katuja. Kiinalaiset laskevat lähimmäisikseen perheenjäsenet ja ehkä jossain määrin hyvät ystävät. Kun puhun tässä yhteydessä lähimmäisistä, tarkoitan ihmisiä jotka otan huomioon jokapäiväisessä elämässäni. Luterilaisen kasvatuksen saaneena lähimmäinen on henkilö, jolle pyrin tekemään kuten toivoisin itselleni tehtävän.
Esimerkiksi Otaniemessä jos joku kaatuu eikä näytä pääsevän ylös, menen tietenkin auttamaan. 102:ssa jos bussiin näyttää tulevan paljon possea, ahtaudun mahdollisimman perälle jotta kaikki varmasti mahtuvat. Jonossa odotan kiltisti vuoroani, koska kaikki muutkin jonossa odottavat ja rehellinen jonotus takaa keskimäärin parhaan tuloksen ja matalimman v-käyrän.
Kiinasa taas jos joku kaatuu, ohikulkijat korkeintaan ottavat kuvia kännykkäkameralla. Aiheeseen tietty vaikuttaa ennakkotapaus parin vuoden takaa, jossa kaatuneen mummon apuun mennyt shanghailainen IT-insinööri tuomittiiin maksamaan osa mummon sairaalalaskusta, koska "Oli epäilyttävää mennä silleen apuun ja auttaa mummo taksiin ja sairaalaan. Ei olisi poika varmaankaan tehnyt jollei ois aiheuttanut kaatumista" (tuomarin perustelu). Kiinassa laupias samarialainen vähintään haluaa ryöstää matkamiehen tai ottaa tämän orjaksi. Miksi kukaan auttaisi tuntematonta pyyteetömästi, kun niitä tuntemattomia on niin monia?
Busseissa, metroissa ja muissa kiinalaiset kasvattavat juuret heti sisään mukavasti päästyään. Siltä paikaltahan ei sit liikuta ennen omaa pysäkkiä ellei istuin vapaudu jossain. Oheisen kuvan bussissa oven takapuolella oli hyvin seisomatilaa, mutta sinne ei kukaan päässyt koska ihmiset eivät tiivistäneet taaksepäin. Oma paikka oli jo varmistettu.
Kiinassa jonotus on koripalloakin suositumpi kansanhuvi. Muut jonossa olijat eivät oikeastaan ole ihmisiä, ja vain itsellä on oikeastaan väliä.
Vastaavasti Suomessa mä tismalleen päätän itse elämästäni. Jos olisin tyttö, voisin polttaa tupakkaa tai valita ihmissuhteideni määrän ja keston ihan itse. Täällä "pahan tytön" stigma estää tekemästä kumpaakaan. Naisten tupakointiin liittyvä stigma on yhtä vahva kuin minihameessa, verkkosukkiksissa ja korkkareissa kadunkulmissa norkoilu Suomessa.
Yliopistossa minä korkeimman omakätisesti päätän koska teen ohjelmoinnin harjoitustyöt. Täällä kampuksilla opiskelijoiden sähköt katkaistaan klo 10 tai nyttemmin 11 illalla, koska "nukkuminen on teille hyväksi. nukkukaa!". (Onneksi ei päde ulkkariasuntolaan).
Suomessa naapurin ökykallista Mersua paheksutaan ja ollaan kateudesta vihreitä. Kiinassa naapurin miljonääri ei todennäköisesti osta Mersua tai Bemaria, koska kerskakulutus on paheksuttavaa. Kiinan rikkaimpien ihmisten listan tekijä tunnustaa, että todennäköisesti noin puolet 100 oikeasti rikkaimman nimistä puuttuu, koska kiinalaiset pitävät onnensa erittäin visusti salassa.
Suomessa valitsen opintoalani ehkä liiankin liberaalisti sen suhteen, mitä haluan isona tehdä ja mikä kiinnostaa. Kiinassa valitaan opintoala ensisijaisesti sen perusteella, mitä Kiinan valtio ja yhteiskunta tarvitsevat ja toissijaisesti näiden joukosta valitaan joku ala joka saattais kiinnostaa itseä.
Kiinan järjetön (sitä ei vaan voi käsittää) väkimäärä sanelee ihmisen suhteen ympäröivään yhteiskuntaan ja se on erilainen. Kiinaan tulluta länkkäriä turhauttaa, mutta kyse on pohjimmiltaan erosta. Implisiittinen arvovalinta ei tässä suhteessa toimi läheskään niin yksioikoisesti kuin useimpien länkkärien reaktioista voisi päätellä. Voisin perustella väitteeni kulttuurirelativismilla, mutta en satu uskomaan kyseiseen kukkahattuteoriointiin. Väitän kuitenkin, Kiinan ja lännen käsitykset ihmisen ja yhteiskunnan välisestä suhteesta ovat kumpikin tilanteeseensa (ihmisten määrä, väestön tiheys, väestörakenne) oikeita.
Euroopassa lasken lähimmäisiksi sukulaiset, ystävät ja useissa konteksteissa ihmiset jotka sattuvat tallaamaan samoja katuja. Kiinalaiset laskevat lähimmäisikseen perheenjäsenet ja ehkä jossain määrin hyvät ystävät. Kun puhun tässä yhteydessä lähimmäisistä, tarkoitan ihmisiä jotka otan huomioon jokapäiväisessä elämässäni. Luterilaisen kasvatuksen saaneena lähimmäinen on henkilö, jolle pyrin tekemään kuten toivoisin itselleni tehtävän.
Esimerkiksi Otaniemessä jos joku kaatuu eikä näytä pääsevän ylös, menen tietenkin auttamaan. 102:ssa jos bussiin näyttää tulevan paljon possea, ahtaudun mahdollisimman perälle jotta kaikki varmasti mahtuvat. Jonossa odotan kiltisti vuoroani, koska kaikki muutkin jonossa odottavat ja rehellinen jonotus takaa keskimäärin parhaan tuloksen ja matalimman v-käyrän.
Kiinasa taas jos joku kaatuu, ohikulkijat korkeintaan ottavat kuvia kännykkäkameralla. Aiheeseen tietty vaikuttaa ennakkotapaus parin vuoden takaa, jossa kaatuneen mummon apuun mennyt shanghailainen IT-insinööri tuomittiiin maksamaan osa mummon sairaalalaskusta, koska "Oli epäilyttävää mennä silleen apuun ja auttaa mummo taksiin ja sairaalaan. Ei olisi poika varmaankaan tehnyt jollei ois aiheuttanut kaatumista" (tuomarin perustelu). Kiinassa laupias samarialainen vähintään haluaa ryöstää matkamiehen tai ottaa tämän orjaksi. Miksi kukaan auttaisi tuntematonta pyyteetömästi, kun niitä tuntemattomia on niin monia?
Busseissa, metroissa ja muissa kiinalaiset kasvattavat juuret heti sisään mukavasti päästyään. Siltä paikaltahan ei sit liikuta ennen omaa pysäkkiä ellei istuin vapaudu jossain. Oheisen kuvan bussissa oven takapuolella oli hyvin seisomatilaa, mutta sinne ei kukaan päässyt koska ihmiset eivät tiivistäneet taaksepäin. Oma paikka oli jo varmistettu.
Kiinassa jonotus on koripalloakin suositumpi kansanhuvi. Muut jonossa olijat eivät oikeastaan ole ihmisiä, ja vain itsellä on oikeastaan väliä.
Vastaavasti Suomessa mä tismalleen päätän itse elämästäni. Jos olisin tyttö, voisin polttaa tupakkaa tai valita ihmissuhteideni määrän ja keston ihan itse. Täällä "pahan tytön" stigma estää tekemästä kumpaakaan. Naisten tupakointiin liittyvä stigma on yhtä vahva kuin minihameessa, verkkosukkiksissa ja korkkareissa kadunkulmissa norkoilu Suomessa.
Yliopistossa minä korkeimman omakätisesti päätän koska teen ohjelmoinnin harjoitustyöt. Täällä kampuksilla opiskelijoiden sähköt katkaistaan klo 10 tai nyttemmin 11 illalla, koska "nukkuminen on teille hyväksi. nukkukaa!". (Onneksi ei päde ulkkariasuntolaan).
Suomessa naapurin ökykallista Mersua paheksutaan ja ollaan kateudesta vihreitä. Kiinassa naapurin miljonääri ei todennäköisesti osta Mersua tai Bemaria, koska kerskakulutus on paheksuttavaa. Kiinan rikkaimpien ihmisten listan tekijä tunnustaa, että todennäköisesti noin puolet 100 oikeasti rikkaimman nimistä puuttuu, koska kiinalaiset pitävät onnensa erittäin visusti salassa.
Suomessa valitsen opintoalani ehkä liiankin liberaalisti sen suhteen, mitä haluan isona tehdä ja mikä kiinnostaa. Kiinassa valitaan opintoala ensisijaisesti sen perusteella, mitä Kiinan valtio ja yhteiskunta tarvitsevat ja toissijaisesti näiden joukosta valitaan joku ala joka saattais kiinnostaa itseä.
Kiinan järjetön (sitä ei vaan voi käsittää) väkimäärä sanelee ihmisen suhteen ympäröivään yhteiskuntaan ja se on erilainen. Kiinaan tulluta länkkäriä turhauttaa, mutta kyse on pohjimmiltaan erosta. Implisiittinen arvovalinta ei tässä suhteessa toimi läheskään niin yksioikoisesti kuin useimpien länkkärien reaktioista voisi päätellä. Voisin perustella väitteeni kulttuurirelativismilla, mutta en satu uskomaan kyseiseen kukkahattuteoriointiin. Väitän kuitenkin, Kiinan ja lännen käsitykset ihmisen ja yhteiskunnan välisestä suhteesta ovat kumpikin tilanteeseensa (ihmisten määrä, väestön tiheys, väestörakenne) oikeita.
Friday, January 7, 2011
Hainan - vain varauksella
Nooran lähdettyä kävimme Juulian kanssa snorklausreissulla. Kummallakaan ei ollut laitesukelluskorttia mukana joten dyykkaus olisi ollut mahdotonta. Ihan hyvä näin. Hostellin kautta järjestetylle snorklauskeikalle tuli mukaan 9-henkinen kiinalaisperhe ja käytännössä englantia puhumaton opas. Noh, pääsin puhumaan paljon kiinaa.
Eka snorklauspaikka oli kirjaimellisesti työmaan vieressä. Yllättäen näkyvyyskin oli vastaava ja nippa nappa näki oman kätensä. Lisäksi kiinalainen perhe kalasti samalla kun me Juulian kanssa snorklattiin. Kuva ankkurointipaikalta. Ankkuri tietenkin heitettiin suoraan koralleihin koska voi.
Lounastimme niemenkärjessä, jonne tie ei vienyt. Nuotioiden ympärillä oli hirveät roskavuoret. Iltapäivällä sit snorklasimme vähän paremman näkkärin kohdassa, jossa tosin pidettiin tusinoittain introsukelluksia ja kiinalaiset olivat tappaneet korallin pintakerroksen aika täysin. En voi suositella Sanaa dyykkausmestaksi näiden kokemusten perusteella. Ehkä jossain kauempana on tuhoamatonta, mutta lähellä ei ainakaan.
Muutenkin Hainanista jäi sellainen fiilis, että se on vielä nippa nappa siedettävä, mutta että 3 vuoden aikajänteellä paikasta tulee täysin ylimitoitettu turistihelvetti. Selviäminen ilman kiinan taitoja on vähän kyseenalaista, joten en suosittele kieltä osaamattomille, ellei mene jonnekin resorttiin. Niitä pitäisi olla omissa rauhallisissa poukamissaan maksukykyisille.
Sanyalla oli voimakas kahtiajako lähestulkoon kehitysmaatasoisten paikallisten elinolojen ja turisteille rakennetun kangastuksen välillä. Tästä johtuen turisteihin kohdistuva rikollisuus on varsin suurta. Kannattaa pitää tavaroistaan kiinni kaksin käsin tai vyöttää ne itseensä.
Eka snorklauspaikka oli kirjaimellisesti työmaan vieressä. Yllättäen näkyvyyskin oli vastaava ja nippa nappa näki oman kätensä. Lisäksi kiinalainen perhe kalasti samalla kun me Juulian kanssa snorklattiin. Kuva ankkurointipaikalta. Ankkuri tietenkin heitettiin suoraan koralleihin koska voi.
Lounastimme niemenkärjessä, jonne tie ei vienyt. Nuotioiden ympärillä oli hirveät roskavuoret. Iltapäivällä sit snorklasimme vähän paremman näkkärin kohdassa, jossa tosin pidettiin tusinoittain introsukelluksia ja kiinalaiset olivat tappaneet korallin pintakerroksen aika täysin. En voi suositella Sanaa dyykkausmestaksi näiden kokemusten perusteella. Ehkä jossain kauempana on tuhoamatonta, mutta lähellä ei ainakaan.
Muutenkin Hainanista jäi sellainen fiilis, että se on vielä nippa nappa siedettävä, mutta että 3 vuoden aikajänteellä paikasta tulee täysin ylimitoitettu turistihelvetti. Selviäminen ilman kiinan taitoja on vähän kyseenalaista, joten en suosittele kieltä osaamattomille, ellei mene jonnekin resorttiin. Niitä pitäisi olla omissa rauhallisissa poukamissaan maksukykyisille.
Sanyalla oli voimakas kahtiajako lähestulkoon kehitysmaatasoisten paikallisten elinolojen ja turisteille rakennetun kangastuksen välillä. Tästä johtuen turisteihin kohdistuva rikollisuus on varsin suurta. Kannattaa pitää tavaroistaan kiinni kaksin käsin tai vyöttää ne itseensä.
Thursday, January 6, 2011
Oviverhot
Olen tainnutkin jo valittaa siitä, kuinka kiinalaisessa arkkitehtuurissa sisä- ja ulkotilan välinen käsite on joustava. Tätä on vaikea käsittää, koska Pekingissä on talvella yhtä kylmä kuin esimerkiksi Helsingissä ja monin verroin tuulisempaa.
Asian ratkaisemiseksi on olemassa vihreät oviverhot. Näitä on ihan kaikkialla ja paljon talvisaikaan.
Oviverhojen olemassaolo on ihan perusteltua paikoissa joissa ei ole ovia. Kuitenkin ilmeisesti kiinalaiset on jotenkin fyysisesti kykenemättömiä avaamaan ja sulkemaan ovia matkalla minnekään. Ainoat ovet joita pääsee kampuksella ite availeen on vessojen kopit ja ulkkaridormin ulko-ovi. Jännästi varsin usein kiinalaisia kulkee niin paljon, että verhot on ovea perustellumpia, koska ovi ois kummiskin koko ajan auki.
Samaan aiheeseen liittyen valtaosa ei-asumistiloista on talvisin puolilämpimiä, mikä on itseasiassa varsin energiatehokasta ja ympäristöystävällistä. Tottumiseen kestää hetki, mutta viileiden ruokaloiden ynnä muiden kanssa oppii elämään.
Asian ratkaisemiseksi on olemassa vihreät oviverhot. Näitä on ihan kaikkialla ja paljon talvisaikaan.
Oviverhojen olemassaolo on ihan perusteltua paikoissa joissa ei ole ovia. Kuitenkin ilmeisesti kiinalaiset on jotenkin fyysisesti kykenemättömiä avaamaan ja sulkemaan ovia matkalla minnekään. Ainoat ovet joita pääsee kampuksella ite availeen on vessojen kopit ja ulkkaridormin ulko-ovi. Jännästi varsin usein kiinalaisia kulkee niin paljon, että verhot on ovea perustellumpia, koska ovi ois kummiskin koko ajan auki.
Samaan aiheeseen liittyen valtaosa ei-asumistiloista on talvisin puolilämpimiä, mikä on itseasiassa varsin energiatehokasta ja ympäristöystävällistä. Tottumiseen kestää hetki, mutta viileiden ruokaloiden ynnä muiden kanssa oppii elämään.
Wednesday, January 5, 2011
463
Päivän luku on 463. Se on viimeviikolla tehdyn testin mukaan mun osaamien hanzien määrä. Testissä ei tietenkään kysytty kaikkia, vaan tää on puhdas arvio. Nooran vastaavassa tuloksessa sanojen määrä ei ollut turhaan kokonaisluku.
Opettajan hiha-arvion mukaan tää tarkoittaa että osaan noin 1000 kiinankielistä sanaa. Sanathan eivät ole kirjoitusmerkkejä, vaan yleensä koostuvat noin kahdesta merkistä. Merkkejä kierrätetään, joten sanoja on enemmän kuin hanzeja.
Lukukauden alussa kyselin montako sanaa noin suurinpiirtein pitäis osata lukukauden lopussa ja opettaja arvioi, että ahkerimmat noin 500-600. En kyllä ole ollut ahkera (en tosin erityisen laiskakaan), joten olen melko tyytyväinen oppimistulokseen jo näin ennen loppukokeita.
Koulun alusta 13.9. testipäivään 31.1. on 109 päivää, väittää Wolfram Alpha. Eli oppimisnopeus on ollut 4.238 hanzia päivässä. Jos rohkenemme olettaa että mun sanavarasto on 2x hanzien määrä, olen siis oppinut noin 8.476 sanaa päivässä.
En ole ihan varma onko arvio ylioptimistinen vai ei. Välikokeiden kohdalla mun sanavarasto oli noin 270 hanzia, mutta se oli vähän ylioptimistinen. Eri kirjojen sanastot alkoivat mennä enemmän päällekkäin välikokeiden jälkeen, mikä mielestäni selittää näennäisen hidastumisen oppimisnopeudessa.
Kielten opiskelussa tulee usein vastaan nyrkkisääntö siitä, että 15 sanaa päivässä on suurin inhimillinen nopeus kielen sanojen oppimiselle siten, että sanat jotenkin vielä integroituvat kielitaitoon. 15 sanaa päivässä on siis tahti, jolla normaaliälyinen kaksivuotias oppii uusia sanoja. Teoriassa tiettyyn ikään asti tahtia on mahdollista ylläpitää, mutta mä oon selkeästi sen iän ohi.
Opettajan hiha-arvion mukaan tää tarkoittaa että osaan noin 1000 kiinankielistä sanaa. Sanathan eivät ole kirjoitusmerkkejä, vaan yleensä koostuvat noin kahdesta merkistä. Merkkejä kierrätetään, joten sanoja on enemmän kuin hanzeja.
Lukukauden alussa kyselin montako sanaa noin suurinpiirtein pitäis osata lukukauden lopussa ja opettaja arvioi, että ahkerimmat noin 500-600. En kyllä ole ollut ahkera (en tosin erityisen laiskakaan), joten olen melko tyytyväinen oppimistulokseen jo näin ennen loppukokeita.
Koulun alusta 13.9. testipäivään 31.1. on 109 päivää, väittää Wolfram Alpha. Eli oppimisnopeus on ollut 4.238 hanzia päivässä. Jos rohkenemme olettaa että mun sanavarasto on 2x hanzien määrä, olen siis oppinut noin 8.476 sanaa päivässä.
En ole ihan varma onko arvio ylioptimistinen vai ei. Välikokeiden kohdalla mun sanavarasto oli noin 270 hanzia, mutta se oli vähän ylioptimistinen. Eri kirjojen sanastot alkoivat mennä enemmän päällekkäin välikokeiden jälkeen, mikä mielestäni selittää näennäisen hidastumisen oppimisnopeudessa.
Kielten opiskelussa tulee usein vastaan nyrkkisääntö siitä, että 15 sanaa päivässä on suurin inhimillinen nopeus kielen sanojen oppimiselle siten, että sanat jotenkin vielä integroituvat kielitaitoon. 15 sanaa päivässä on siis tahti, jolla normaaliälyinen kaksivuotias oppii uusia sanoja. Teoriassa tiettyyn ikään asti tahtia on mahdollista ylläpitää, mutta mä oon selkeästi sen iän ohi.
Tulkkaamista - 当翻译
Nyt kun Juulia on turvallisesti poissa jaloista niin lienee hyvä vähän pohtia sitä, miltä tuntuu ottaa sukulainen pyörimään jalkoihin melkein kuukaudeksi.
Oon itseasiassa varsin positiivisesti yllättynyt, koska pelkäsin et Juulian hyysääminen ois ikävämpää. Raskastahan se oli, mutta vastapainona sit pääsin tulkkaileen siellä sun täällä. Koska Juulia ei tietenkään osaa varoa aihealueita joilla mun sanasto on heikkoa, jouduin pärjäämään improvisoimalla, mikä tuntui sujuvan varsin kivasti. Juulian tuloa edeltävät viikot oli vähän semmonen fiilis et kielitaidon edistys on jämähtänyt paikoilleen.
Noin muuten Juulian reissu oli siitä mukava, että kun oli kunnolla aikaa niin ei sit tarvinnu esim. nähdä joka päivä ja ehdin ees vähän opiskella. Kyllähän tää vähän opintoja tietty hidasti ja vaikeutti ja nyt pitää kerrata apinan raivolla finalseihin. Eipä sikäli, vissiinkin arvosanan tuominen mukanaan on aika vaikeeta.
Eniten harmittaa se, että siskon kanssa vietetty laatuaika useimmin söi urheiluaikaa. Ei nyt hirmu iso juttu, mutta vähän ees.
Oon itseasiassa varsin positiivisesti yllättynyt, koska pelkäsin et Juulian hyysääminen ois ikävämpää. Raskastahan se oli, mutta vastapainona sit pääsin tulkkaileen siellä sun täällä. Koska Juulia ei tietenkään osaa varoa aihealueita joilla mun sanasto on heikkoa, jouduin pärjäämään improvisoimalla, mikä tuntui sujuvan varsin kivasti. Juulian tuloa edeltävät viikot oli vähän semmonen fiilis et kielitaidon edistys on jämähtänyt paikoilleen.
Noin muuten Juulian reissu oli siitä mukava, että kun oli kunnolla aikaa niin ei sit tarvinnu esim. nähdä joka päivä ja ehdin ees vähän opiskella. Kyllähän tää vähän opintoja tietty hidasti ja vaikeutti ja nyt pitää kerrata apinan raivolla finalseihin. Eipä sikäli, vissiinkin arvosanan tuominen mukanaan on aika vaikeeta.
Eniten harmittaa se, että siskon kanssa vietetty laatuaika useimmin söi urheiluaikaa. Ei nyt hirmu iso juttu, mutta vähän ees.
Tuesday, January 4, 2011
Ruohomutahevonen
Löysin vihdoin kauan etsimäni pehmolelunruohomutahevosen.Ruohomutahevonen on kiinalaisen internet-aktivismin ja sensuurin vastustamisen symboli.
Ruohomutahevosen kiinankielinen nimi 草泥马 (Cǎo Ní Mǎ) kun kuulostaa samalta kuin 肏你妈 (cào nǐ mā) eli "pane mutsias". Ruohomutahepo asuu paikassa, joka kuulostaan kiinalaisille viittaavan äipän anatomian niihin osiin, joiden kautta äidistä on alunperin tullut äiti. Kiltimpi muoto on Gobin autiomaa. Ruohomutahevoisen kanssa samalla alueella asuu paha jokirapu 河蟹 (héxiè) joka symboloi harmoniaa 和谐 (héxié), joka on kiinalainen vastine suomalaiselle "maan tavalle". Tämä siis kontekstissa "asiat nyt on näin koska 'maan tapa'".
Viralliselle Kiinalle ruohomutahevos-meemi oli tietenkin erittäin nolo armon vuonna 2009, kun Times-lehti julkaisi asian englanninkielisen maailman tietoon. Itse näen ruohomutahevosen ehkä positiivisimpana toivon pilkahduksena idästä päin pitkään aikaan. Vaikka kiinalainen yhteiskunta onkin länsimaista (pl. Suomi) huonompi introspektioon ja muutokseen, on toivoa vielä olemassa.
Niin, ja aiemmin oon vältelly rapujuhlia koska en pidä ravuista. Nyt saa kutsua jos tarjolla on jokirapuja. Niiden syöminen on täällä tapa protestoida. Ei nyt ihan entisen DDR:n kansalaistottelemattomuus nudisteilemalla, mutta melkein.
Subscribe to:
Posts (Atom)