Muistikäsitys ja oppiminen

Muisti on keskimäärin tosi jännä juttu, ja Frances Yatesin The Art of Memory (Amazon) on Ajan lyhyen historian kanssa parhaita ei-fiktiivisiä kirjoja, joita lukioikäisenä kahlasin läpi. Kirja kertoo erilaisten muistiinpainamisjärjestelmien historiasta antiikin Kreikasta uuden ajan kynnykselle.

Aalto-yliopiston SS-tiedekunnassa moisia jippoja ei hirveästi tarvitse, eikä suomalaisessa koulujärjestelmässä noin yleensäkään. Mekan itäpuolella kuitenkin oppimiskäsitys muuttuu radikaalisti, ja ulkoaoppiminen korostuu selvästi. Tämä on helppo huomata esimerkiksi siinä, että alussa meidän oletettiin opettelevan pitkiä (yksinkertaisehkoja) dialogeja ulkomuistista. Itselläni ei ole ollut mainittavia ongelmia ääneen luvun kanssa, mitä nyt tietty välillä takeltelee uusien sanojen kanssa. Koin kuitenkin erittäin vaikeaksi muistaa asioiden keskinäistä järjestystä.

Kiinalaisilla on ilmeisesti monta kertaa parempi episodinen muisti (mikä tulee minkäkin jälkeen) kuin länkkäreillä, koska sitä harjoitellaan läpi koko peruskoulun. Yksi opettaja pitää kaikki tingxiet (kuullun kirjoittamiset) aina järjestyksessä, jotta sanoja ei vahingossakaan tarvitse osata, vaan vain muistaa jokaisen sanan yhteydessä joko seuraava, tai vaikeina päivinä edellinen sana listassa.

Itseasiassa lista-analogia laajenee aika hyvin. Yleensä miellän oman muistini, maailmankuvani ja osaamiseni verkkona, jossa oppimista on solmujen lisääminen tai kaarien muodostaminen jo olemassaolevien solmujen välille. Aasialainen oppimiskäsitys tuntuisi olevan paljon lähempänä listaa.

Tämä johtaa ongelmiin, koska esimerkiksi itse tenttejä laatiessani yleensä otan joukon solmuja, jotka ovat joku kurssilla käsitelty aihe (vaikkapa TCP/IP) ja arvioin, millaisia kaaria solmujen välille olisi pitänyt muodostua jos asia on sisäistetty ja opittu. Esimerkissä TCP:n ja IP:n välillä pitäisi olla nippu kaaria. IP:n ominaisuuksien (epäluotettavuus, best effort, tilattomuus) ja TCP:n kenttien ja käytänteiden (sekvenssinumero, kuittaus) välillä pitäisi olla jonkunnäköinen yhteys. Tehtävä rakennetaan siten, että siihen oikein vastatakseen joutuu kaivamaan mielestään ilman referenssiä nämä kaaret ja niiden luonteen ja muodostamaan koherentin vastauksen paperille.

Tämä johtaa ongelmiin sellaisten ulkkariopiskelijoiden kanssa, jotka tulevat tenttiin osaten toistaa pitkiä pätkiä kurssikirjasta ulkoa. Olen kerran verta itkien korjannut Kiravuon tekemän tenttikyssärin, jossa kysyttiin soveltava kysymys asymmetrisestä kryptosta ("Mitä avaimia tarvitaan pitkän PGP-viestin salaamiseen ja allekirjoittamiseen ja mistä ne tulevat?") ja jonka mallivastauksessa oli listattuna tismalleen kysytty, eli yhteensä alle 15 sanaa. Pisin vastaus oli 4 sivua, keskipituus ja mediaani siinä 2 sivun paikkeilla. Propsit niille 3 opiskelijalle, jotka olivat ymmärtäneet, että tehtävänanossa ei pyydetty kirjoittamaan kaikkea, mitä tietää PGP:stä ja asymmetrisestä kryptosta (ainakin yksi saataa lukea tätä blogia). A priori oletus oli, että tehtävä on tentin nopein korjata. Oletus osoittautui karvaan virheelliseksi.

Täällä taas sekvenssioppiminen on ihan normia ja sitä suorastaan oletetaan ja vaaditaan opiskelijoilta. Lisäksi vaaditaan oppimaan asioita palanen kerrallaan ilman, että palaset ovat mitenkään yhteyksissä toisiinsa. Kirjoissa tämä näkyy siten, että sana ja siihen liittyvät sanat tulevat eri aikaan. Esimerkiksi kurssikirjassa nopea tulee kuukauta ennen hidasta (tjsp), ilmansuunnat kolmessa eri kappaleessa jne. Onneksi sentään osa opettajista auttaa antamalla sanoille vastakohtia tai muita liittyviä sanoja. Totuttautumista on jonkin verran, mutta onneksi arte della memoria auttaa keksimään toimivia musitisääntöjä. Palaan aiheeseen joku toinen päivä konkreettisten mielikuvien ja muistisääntöjen kanssa.